voisiko minustakin tulla…

Ulkomailla asuminen on kaikista eniten antanut vapauden valita elämänpolkuni. Ulkomailla ihmisiä ei pidättele asuinpaikka, jokin tietty urapolku, vanhempien koulutusaste tai samaan muottiin itsensä mahduttaminen, kuten ehkä Suomessa on tapana tehdä tai jättää tekemättä itselle mieluisia valintoja.

Tunnemme varmasti jokainen, jonkun joka saa meidät huokaisemaan, voi kun saisin/voisin/kykenisin/pystyisin minäkin.

Pysähdytäänkin hetkeksi miettimään, mitä tämä kertoo meistä. Tai viestii meille.

Jos on yksi asia, jonka toivon säilyttäväni elämäni aikana, on rohkeus. Rohkeus muuttua tilanteiden mukaan ja rohkeutta tehdä muutoksia. Vanhempana tai aikuisena sitä ehkä kaatuu korkeammalta, mutta pelon ei pitäisi estää meitä olemasta onnellinen.

Valinnanvapautta on sekä hyvässä, että pahassa.

Olen aina ollut se, jolla on liikaa mielenkiinnon kohteita. Sainkin vähän aikaa sitten neuvon, “antaa alitajunnan raksuttaa” ja jos jokaisen alitajunnan vihjeen kirjoittaisin ylös, olisi lehtiössä ideoiden sekamelska. Tähän yhtälöön, kun vielä lisätään se, että aikaisemmassa varmassa vaikuttavassa valinnassa kompastuin ja kaaduin lennälleni on lika med merkin jälkeen  kysymysmerkkejä.

Miten voin valita luottavaisena yhden jutun, kun en tiedä minne elämä vie?

Nykyään puhutaan työelämän liittyvistä arvoista ja on hienoa, että myös työtarjouksen vastaanottamiseen löytyy googlettamalla checklista, jonka avulla voi arvioida, olisiko tarjottu työ minulle se oikea.

Mitä nämä työhön liittyviä arvot on?

Kaikista helpoiten ja päällimmäisenä on kysymys siitä voiko allekirjoittaa organisaation päämäärän? Sisäisistä prosesseista, omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisesta, toimintaympäristöstä ja monesta, monesta muusta seikasta avautuu muita arvoja.

Ilmankos työmaailma tuntuu, kuin olisin suureen viidakkoon astumassa, sillä kokemuspohjaa ei vielä ole riittävästi kartoittamaan kaikkien osa-alueiden arvomaailmaa selkeästi.

Toivoisinkin, että minulla olisi avainkartta, johon jokaisen arvon avaimet olisi selkeästi merkitty, joiden avulla navigoisin.

Äskettäin luin, että tunteet ovat elämän kompassi. Tämä tuntuu lohdulliselta. Meissä jokaisessa on vaisto, joka kyllä tietää sille kuuluvat tehtävät. Toisilla vaisto on enemmän pinnan alla ja toisilla vähemmän piilossa.

Mutta kaikilla meillä se on.

Ammatinvalinta vaihtoehtoja etsiessä törmäsin lausahdukseen “minulla on työ, joka kannustaa minua kehittämään ja hakemaan uutta tietoa hyvinvoinnistani” ja jos minäkin haluisin näin motivoivan työn, niin mikäköhän se sitten olisi? Maailmaa voi muuttaa niin monella eri tavalla, ennen kun ajattelin, että lain tai politiikan kautta muuttaminen on se ainut oikea. Mikä ensin vaikutti eksymiseltä väärään maailmaan olikin ehkä vain portti oikealle polulle.

Nämä ja monet muut kysymykset saavat minut miettimään:

Voisiko minustakin….. joskus tulla (niinkin hullu ajatus, kuin) hyvinvointiyrittäjä?

Onneksi matka useasti muuttuvaan päämäärään on vielä niin pitkä, että vielä ehdin monen mutkan kautta poikkaista ;)

comments powered by Disqus