Meikki

Linnan juhla look

Meillä oli viime lauantaina Joensuulaisten bloggaajien pikkujoulut. Olin itse yksi järjestäjistä ja kaksi muuta järjestäjää olivat Jenni ja Milla. Päätettiin pitää pikkujoulut linnan juhla -teemalla, koska niin harvoin tulee tilaisuutta pistää parasta päälle ja laittautua oikein kunnolla. Kerron myöhemmin tarkemmin mitä kaikkea pikkujouluissa tapahtui, mutta esittelen nyt tässä postauksessa oman linnan juhla -lookini!

Meikkiin olin käyttänyt Artdecon luomivärejä, joita esittelinkin jo aiemmassa postauksessa. Lisäksi olin lisännyt ulkonurkkaan hieman Make Up Storen Crow -luomiväriä, se on ehdottomasti kestosuosikkini, mitä tulee luomiväreihin. Ylempi kuva on otettu jo pikkujoulujen loppupuolella, joten meikki pysyi kyllä todella hyvänä loppuun asti. Ripset ovat luultavasti Ardellin Whispies ripset, olen käyttänyt niitä jo niin monta kertaa, että pakkauskin on hävinnyt.
 

Punainen matto ja #bloggaajienpikkaritjns

Pukuna mulla oli lainassa Millan tekemä musta mekko, jossa oli pinkit pitsikoristeet edessä. Hiuksiin laitoin Glitterin nutturalasson, jolla sain kiepaitettua hiukset kätevästi nutturalle. Kyseisen kampauksen tekemiseen menee n. 5 minuuttia ja voisinkin tehdä siitä teille tutoriaalin, jos kiinnostaa? Tosin tarvitsin siinä hieman apukäsiä, sillä hiukseni on niin pitkät, etten itse yllä kunolla latvoihin asti. Ongelma pitäisi kyllä yrittää ratkaista jotenkin.

Kaulakoru taitaa olla GinaTricotista, jos oikein muistan. Siitä on nimittäin jo aikaan kun sen olen hankkinut. Pikkujoulut olivat kyllä todella kivat! Mitäs tykkäätte meikistä ja lookista? Itse ainakin tykkäsin tuosta silmämeikistä paljon. Seuraavaksi blogiin on tulossa hieman välipäivitystä aknen suhteen, ihossa on nimittäin alkanut tapahtua nyt tuon antibioottivoiteen käytön myötä.

comments powered by Disqus