Reissupostaus

Signe Seebid luonnonkosmetiikkatehtaalla

Pääsin viikonloppuna tutustumaan Signe Seebid luonnokosmetiikkatehtaaseen. Tehdas sijaitsee Virossa, joten matkasimme muiden bloggaajien kanssa Tallinnaan. Samalla reissulla tuli piipahdettua myös Helsingissä ja koko viikonloppu olikin ihanan blogitäyteinen.

Saavuin Helsinkiin perjantaina illasta. Tarkoitus oli lähteä suoraan töistä, mutta koska lahopäänä olin jättänyt passini kotiin, jouduin sen vielä kotoa hakemaan. Yö vietettiin Hanna Maria -blogin Hannan kanssa Radisson Blu Seaside -hotellissa, jossa meillä oli aivan mieletön huone. Koko hotelli on juuri remontoitu ja vaikutti kivan modernilta. Huoneessa meillä molemmilla oli oma parisänky ja tottakai kylpyhuoneesta löytyy myös amme. Harmillisesti tosin ei Lushilta ehditty käydä kylpypommeja hakemassa. Hotelliyöpymisessä parastahan on tietysti ihana aamupala, joka Seasidessa olikin monipuolinen ja hyvä. Tykkäsin erityisesti mansikka makuvedestä, jota aamupalalla oli tarjolla. Hotelliyö saatiin siis Hannan kanssa blogin kautta ilmaiseksi.

Minun sänky hotellihuoneessa

Lauantaina sitten suunnattiin kohti satamaa (No pikkuisen saattoi tulla kiire), jossa noustiin sitten Tallinkin uuteen Megastar laivaan. Matkan oli järjestänyt Bona Valeren Cathy, joka siis maahantuo Signe Seebidin kosmetiikkaa. Laiva tosiaan kiilteli uutuuttaan ja meille oli varattu myös oma kokoustila menomatkalle. (Oli sen ilmeisesti ollu tarkoitus olla tulomatkallakin, mutta ilmeisesti Tallinkin päässä homma oli sössitty ja tilaa ei ollut.) Megastar oli kyllä hieno ja tax freen kosmetiikkatarjonta oli kivan laaja! Hinnat sen sijaan monissa tuotteissa oli samaa luokkaa kuin maissakin, joten ihmeemmin en ostoksia sitten laivalta edes tehnyt. Muutama kasvonaamion vain nappasin mukaan.

Bloggaajan perusvarusteet: Kamera ja puhelin

Tallinnassa siirryttiin sitten Signe Seebidin tehtaalle, jossa päästiin ihastelemaan käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa. Tutustuttiin alkuun tuotteissa käytettäviin raaka-aineisiin ja hieman valmistusmenetelmiin. Signe kertoi meille, että tehdas työllistää viisi henkilöä ja kaikki kosmetiikka tehdään käsin. Tehtaasta ei tosiaan muita koneita löytynyt, kuin pieni sulatusuuni. Signe Seebid on ollut toiminnassa jo seitsemän vuotta ja tuotteita löytyy lähes jokaisesta Viron kaupasta. Tuotteita on tällä hetkellä n. sata erilaista, joten on siinä hommaa tuottaa tuotteita jokaiseen jakelukanavaan viiden ihmisen voimin.

Signe Seebidin perustaja Signe
Magnesium-hiutaleita ja Epsom -suolaa

Päästiin myös itse valmistamaan kosmetiikkaa, mikä olikin ihan hurjan hauskaa! Saatiin tehdä ikiomat kuorinnat. Ainesosilla pystyi vaikuttamaan siihen, mihin kuorintaa kannattaisi käyttää ja itse päätin tehdä vartalolle sokerikuorinnan. Purkkiin lisättiin ainesosat: sokeri, viinirypäleöljy, porkkanaöljy, kasviperäistä glyseriini ja eteerisiä öljyjä tuomaan tuoksua. Itse laitoin erilaisia sitrustuoksuja ja kuorinnan tuoksusta tulikin melkoinen sekotuis eri sitrushedelmiä. Tuoksuu siis aivan taivaalliselle. Muita vaihtoehtoja olisi ollut tehdä kuorinta merisuolasta tai epsom -suolasta, eli magnesium sulfaatista.

Mun oma kuorinta valmistumassa

Oli super mielenkiintoista tutustua luonnonkosmetiikan ainesosiin ja ylipäätään tuotekehittelyyn. Signe kertoi meille myös, millainen prosessi yhden kosmetiikkatuotteen lanseeraus on ja tuote kyllä käy läpi niin monenmoisia testejä ja raportteja, että pitää todella rakastaa mitä tekee, jos aikoo saada jonkin tuotteen markkinoille. Signe Seebidin pakkauksissa on mietitty myös kierrätysnäkökulmaa ja monet tuotteista onkin pakattu lasipurkkeihin.

Saippuoita kuivumassa

Suomessa Signe Seebid tuotteita saa jälleenmyyjiltä ja joitain tuotteita on saatavilla myös Prismoissa. Saatiin myös upea pakkaus Signe Seebidin tuotteita testattavaksi ja niistä kerron sitten lisää seuraavassa postauksessa, jossa katsotaan läpi reissun saalis! Kaubamajan kosmetiikkaosastolta ei myöskään tyhjin käsin lähdetty.

Signe ja bloggaajat tehtaan varastolla

Koko reissu oli muutenkin niin ihana ja oli kiva päästä tutustumaan Cathyyn sekä Signeen. Molemmat olivat niin lämminhenkisiä ihmisiä ja tekivät reissusta ihanan rennon. Muutenkin oli kivaa, kun kerrankin ehti jutella muiden bloggaajien kanssa, niin monesti tapahtumissa ei ehdi oikein muiden kanssa höpötellä. :)

comments powered by Disqus