Joulu

Lookfantastic joulukalenteri 2018

Onko liian aikaista puhua joulukalentereista? Minusta on, mutta on tälle myös hyvä syy. Nimittäin kosmetiikkajoulukalenterit ovat joka vuosi aina vain suositumpia ja monet niistä ehditäänkin myydä loppuun jo reilusti ennen joulua. Olen itse ostanut kahtena edellisenä vuotena lookfantasticin joulukalenterin ja tänä vuonna sain sen PR-lahjana! Kalenteri saapui minulle ihan pari päivää sitten ja olen siitä enemmän kuin onnellinen.

Postauksessa mainoslinkkejä, jotka merkitty *-merkillä.

Joka vuosi tuo kalenterin sisältö on ollut huikea. Tässä olisi linkki vuoden 2016 kalenteripostaukseen ja tässä linkki viime vuoden kalenteriyhteenvetoon. Joka vuosi olen ollut äärimmäisen tyytyväinen kalenteriin, joten odotukset on korkealla tämänkin vuoden suhteen. Olen myös varma, että odotukset tulevat täyttymään.

Kalenteri sisältää siis niin ihonhoitoa kuin värikosmetiikkaakin. Tuotteet ovat joko täysikokoisia tai sitten matkakokoisia. Pussinäytteitä ei ole koskaan tästä kalenterista tullut. Kalenteri maksaa 109€* ja se on arvoltaan 325€. Rahoilleen saa siis todella vastinetta!

Tänä vuonna kalenteri on ihanan jouluisen näköinen. Punainen kaunis pikkulipasto, jota voi joulukuun jälkeen hyödyntää vaikka kosmetiikan säilytyksessä, tai hyödyntää seuraavana jouluna ja tehdä siitä vaikka ystävälle uuden joulukalenterin. Kalenteri on vahvaa pahvia, kuten viimekin vuonna ja tuo ihanan joulutunnelman huoneeseen.

Viime vuoden tapaan kuvaan joulukuussa joka päivä Instagram storyn puolelle mitä kalenterista paljastuu. En itse halua tietää sisältöä etukäteen, koska haluan pitää sen yllätyksenä! Lopussa on vielä video, jossa kalenterin koko tulee paremmin ilmi, se on nimittäin valtava!

Aiotko sinä hankkia itsellesi joulukalenteria?
Kalenterin pääset tilaamaan täältä.*