Pohdinta

Maria Glow testaa - Meikkivoiteettomuus

Meikkirintamalla puhaltaa uudet tuulet, kun trendiksi on nousemassa meikkivoiteettomuus. Keväällä uutisoitiin siitä, miten muotinäytöksiin oli maskeerattu malleille akne, tosin ei siitäkään tainnut ihan trendi tulla. Meikkivoiteettomuus sen sijaan on kokoajan nousussa ja halusinkin pohtia hieman tätä asiaa. Varsinkin näin aknea sairastaneen näkökulmasta.

Meikkivoiteettomuus on minusta hirmuisen mielenkiintoinen juttu. Ajatuksena se herättää minussa tosi paljon toivoa, sillä jos pystyisikin olemaan ilman meikkivoidetta, niin tulisiko niitä epäpuhtauksiakaan enää samalla tavalla kasvoihin? Voisiko akne parantua sillä, että meikkivoiteen jättäisi kokonaan pois?

Meikki kokonaan ilman meikkivoidetta tai peiteainetta

Meikkivoiteettomuudella tarkoitetaan siis sitä, että kasvoilla käytetään vain peiteainetta niihin kohtiin, joihin peittoa tarvitsee. Eli mahdolliset näppyjen päälle, sekä silmien alle tummuutta peittämään. Päätin kokeilla tällaista meikkivoiteettomuutta. Toisaalta, minun kohdallani tuo peiteaine tuntuu vähän huijaamiselta, sillä näppyjä ja arpia on niin paljon kasvoissa, että peiteainetta sitten pitää laittaa aika isolle alueelle. Kasvoissa on kuitenkin jokunen kohta, johon ei meikkivoidetta tarvinnut ja voihan se olla, että jos iho alkaa pikkuhiljaa parantua, niin peiteainettakin tarvitsisi aina vain vähemmän ja vähemmän. Ajatuksena tällainen kuulostaa aivan loistavalle.

Mulla on ollut käytössä Estee Lauder Double Wear meikkivoide, joka on TODELLA pitkäkestoista. Ongelmana onkin nimenomaan meikkivoiteen puhdistus, sillä se ei tahdo lähteä millään putsareilla. Se vaatii jopa kaksoispuhdistukselta todella hyviä tuotteita, joilla meikin saa kokonaan pois kasvoilta. Silti monesti puhdistuksen jälkeen, miselliveteen kostutettuun, vanulappuun jää meikkijäämiä. Epäilenkin, että meikkivoide saattaa helpottaa epäpuhtauksien syntymistä. Toisaalta, mulla on myös todella herkkä iho, joten meikkivoide antaa myös loistavan suojan ulkoista ärsytystä vastaan.

Päätin kuitenkin kokeilla tätä. Aloitin meikkivoiteettoman kokeilun 10.9. Alkuun oli oikeasti vaikeaa lähteä ulos, vaikka peiteaineella olikin arvet saatu piiloon. Kiireisen työpäivän aikana kasvot näytti oikeasti aika järkyttävältä, kun iho alkoi punoittaa ja kiiltää. Varsinkin tällaisessa rasvoittuvassa ihossa tuo kiilto on todella huomattava. Ennen punoitus oli jäänyt meikkivoiteen alle ja kiiltokin pysynyt suhteellisen hyvin kurissa. Nyt sitä ei voinut peitellä.

Meikki ilman meikkivoidetta, mutta peiteainetta käytetty.

Odottelin kuitenkin kommenttia kasvoistani. Milloin joku rohkenisi kysyä, mikä mun kasvoissa on vikana kun ne on niin värikkäät. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Liekö työkaverini niin kohteliaita vai eikö kukaan oikeasti kiinnittänyt siihen huomiota. En tiedä. Joka tapauksessa, päivä päivältä, meikkivoiteettomuus oli helpompaa ja aina ei edes muistanut sitä, että kasvojen värivaihtelu tosiaan näkyy. Peiteaine ei myöskään pysy kasvoilla yhtä hyvin, kuin tuo Estee Lauderin meikkivoide, joten yleensä loppupäivästä aknearvetkin alkoivat näkyä. Siispä vaikka lähtisikin ulos vielä suht tasasisella iholla, niin takaisin tullessa oli dalmatialainen.

Arkisin meikkivoiteettomuus toimi aika hyvin, mutta jos halusin tehdä näyttävämpää meikkiä, niin kyllä sitä meikkivoidetta oli käytettävä. Poskipuna ei nimittäin näytä kovinkaan imartelevalta "paljaalla" iholla, vaan sai oikeasti minut näyttämään siltä kuin poskissani olisi ihottumaa. Se johtui varmaan siitä, että alla oli niitä aknearpia ja hyvin epätasainen ihonsävy.

Meikkivoiteen kanssa

Paraniko iho kokeilun aikana? Ainakin kuvittelen sen vähän parantuneen. Epäpuhtauksia syntyy edelleen. Arvetkin on edelleen paikallaan, joten mitään kovinkaan "Wow -efektiä" ei tässä 12 päivän aikana tullut. Ajattelin kuitenkin jatkaa kokeilua edelleen, mutta näyttävämpää meikkiä tehdessä aion edelleen käyttää meikkivoidetta. Kyllä iho kuitenkin on paremman näköinen meikkivoiteella tasoitettuna, siitä ei pääse mihinkään.

Mitä mieltä sinä olet meikkivoiteettomuudesta?

comments powered by Disqus