Akne

Joulun jälkihumut + ihopäivitys


Joko kaikki ovat toipuneet joulusta? Itsehän perinteisesti sairastin koko viime viikon. On se kyllä kumma, että pitää käyttää lomastaan niin suuri osa vain sairastamiselle. Joulun tosiaan vietin siskoni luona, jonka jälkeen sitten vielä yhden yön vanhempieni luona. Matkustaminen flunssassa on kyllä ihan kamalaa, mutta silti oli ihanaa viettää joulua perheen kanssa. Upeita lahjojakin sain, eli ilmeisesti olin ollut kilttinä. Sain mm. korun, lahjakortteja, vaatteita ja paljon suklaata. Kosmetiikkaa ei tällä kertaa tullut ja se olikin oikein hyvä juttu, sillä tälläkin hetkellä jonossa on paljon testattavaa kosmetiikkaa.

Elviksen joulukuva

Akne paranee pikkuhiljaa. Nyt on kulunut kuukausi siitä, kun aloitin voiteen ja tuo parempi puoli alkaa jo olla tosi hyvässä kunnossa. Kasvojen vasen puoli sen sijaan on edelleen taistellut hieman vastaan ja tehnyt muutamia uusia finnejä. Onneksi ne ovat kuitenkin menneet todella nopeasti ohi, eivätkä ole olleet kipeitä, joten jaksan edelleen uskoa, että tämä tästä kokoajan helpottuu.
Erityisesti otsan alueella näkyy hyvin, miten tulehdus on parantunut.
Tuntuu, että rasvoittuminen on ainakin helpottunut hieman, mutta vähän väliä iho kyllä hilseilee. Erityisesti suun ympärys tuntuu kuoriutuvan vähän väliä. Toisaalta iho joutuu uusiutumaan monen monta kertaa, ennenkuin nuo arvet tuosta yhtään vaalenevat. Se onkin tässä aknessa ehkä se ikävin puoli, että vaikka finnejä ei enää lisää tulisikaan, niin punaiset arvet on ja pysyy vielä pitkään kasvoilla. Onneksi kuitenkin nuo arvet on melko helppo peittää meikillä, joten ei ne niin paljon edes häiritse. :)

Loppuun vielä kuvaa joulukynsistä. Kynsillä on, mikäpäs muukaan, kuin bloggaajien kovasti suosima joululakka: China Glaze Ruby Pumps!

Onpa muuten ihanaa, kun voi lomalla taas käyttää kynsilakkaa! Harjoittelun alkuun onkin enää 2 viikkoa, joten pitää ottaa kaikki ilo irti, kun saa vielä käyttää kynsilakkaa. Ja koitetaankin nyt saada blogi takaisin ruotuun ja keskittyä siihen kosmetiikkaan taas! :D
comments powered by Disqus