Luomiväri

The Balm - Nude'tude luomiväripaletti

Pääsinpäs viimein tutustumaan minulle uuteen merkkiin The Balmiin. Paljonhan olen tästä lukenut, mutta en vain ole päässyt itse kokeilemaan tuotteita. Cocopandasta tilaamani luomiväripaletti on osoittautunut oikein loistavaksi! Nudepaletteja ei voi koskaan olla liikaa ja ne onkin ehdottomasti sellaisia paletteja, joita tulee käytettyä eniten. Tässä paletissa löytyy myös vähän väriäkin, joten ihan täysin ruskeiden sävyjen varassa ei olla. Siitä plussaa.

nude'tude, the balm, luomiväripaletti


Ensinnäkin pisteet pakkauksesta. Olen tykästynyt näihin pahvipakkauksiin, sillä ne tuntuvat suojaavan luomivärejä huomattavasti paremmin verrattuna muovisiin pakkauksiin. Ei sillä, että luomiväriä ylipäätään kannattaisi viskellä, mutta silloin harvoin kun se tipahtaa niin olen kokenut pahvipakkauksen kestävämmäksi. Mukana tuleva sivellin on melko huono luomivärin levitykseen, mutta sopii hyvin esimerkiksi kulmien meikkaukseen tai silmien rajauksien tekemiseen.

luomivärit, nude, meikki

Luomivärien laatu oli erittäin hyvä. Juuri sellainen kuin odotinkin, eli hyvin samankaltainen Too Facedin kanssa. Hyvät pigmentit ja pehmeä koostumus, juuri sellainen mistä itse tykkään. Musta tuntui swatchissa vähän heikolta, mutta luomilla kuitenkin toimi erittäin hyvin, joten siinäkin oli aivan loistava pigmentti, swatchin epäonnistumisesta huolimatta. Sävyt on muutenkin mieleeni ja paletti on todella monikäyttöinen.

the balm, nude tude, swatch, luomivärit, neutraalit

Yläkuvassa ylärivin swatchit ja alapuolella alarivin swatchit.

Sisänurkkaan laitoin Stand-offishia ja ulkonurkkaan mustaa Seriousta. Luomivakoon häivytin Seductivea ja Sophisticatedia. Tosiaan tuo musta pigmenttisyys yllätti luomilla, mutta häivyttyi kuitenkin kivasti.


Kaikin puolin siis oikein hyvä paletti ja hinta-laatu suhteeltaan loistava. Sävyt ovat monille sopivia, joten uskon, että tässä olisi ainesta todella hyvään monitoimipalettiin lähes kenelle vain. Joko te olette päässeet kokeilemaan The Balmin tuotteita? Löytyykö lempparia?

Käytetyt tuotteet:
Urban Decay - Primer Potion Original
Sensai - Liquid Liner Black
The Balm - Nude'tude luomiväripaletti
Art deco- Soft Eye Liner waterproof black
Lumene - Blueberry Eyebrow Pencil 2
Make Up Store - Blush - Matt Glory
Make Up Store -Loose Powder - Milk
Too Faced - Better Than Sex Ripsiväri
Estee Lauder - Double Wear -meikkivoide - 1N1 Ivory Nude
Seppälä - The Brillian Lip Gloss - 04 Raspberry dream

comments powered by Disqus