urheilu

Kuka keksi urheilun?

Vesijuostessa ehtii pyöritellä mielessään kaikenlaisia ajatuksia. Melko usein viime aikoina olen motivoinut itseni vesijuoksemaan lupaamalla itselleni, että sitten kun urheilu-urani on ohi, en enää koskaan ikinä milloinkaan harrasta vesijuoksua. Vesijuoksu on nurjin ja piinallisin tuntemani harjoitusmuoto ja ihmettelen suuresti, että monet ihmiset näyttävät harrastavan sitä ihan huvikseen.

Havahduin tänään altaassa juuri edelliseen ajatukseen: jotkut tekevät tätä huvikseen, mutta minutko joku pakottaa altaaseen tutkimaan, kuinka hitaasti aika voikaan kulkea? Pakottaahan joku minut sinne, tai oikeastaan jokin, nimittäin halu olla hyvässä kunnossa ensi kesänä. Eikä hyvä kunto tarkoita tässä kohtaa terveysliikkujan terveellistä hyvää kuntoa, vaan kuntoa, jolla voi juosta metsässä kovempaa kuin aiemmin ja kovempaa kuin muut.

Heinikossakin pitäisi kulkea kovaa.

Kilpaurheiluhan ei kuulosta kovin järkevältä verrattuna terveysliikuntaan ja hyvässä yleiskunnossa olemiseen. Haluan käyttää vuosia, ehkä jopa pari vuosikymmentä elämästäni siihen, että voisin jonain päivänä löytää metsästä oranssi-valkoisia kankaanpaloja nopeammin kuin kukaan muu. Samalla rikon jalkani kerta toisensa jälkeen, opiskelen mahdollisimman hitaasti, vaikken käy töissä, olen epäsosiaalinen ja yleisesti ottaen käytän kaiken aikani ja rahani tullakseni paremmaksi suunnistajaksi. Osallistun valtiontalouden paikkaamiseen ainoastaan ottamalla silloin tällöin rikesakon peltipoliisilta, enkä tuota yhteiskunnalle muuta kuin silloin tällöin gepsiviihdettä suunnistuksen seuraajien iloksi. Ja kaikesta tästä voin saada palkinnoksi metallilätkän kaulaan. Tällä lajilla ei rikastu, eikä rahan takominen ole koskaan ollut minulle (eikä uskoakseni kovin monille muillekaan) urheilun tarkoitus. Rahaa tarvitaan siihen, että pystyy satsaamaan enemmän ja paremmin, ja sen mitä saan kasaan, käytän urheilussa kehittyäkseni.

En kaipaa sen enempää mainetta ja kunniaa kuin mammonaakaan, joten mikä sitten saa minut treenaamaan kahdesti päivässä ja järjestelemään elämäni urheilun ehdoilla? Järkevämpää ja terveellisempää olisi vain nauttia liikunnasta sopivissa määrin, niin että jaksaisi käyttää päivät energisesti johonkin hyödylliseen sen sijaan, että kovan harjoituksen jälkeen makaa raatona sohvalla loppupäivän ja yrittää kerätä voimia jaksaakseen analysoida tehdyn harjoituksen. Kuka on yleensäkään keksinyt, että on ihan (tai ainakin melkein) hyväksyttävää tuhlata elämäänsä johonkin niin hyödyttömään asiaan kuin urheilemiseen? Luulisi, että pelkkä harrastaminen normaalin yhteiskunnan toimintaan osallistumisen ohella riittäisi. Voisi riittääkin, jos se riittäisi kaikille muillekin. Aina on kuitenkin joku, joka satsaa enemmän, harjoittelee kovempaa ja onnistuu optimoimaan palautumisen paremmin. Parempi olla ajattelematta liikaa ja olla vain tyytyväinen, että olen sattunut sopivaan aikaan ja paikkaan voidakseni tavoitella kuuta taivaalta valitsemallani alalla, vaikka sitten köyhyysrajalla elellen.

Kuu taivaalla on tässä tapauksessa se, kun juoksen virheettömän kisan, jossa juoksu kulkee kevyesti ja saan itsestäni kaiken irti. Palkintona on onnistumisen elämys ja hyvä mieli. Joskus saattan jopa pystyä ylittämään itseni ja saavuttamaan jotain, mihin en olisi itsekään uskonut. Toki nautin myös treenaamisesta, sillä jopa parjaamani vesijuoksu tuottaa jälkikäteen hyvää oloa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Mäkelänrinteen uima-altaasta nousi kaksi 50x45 sekunnin vedot 15 sekunnin palautuksella tikannutta telakkanaista, jotka olivat niin tyytyväisiä itseensä, etten muista koska olisin urheilun ulkopuolelta samanlaista tyytyväisyyttä pyydystänyt. Samaa fiilistä kuin onnistuneesta treenistä en tällä hetkellä saa mistään muualta. Opintosuorituksiin ilmestyneistä numeroista minua ei lämmitä juurikaan enempää arvosana 5 kuin 1, kunhan opintopisteet ja sen myötä -tuki kilahtavat tilille, jotta voin taas maksaa laskut.

Pimeää touhua

Useimmat ihmiset haluvat kehittyä jollain elämänalueella ja saada elämästään onnistumisen kokemuksia. Jotkut luovat uraa tai tekevät tiedettä tai taidetta, toisten intohimona on kokkaus tai vapaaehtoistyö. Jotkut haluavat rahaa ja toiset mielenrauhaa. Tapoja hankkia sisältöä elämälle ja nauttia elämästä on monia. Minulle se sattuu olemaan metsissä juokseminen ja itseni kiusaaminen tullakseni paremmaksi siinä. Oli järkeä tai ei.

-marika.

Jutun kuvat Paula Lehtomäki/SSL

comments powered by Disqus