Allergia

Suuri allergiapostaus

Blogiini tullaan yhä vain useammin hakusanalla Akrylaattiallergia. Lisäksi tästä aiheesta on toivottu tekstiä.

Aloitetaan vaikka siitä, että allergisoitua voi missä elämänvaiheessa tahansa. Vaikka sinulla ei olisi ollutkaan koskaan lapsena allergioita, se ei tarkoita, etteikö niitä aikuisiällä voisi tulla. Allergisoituminen tapahtuu altistumisen kautta ja jos on muutenkin taipumusta allergioihin (esim. siitepölyallergia), on allergisoitumisen riski suurempi.

Oma historiani allergioiden suhteen on se, että minulla on ollut atooppinen iho, se ei ole oikeastaan murrosiän jälkeen enää vaivannut. Lisäksi minulla on siitepölyallergioita, sekä allergia koiriin. Nämä allergiat minulla oli tiedossa, ennenkuin altistuin akrylaateille.

Silloin kun sormet oli vielä kunnossa.


Altistumiseni tapahtui siis rakennekynsiä tehdessä, kun akrylaattigeeli pääsi kosketuksiin ihoni kanssa. Lisäksi rakennekynnet, jotka minulla oli siihen aikaan omissa kynsissä, eivät olleet kovettuneet kunnolla, vaan sisäpuolelle oli jäänyt märkää geeliä, joka altisti ihoa jatkuvasti. Silloin alkoivat ensimmäiset oireet. Turvotus, kutina, pienen pienet rakkulat sekä kynnenalusien märkiminen. Oireita oli aluksi vain vasemmassa kädessä, joka oli rakennekynsiä tehdessä se käsi, joka yleensä hanskojen rikkoutumisen myötä altistui geelille. Myöhemmin rakkuloita oli myös oikeassa kädessä.

Rakkuloita ja turvotusta sormissa

Allergiatestit tehtiin minulle muutama kuukausi sen jälkeen, kun oireet olivat kadonneet. Käsien iho oli tuohon aikaan kunnossa, eikä allergiaa ollut havaittavissa. Epikutaanitestit tehdään siten, että 1. päivänä kiinnitetään testiaineet selkään. 3. päivänä testiaineet irroitetaan ja tehdään alustava diagnoosi. 5.päivänä tehdään varsinainen diagnoosi selässä olevien jälkien perusteella. Ihoon jää siis sellaiset pienet punoittavat, kutisevat tai hilseilevät täplät, niihin kohtiin joissa on ollut allergisoivaa ainetta.

Diagnoosin saatuani, en uskonut, että allergia tulisi kovinkaan rajoittamaan elämääni. Lääkärikin silloin minulle sanoi että "nämä on helposti vältettävissä olevia aineita". Monille voi ollakin, mutta kosmetiikkaa rakastavalle, ei ihan niin helppoa olekaan. Myöhemmin olen huomannut monia tuotteita, jotka sisältävät akrylaatteja ja joista olen saanut jopa allergisen reaktion. Osa jopa niitä suosikkituotteita, joista luopuminen on ollut vaikeaa. Näistä esimerkkinä Diorin Nude Fluid meikkivoide. Kyseinen tuote sisältää seuraavia akrylaatteja:
Acrylates/dimethicone copolymer
Acrylates copolymer

Minulta kysyttiinkin arvontapostauksen kysymyksissä, että eikö allergiaa ole sitten tullut aikaisemmin kosmetiikasta, jossa akrylaatteja on ollut. Ja ei tosiaan ole tullut. Normaalistihan kosmetiikassa on hyvin pieniä määriä akrylaattia, joten se ei välttämättä vielä riitä altistamaan allergiseksi asti. Kun sitten kuitenkin allergisoituu, niin pienikin määrä voi aiheuttaa reaktion. Ja tämän kanssa on vain opittava elämään.


Minua allergisoivista ainesta kosmetiikassa käytetään eniten akrylaatteja, sekä olen muutamista purkeista löytänyt tuon kloorihexidiinin, eli Chlorhexidine Digluconaten. Olen sen verran saanut tutkittua, että akrylaatteja käytetään kosmetiikassa yleensä kalvonmuodostukseen. Siksi niitä on monissa meikkivoiteissa, sekä kasvovoiteissa. Monesti sitä tunnutaan käyttävät silikonin sijasta. Minua itseäni silikonit ei pelota.

Muutamia akrylaatteja, joita olen löytänyt kosmetiikasta:
Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer
Polymethyl Methacrylate
Methyl Methacrylate

Käsittääkseni myös hiuslakoissa on akrylaatteja, mutta niistä en ole koskaan reaktiota saanut. Veikkaan sen johtuvan siitä, että käytän melko vähän hiuslakkoja ja lisäksi se ei tule ihoon asti, vaan jää hiuksiin. Olen myös käyttäny kynsilakkoja, niiden kanssa täytyy vain olla tarkkana, ettei sitä pääse iholle. Jos kynsinauhoille menee paljon kynsilakkaa, saattaa iho mennä siitä kohti rikki, mutta terveen kynnen päällä ollessaan, ei ole aiheuttanut allergiaa. Luulen että kynsi suojaa sen verran, eikä päästä akrylaattia läpi iholle.

Löysin myös ihan älyttömän hyvän sivun aiheesta. Englantia osaavat voivat käydä jo kurkkimassa sivua: http://www.hooked-on-nails.com/avoidingskinallergies.html Haluatteko, että tekisin vielä tuon sivuston pohjalta postauksen, jossa olisi juurikin noista allergioiden välttämisestä suomeksi?

Postaus julkaisu alunperin 15.4.2014

comments powered by Disqus