oivallus omasta hyvinvoinnista

Minulle iski kesällä tajuntaan aivan kristallinkirkkaana oivallus, joka oli kytenyt varmasti jo jonkin aikaa, mutta vasta hiljaisuuden ja kiireettömyyden keskellä sai vihdoin äänensä kuuluviin.

Teen aivan liikaa sekä liian monta asiaa kerralla. Ei siis ihme, että uuvuttaa.

Elämä muuttuu ja on aivan luonnollista, että uudet elämänvaiheet tuovat mukanaan niin muutoksia, kuin uusia vaatimuksia. Näin olleen omaa jaksamistaan tulisi myös hienosäädellä näiden uusien olosuhteiden mukaan. Miettiä, mistä selviydyin, mihin käytän nyt aikaani, entä kuinka huolehdin ennenkaikkea omasta hyvinvoinnistani sekä yhtä lailla myös arjen haasteista palautumisesta. 

Asioita, joita en ole ehtinyt edes ajatella, koska elämässä on ollut kilometrikaupalla muita asioita. 

Vuosi sitten tänne Istanbuliin muuttaessani, matkalaukkuni kätköistä paljastui pieni stressinhoitoklinikka. Mukanani oli niin anti stress teetä, kuin deodoranttia. En edes ajatellut olevani niin stressaantunut. Niin sitä vain voi kuitenkin käydä, olosuhteet yllättävät ja energisinkin voi potea jaksamattomuutta.

Muistan, ajatelleeni, että this is not me, sillä olen aina mielestäni ollut hyvinvoinnistani hyvin tarkka. Viime vuosia tässä valossa tarkastellen, myönnän, että olen karsinut aivan kamalasti vapaa-ajan asioista ja kaikki paukut ovat olleet urassa. 

Muita postauksia samasta aiheesta:

Pidä huoli itsestäsi