ajatuksia

Juoksemaan lähtemisen vaikeus

Valmistautuminen alkoi jo edellisenä päivänä. Katsoin sääennustetta ja päätin juosta vajaa puolet lenkistä Utranharjun lumipoluilla. Loput sitten tasaisilla ulkoiluteillä. Viestittelin Espanjaan saadakseni hyviä reittivinkkejä, vaikka Utranharjun polut ovat tuttuja sekä kesältä että talven läskipyörälenkeiltä. Läski(pyörä) ei kuitenkaan jaksa jyrkimpiä tömpäreitä ylös, joten ennakkotiedustelu poluista oli paikallaan. Piti myös ennakoida juoksuvauhtia ja laskea kilometrejä.

Aamupäivällä opiskelin pari tuntia ruotsia, kävin lounaalla ja polkaisin kotiin. Tunnin-puolentoista lepo, jonka aikana ehtii vielä vähän visioida juoksureittiä retkikartalla. Mahanpohjassa tuntuu jotain epämukavaa. Minuahan alkaa jännittää ihan niinkuin isompaakin kisaa ennen. Olen ennen tätä juossut enimmillään reilut 10 minuuttia yhtämittaa ja nyt pitäisi pystyä 45 minuuttia. Perusiltalenkki, mutta niin pitkään en ole juossut sitten marraskuun alun. Jos en jaksa, jos päkiä alkaa sattua, jos jostain muualta alkaa kolottaa. Kaikki on mennyt tähän asti niin hyvin. Melkein liian hyvin. Juoksu on ollut tähän asti yllättävän helppoa, jopa kovemmissa vauhdeissa, mutta olen juossut niin lyhyinä pätkinä. Uskomatonta, miten voin käyttää näin paljon aikaa lyhyen juoksulenkin suunnitteluun ja jopa hermoiluun siitä. Kukaan muu ei varmasti ole näin hölmö ja tee pienestä juoksulenkistä näin isoa asiaa. Ihan kuin nämä jalat voisivat hajota hetkenä minä hyvänsä. Minkä ne tosin voivat aivan hyvin tehdä. Nyt kellokin on jo niin paljon, että pitää syödä pieni välipala ennen lähtöä. Mihin tämä aika menee. Vatulehdin vielä puoli tuntia ennen kuin alan aktivoitua ja keräillä varusteita. Talvitrikoot, sykevyö on hukassa kuten aina. Kello on unohtunut autoon eilisen hiihtolenkin jäjiltä.

Vihdoin solmin nastalenkkarit jalkaan ja lähden. Heti ensimmäisestä risteyksestä eri suuntaan kuin olin suunnitellut. Tämä näytti tällä kertaa kutsuvammalta. Jalkoihin ei satu ja askel on irtonainen. Pääsen harjun laidalle, otsaledillä on vaikeaa nähdä, minne polut kulkevat. Ensimmäinen jyrkempi harjanne ylös. Lumipolku on kova ja pitävä ja juoksen ylämäet rivakasti, rullailen alamäet. Kirkas tähtitaivas. Harhaudun vähemmän kuljetulle polulle, mutta ihan hyvin tässäkin pystyy juoksemaan. Avohakkuun läpi, tiheikköön ja harvalle mäntykankaalle. Laskeudun harjulta ja juoksen viimeisen vartin tasaisella reipasta. Pitää alkaa katsella kelloa, ettei lenkki mene pitkäksi. Oikea jalka toimii laiskemmin kuin vasen. Mutkittelen kotikorttelin ympärillä minuutit täyteen. Lopetan tunnollisesti tasan 45 minuuttiin ja siirryn pyörän satulaan loppuverkalle. Jalat ei hajonneet.

-marika.

comments powered by Disqus