uravaelluksella + mitä nyt sanoisin 25 vuotiaalle itselleni

Havahduin tänä kesänä, että ensimmäisestä osallistumisestani EU politiikkaan on kulunut jo 11 vuotta. 

Luin kansainvälisiä suhteita Lontoossa ja myöhemmin EU päätöksentekoa Maastrichtissa, EU sopimuksen syntymäkaupungissa. 

Kolme vuotta sitten olin töissä Eurooppalaisen järjestön edunvalvonta- sekä toimistoassarina. Tuon työn jättimäinen vastuu pelotti minua silloin. Oli rankkaa kantaa niin isoa velvollisuutta yksin ja vieläpä vieraassa kaupungissa. Olin niin varma, että pian myös huomattaisiin, etten olisi hommaan lainkaan sopiva, vaikka jotenkin olin mukana työmatkoilla niin Pariisissa kuin Saksassa. 

Kertoisin nyt tuolloin 25 - vuotiaalle itselleni, että olet niin tämän työn arvoinen ja aivan varmasti opit lisää ja osaat pian varmasti vaikka mitä. Ja vaikka Brysseli ei kaupunkina ole rakastamasi Lontoo älä silti murehdi osaamisestasi liikaa sillä pomosi uskoo sinuun. Uskoisit siis sinäkin. 

Mutta 25 - vuotiaana ei ollut niin helppoa, kuin miltä se ehkä ulkopuolisille näytti. Muutenkin Brysselissä vietetty aika käänsi päälleen kaikki uskomukseni siitä, mitä olin ajatellut uramenestyksen olevan. Pitkästä ja suuresta urasta haaveilevana olin kyllä totaali herätyksen äärellä huomatessani, mitkä seuraamukset pitkien työpäivien päätteeksi monen kymmenen vuoden uraputken jälkeen saattaisi olla. 

Olinko varmasti valmis laittamaan kaikki kynät yhteen purkkiin.

Ihminen, joka aina oli tehnyt niin kovasti duunia sen eteen, että jonain päivänä pääsisi siihen haaveilemaan pisteeseen, alkoi epäröidä voisiko väärän arvovalinnan seuraksena elämä avautua väärille urille, jota myöhemmin aivan kamalasti kaduttaisi, mikäli asioita jäisi kokematta. 

Ei omat unelmat välttämättä ole vääriä, emme vaan aina ole oikeaan aikaan niitä toteuttamassa. Nim. vieläkin voisin palata vanhoihin työkuvioihin regulatory affairs alalle mutta itsestäni tuntuisi varmasti mukavammalta, jos ensin kävisin kävelemässä pitkän matkan toisella polulla.

Uravaellus on suunnitelma sekä taitolaji.