Parasta aikaa

Monina aikaisempina vuosina olen toivonut voivani pikakelata yli talven harjoituskauden, jotta pääsisin taas kisoihin mittaamaan tasoani ja katsomaan, miten olen harjoittelussa onnistunut kehittämään itseäni. Koska aika lokakuusta huhtikuuhun on sitkeästi madellut omaa tahtiaan, olen useina vuosina kiinnitellyt numerolappua rintaan jo tammi-helmikuussa Espanjassa sekä suunnistus- että maantiekisoissa. Kyse ei ole siitä, että haluaisin luistaa perusharjoittelusta ja pohjatyön rakentamisesta. Kisaamisessa on vain ihan eri fiilis kuin kovien harjoitusten tekemisessä yksinään, sillä varsinkin taidollisesti saan kisoissa irti eritasoisia suorituksia kuin harjoituksissa, koska tiedostan tuloksen tulevan taululle eikä vain omaan gepsikellooni. Fyysisesti ei tietysti ole tarkoituskaan ottaa talvella kaikkea irti, paitsi ehkä silloin kun kisoissa on jaossa kovia päänahkoja. Ja silloin, kun innostuu vähän liikaa kevätlaitumilla.

Tänä vuonna kisatilanne on toinen. Nousen kohta Alicanten koneeseen. Olen juossut nyt kuutena viikkona ja seitsemän viikon päässä siintävä kotimaisen kisakauden avaus saisi minun puolestani tuntua kaukaisemmalta. Etelänleirin päättävä aina kovatasoinen Danish Spring odottaa jo ihan nurkan takana, neljän viikon päässä. Ja minä en ole juossut vielä yhtään yli 10 kilometrin lenkkiä. Viime viikolla juoksin 5 kertaa, eikä kolmena peräkkäisenä päivänä juokseminen ollut mitään lentoa. Eilen piti käydä vielä oikomassa ruotoa, jotta juostessa molemmat jalat toimisivat. Viime päivien toivottavasti pieniksi jäävistä tappioista huolimatta talvi on sujunut lähtökohtiin nähden oikein hyvin. Treeni on kulkenut, voima on tarttunut ja jalka kestänyt. Olen suhannut tyytyväisenä omalla kaistallani, enkä ole edes halunnut vilkuilla täysipainoiseen juoksuharjoitteluun kykenevien urheilijoiden suuntaan. En ole miettinyt tulevia kisoja, vaan keskittynyt kuntoutumaan. Enkä edes haluaisi tietää, millaista vauhtia muut halkovat rastilippuja tällä hetkellä.

Talvi on siis lipunut ohi mukavasti ilman kisoja tai muutakaan tason mittausta. Olen harjoitellut niin hyvin kuin osaan ja yrittänyt tehdä kaiken vielä vähän paremmin kuin aiemmin. Toivonut, että kovat harjoitukset tarttuvat yhtä hyvin hiihtäen ja pyörällä kuin juostenkin. Unohtanut, että juoksua on erittäin vaikeaa kehittää juoksematta. Ajatellut, että hiihtomäkivedot ovat oikeastaan melko lajinomaisia suunnistajalle. Tuntenut meneväni eteenpäin. Kuvittelen olevani ihan kelpo vedossa, enkä haluaisi rikkoa illuusiota. Sillä mitä tulee kesän tavoitteisiin, oikein hyvä, mutta hyvin vähäjuoksuinen talvi ei välttämättä riitä mihinkään, mutta sille en voi nyt mitään. Siksi aion vielä Espanjassa nautiskella nousukunnostani, pitää jalat juoksukelpoisina ja säästää myöhempään murheet siitä, ehtiikö kunto nousta riittävästi kesään mennessä. Kuukauden päästä on sitten tasotestin ja realismin aika, mutta sinne on matkaa vielä monta juoksukilometriä. Ja matkalle mahtuu ehkä muutamat espanjalaiset pikkukansalliset. Ihan vain siksi, ettei käy eka Tanskan startti liian jännäksi. 

Kuukauden päästä taas numerolappu ja (kaksois)leuka rintaan. Kuva: Carsten Nøhr Nielsen / Frame the Action

-marika.

comments powered by Disqus