Akne

2 ja 3 kuukautta Isotretinoinia

Niin se aika menee ja kolme kuukautta Isotretinoinia tuli täyteen. Minulla olikin kahden kuukauden kohdalla lääkärin kontrolli, jossa katsottiin hoidon jatkot ja nyt tulin näyttämään tuloksia kahden ja kolmen kuukauden hoidon jälkeen.

Kahden kuukauden lääkärin kontrollissa katsottiin miten tilanne on edennyt ja sen jälkeen pohdittiin jatkoa. Verikokeet oli olleet kuukauden kontrollissa kunnossa. Mullahan oli edelleen kuurin aikana tullut muutamia finnejä ja lääkäri olikin sitä mieltä, että kuuria jatketaan edelleen. Sain kaksi vaihtoehtoa, toinen oli nostaa annosta ja toinen oli jatkaa pidempi kuuri. Koska sivuvaikutukset on kuitenkin olleet jo ihan huomattavat, niin päädyttiin jatkamaan samalla annoksella vielä neljä kuukautta. Luultavasti annoksen nostaminen olisi kuivattanut ihoa entisestään ja mielestäni jo näissä sivuoireissa on tarpeeksi hommaa.

Iho on edelleen parantunut verrattuna yhden kuukauden aikaiseen kuvaan. Arvet on edelleen nähtävissä ja niiden paranemisessa meneekin varmasti kevääseen. Iho on myös edelleen merkittävästi kuiva, joten rasvausrutiinia täytyy jatkaa. Kävinkin ostamassa apteekista Ceridal -öljyä, jonka olen kokenut tosi hyväksi vartalon iholle. Nenän limakalvot on ehkä aavistuksen rauhoittuneet, eikä ole enää olleet niin kuivat, mutta huulet on selvästi pahentuneet ja huulirasva on pidettävä kokoajan käden ulottuvilla. Olisko sinulla jotain hyviä huulirasvasuosituksia?

Kolmen kuukauden kohdalla huomasin ihon kuivumisen pahenevan hieman. Ihoon alkoi tulla enemmän ihottumaa, varsinkin käsivarsiin. Osasyynä oli ihon rasvauksesta lipsuminen, joten tehostin rasvausta ja iho on taas parempi. Toinen syy lienee koneellinen ilmanvaihto töissä. Yhtään ei voi jättää rasvausta pois, vaikka pakko myöntää ettei se kropan voitelu aina iltaisin ole ihan sitä lempparipuuhaa.

Kuvasin myös videon, jossa on kyllä aika pitkälti samat jutut kuin tässä postauksessa, mutta jos mieluummin katsot videolta, niin se löytyy täältä.

Nyt kun luonnonvaloakin on saatavilla, niin tässä siis tämän hetkinen tilanne luonnonvalossa kuvattuna:

Kasvojen iho on tosi paljon parempi. Se tuntuu paljon sileämmältä kun voiteita levittää, mikä on ollut aivan ihanaa! Arvet on enemmänkin pigmenttimuutoksia, eli eivät ole koholla, joten ne saa meikillä tosi hyvin piiloon. Lisäksi ihon väri on normaali ja olen jopa iloinnut saunan jälkeisestä poskien punoituksesta, kun se tällä kertaa johtuu ihon verenkierrosta, eikä ärtyneestä ja tulehtuneesta ihosta. Lisäksi kasvot näyttävät kapeammilta, kun niissä ei ole tulehduksen aiheuttamaa turvotusta. Olen siis tosi tosi tyytyväinen. Arpia on edelleen, mutta uskon että kuurin loppuun mennessä nekin alkavat hävitä yhä enemmän!

Tällä mennään nyt sitten taas eteenpäin!