Akne

Ihokuulumisia ja vähän muitakin uutisia

No nyt! Viimein on aika näyttää teille missä mennään mun ihon kanssa. Syitä siihen miksi blogi on ollut niin kovin hiljaa on parikin, mutta kerron ne vasta postauksen lopussa. Koska nyt haluan esitellä teille, miltä mun iho näyttää kun aknehoidon aloituksesta on kulunut puoli vuotta. Aikaisempia postauksia aknesta voit käydä lukemassa täältä. Voidetta käytin siis 3kk ja sen jälkeen olen vaan pitäytynyt hyvässä ihonhoidossa ja puhdistuksessa.

Aloitetaan nyt heti niistä kuvista! Kuvat on otettu heti aamulla heräämisen jälkeen, jolloin iho on yleensä parhaimmillaan. Pahoittelen sotkutukkaa :D Kuvat on tosiaan otettu heti sängystä nousemisen jälkeen.

Jäljellä on oikeastaan enää vain arvet. Arvet onkin ihan todella tiukassa. Puoli vuotta ja silti ihossa on vielä näin paljon punaisia jälkiä. Arvet on kuitenkin meikillä peitettävissä, joten ne ei edes minua niin paljon häiritse. Uusia finnejä tulee satunnaisesti leukaan ja suun ympärille, joskus myös ohimoille. Ohimothan ovat perinteisesti hormonifinnien paikka. Rasvoittuminen on rauhoittunut paljon, iho ei enää kiiltele kauttaaltaan, mutta T-alue on edelleen ongelmallinen. Se rasvoittuu siis edelleen. Lisäksi ihohuokoset on suurentuneet hurjasti T-alueella. Posket sen sijaan ovat kuivat ja välillä jopa hilseilevät. Ilmeisesti on pakko alkaa käyttämään eri tuotteita T-alueelle ja muille kasvoille.

Välillä iho ärtyy ja arvetkin punoittavat ikävästi. Toisaalta mulla on aina ollut herkkä iho, joten tuo ärtyminen on melko tuttua. Mikäli kasvoilla on meikki päivällä, niin iho pysyy paljon rauhallisempana. Iho siis selkeästi kaipaa suojaa kasvoille ja meikittömät päivät eivät tunnu olevan hyvästä. Sinänsä jännä juttu, koska voisi kuvitella, että iholle tekisi hyvää olla ilman meikkiä, mutta minun kasvot kyllä nyt väittävät päinvastaista. Aika näyttää miten käy kesän jälkeen. Huononeeko iho taas vai pysyykö hyvänä.

Laitetaanhan vielä vertailukuva.

Lähtötilanne ja aknevoiteen aloituksesta 6kk ja lopetuksesta 3kk.


Sitten niihin uutisiin! ME OSTETTIIN TALO! Siis ihan oma talo! Tässä onkin siis ollut muuttohässäkkää ja puuhaa aika lailla, joten blogi on joutunut olemaan taka-alalla.

Ja itseasiassa talo on joen rannassa, joten meillä on nyt oma rantakin!


Ja tosiaan, jotta jo muutossa ei olisi ollut tarpeeksi hommaa. Niin olen ravannut taas opintojen takia Kuopiossa. Edellisellä kahdella viikolla ajoin kaksi kertaa Kuopioon ja takaisin ja yhteen suuntaan matkaan menee n. kaksi tuntia. Auton ratissa on siis tullut vietettyä aikaa. Kuitenkin kahden viikon päästä koulu loppuu ja minä valmistun! Musta tulee ihan oikea röntgenhoitaja. Työtkin alkaa heti koulun loputtua, joten sitten pääsenkin taas normaalirytmiin.

Sellaisia uutisia tällä kertaa :) Toivottavasti teillä on ollut yhtä mukava kevät! :)

comments powered by Disqus