Lapin taikaa

Teksti on julkaistu alunperin eskottaret.blogspot.fi 3.1.2016.

Nyt joulu-tammikuun vaihteessa sosiaalista mediaa selaillessa näyttäisi siltä, että monet suunnistajat ovat suunnanneet lämpimämpiin maihin parantelemaan syksyn haalistaman hipiänsä värisävyä. Itse noudatan harjoittelussani Suunnistusliiton 90-luvun valmennuskoulutusmateriaaleista pomittua kausijakoa, jonka mukaan marras-tammikuussa vallitsee PK-kausi I, josta helmikuun huitteilla siirrytään PK-kausi II:een. Erona näillä kausilla on se, että PKK I on pyhitetty määrän mättämiseen lajilla millä hyvänsä, kun taas PKK II:n aikana määrää mätetään lajinomaisesti, kunnes voidaan siirtyä kilpailuun valmistavalle kaudelle hiomaan lajisuoritusta. Eli lajinomaisuus lisääntyy kevättä kohti.

Tähän ajatusmalliin takertuneena en voi sitten mitenkään ymmärtää, mitä järkeä on lähteä vuoden vaihteessa etelään. Jos tähän aikaan vuodesta pelkästään juoksee (suunnistus ei sentään kuulune leireilijöiden ohjelmaan vielä nyt ylettömissä määrin), voiko enää mitenkään lisätä lajinomaisuutta kevättä kohti? Kyllä ei voi. Tuollaisesta leireilystä seuraa vain kuntohuipun ajoittuminen helmikuulle, jolloin tosin voi päästä hetkeksi parrasvaloihin POMmissa. POMmissa hevosteluhan on varma merkki siitä, että kesällä ei kulje.

Itse olen reilun kolmen viikon leirillä Lapissa, koska täällä olosuhteet PKK I:n toteuttamiseen ovat verrattomat. Kun juoksukilometrejä saa kerääntyä viikossa korkeintaan 60, korvaavaa harjoittelua joutuu tekemään jonkin verran. Täällä se on helppoa. Ei tarvitse spekuloida, mitä korvaavaa lajia harrastaisi, kun järkeviä vaihtoehtoja on vain yksi eli hiihto. Ja latua riittää.

Paras joululahja - pappan voitelupakki. Käyttöohjeet eivät valitettavasti kuuluneet pakettiin.

Hiihtokelithän ovat olleet eteläsuomalaiselle varsin kotoisat, sillä tarjolla on viime aikoina ollut roskilla kuorrutettua jäälatua. Valitettavasti täydellistä pitovoidekombinaatiota kyseiselle kelille en ole vielä löytänyt (ja vapaa tyyli on vihoviimeistä nykyajan hapatusta, jota en ole harrastanut sen jälkeen kun naulasin hisu-telineen naulaan 10 vuotta sitten). Olen iskenyt suksenpohjiin liisteriä, sillä siihen tarttuvat kaarnanpalat ja kävyt toimivat vastamäissä kuin nousukarva. Alamäissä ja tasaisilla saattaa vähän tökkiä, mutta kaikkea ei voi saada. Onneksi tänään satanut ohut lumikerros yhdessä ensi viikon sääennusteen kanssa lupailee helppoja voitelukelejä.

Huimien juoksukilometrieni kartuttamiseen löytyy täältä pohjoisesta useita vaihtoehtoja. Ykkösvaihtoehto on toki juokseminen ulkona revontulien loisteessa joko moottorikelkkauria pitkin tai sitten ihan vain pyörätiellä, mutta mieliteon sattuessa kohdalle pääsee lätkyttelemään juoksumatollekin. Paikallisella kuntosalilla ei tarvitse muutenkaan huolehtia siitä, että salivarusteet olisivat ihan viimeisimmän trendin mukaisia ja juomapulloksikin voi fitness-sheikkerin sijaan napata kotoa minkä tahansa sopivasti tyhjentymään päässeen putelin.

Kuntosalilla on myös solarium, josta väriä saa nopeammin kuin makoilemalla iltapäivät uima-altaan reunalla etelän auringon alla. Solariumia käyttämällä välttyisi aurongonpalvojia piinaavalta iltareenin pehmeältä kulultakin.

En testannut.

Kun mieli tekee loikkimaan tai juoksemaan 7 sekunnin nopeusvetoja, voi täällä suunnata lämmitetyn koirahallin (eli agilityhallin) tekonurmelle. Voisi siellä kuulemma vetäistä vaikka 16 kilometrin TV-kovan. Atsmalääke kannattaa kuitenkin muistaa hönkäistä ennen reeniä.

Hyvä on Icebugeilla rapsutella ulkonakin.

Lajinomainen reeni onnistuu myös lähistöllä. Senkun hyppää autoon ja huristelee 125km Suomi-neidon kylkeä alaspäin tekemään kahden suunnistusreenin leiripäivän. Jos iltapäivän ohjelmassa on sisämaan maasto, jonka lumen määrästä ei ole tietoa, kannattaa ehdottomasti aamun lähes lumettomassa merenrantamaastossa todeta, ettei tehoreeni nappaa nyt ja lyhentää reeniä iltapäivään säästelemiseksi. Säästeleminen tulee tarpeeseen, kun iltapäivän maastossa on polveen asti lunta, jonka pinnalla on vielä miellyttävä kropsu jääkerros. Metsässä oli sentään tokallinen poroja reenikaverina. Siinä oli elämystä kerrakseen etelän ihmiselle tarpoa VK-reeniä vajaan 15 minuutin kilometrivauhdilla. Elämyksiähän täältä Lapin lomalta on tultu hakemaan.

Paperilla iltapäivä näytti paremmalta maastolta.

Lumihankisuunnistuksen harjoitusvaikutus tuntuu ja näkyy.

-marika.

comments powered by Disqus