perhe

Ämmäily on nyt ohi meillä

Imetys. Ihana ja lämmin asia äidin ja vauvan välillä, ja samalla niin kirosana mulle. Tai oli. Ei missään nimessä oo enää. Meidän imetys on ohi, ja mä olen onnellinen. Saako niin sanoa? No, sanoin jo!

Tahdon painottaa, että mä jos kuka ymmärrän, että vauvan ensisijainen ravinto on rintamaito. Se on paras mahdollinen vaihtoehto. Mutta! Ei missään nimessä ainoa. Tai jos joutuukin turvautumaan korvikkeeseen, se ei äidistä tai vauvasta tee huonompaa, vaikka monet niin ajatteleekin ja jotkut jopa sanovat sen ääneen.

Me sairastuttiin Nooan kanssa flunssaan pari viikkoa sitten, ja Nooa oli niin tukossa, ettei tissillä olo onnistunut. Jos valittavana on sairaalassa ruokinta nenämahaletkun kautta tai kotona pullon kanssa, niin eiköhän jokainen valitse jälkimmäisen. Vaan romahtipa kunto niinkin pahasti, ettei enää se pullokaan kelvannut, ja sitten me löydettiin itsemme Tyksistä. Ei kuitenkaan jouduttu jäämään osastolle, kiitos pullon. Tissi ei meitä tässä kohtaa pelastanut, eikä enää kertaakaan sen jälkeen. 

Pidettiin siis imetystaukoa. Tärkeintä mulle oli se, että Nooa saa ravinnon. Ei se, mistä se tulee tai mitä se on. Olin itsekin sen verta kipeä, että olin ihan oikeasti onnellinen, että Miska pystyi jeesaamaan ihan kunnolla Nooan syötöissä. Mutta ei se imetyksen päättyminen todellakaan vain tähän yhteen flunssaan liity! Monet varmasti muistavat meidän alkutaipaleen ongelmat, jotka romahduttivat tuoreen äidin ihan totaalisesti. Meidän tilanne oli käytännössä se, että kätilö synnärillä totesi, ettei se imetys ole ainoa vaihtoehto, ja ettei se kaikilla onnistu. Kai hän yritti vähän pehmittää ja pohjustaa, ettei tulisi niin rankkaa imetyspettymystä. No se tuli! Se tuli todella pahasti. Sen vuoksi, että olin raskausaikana ympäri nettiä lukenut, että korvike on helvetistä. Ja että jos sitä joutuu antamaan, on vauva kokoajan kipeä, kasvu on huonoa, korvikevauva on tyhmempi ja kehityksessä jäljessä verraten rintaruokittuun vauvaan.

Ei noiden kaikkien juttujen jälkeen varmaan ole ihme, että ensimmäistä kertaa äidiksi tullut ihminen tuntee suurta häpeää ja ahdistusta korvikehyllyllä ja pidättää itkua. Ja tahdon vielä tässä välissä painottaa, että kirjoitan tämän tekstin todellakin siihen sävyyn, että rintamaito on se numero ykkönen. En todellakaan väitä, että korvike olisi parempi vaihtoehto. Koska eihän se tietenkään ole, se on korvike. Korvaava tuote sille ensisijaiselle ravinnolle. Mutta se ei ole huono tai väärä vaihtoehto. Eikä sitä pidä kokea niin, että joutuu käyttämään korviketta. Mulla itsellä se ajatus oli hyvin vahvasti päässä, vaan eipä ole enää.

Meidän jokainen imetyskerta oli enemmän tai vähemmän vaikea. Synnärillä Nooan jänteet katsottiin, ja sanottiin, että kaikki kondiksessa. Ne katsottiin neuvolassa, ei ole liian kireät. Kun Nooa oli kolme tai neljä viikkoa, alkoi meillä huuto. Huudettiin kokoajan, oli Nooa sitten sylissä tai sitterissä. Missään muualla ei enää suostuttu nukkumaan, kuin sylissä pieniä pätkiä. Ja voi apua, kun tähän päälle yhdistettiin väkinäinen imetys. Äitiä ahdistaa, vauva huutaa ja isi yrittää auttaa parhaansa mukaan, mutta saa sillä vain äidin ahdistumaan entistä enemmän. Imuote irtoaa, Nooa nukahtaa, raivoaa, nukahtaa, imuote irtoaa, herää ja taas raivoaa. Netissä ihmiset sanoo vain, että tiheän imu yhdistettynä rintaraivareihin, ihan normaalia. 

Kun huuto oli jatkunut tarpeeksi kauan, muistaakseni 8-9 viikon iässä kyselin vinkkejä. Vyöhyketerapiaa ehdoteltiin. Me mentiin Mari Sipilän terapiaan ja huh! Ennen sitä Nooa ei viihtynyt hetkeäkään pois sylistä, pois jumppapallon päältä. Vyöhyketerapian jälkeisenä päivänä hän oli tovin leikkimatolla. Ja samalla saatiin ehkä se suurin apu. Mari katsoi, että ainakin kielijänne on kireä. Suositteli Terveystalon Sirkku Sauraa. Ja hänelle me varattiin aika. Siellä paljastui, että myös huulijänne on kireä ja molemmat leikattiin. Ja alkoi helpottamaan ihan todella. Imetykseen se ei enää auttanut, oltiinhan meillä yli kahden kuukauden ikäiseksi syöty paljon pullosta. Ja miksi Nooa enää rasittaisi itseään. kun on päässyt helpon ruoan makuun. 

Tässä kohtaa aloin tekemään pääni sisällä hyväksyntää tietäen, että imetys on loppumassa hiljalleen. Sitten koitti se, päivisin ei enää rinta kelvannut ollenkaan. Kauheita raivareita ja kiljumista niin kauan, että se pullo annettiin. Ehkä jonkun mielestä tässä kohtaa olisi pitänyt pitää pää kylmänä ja antaa vauvan huutaa ajatuksena, että kun tarpeeksi nälkä on, niin kyllä se rinta taas kelpaa. Kuitenkin meillä sitä huutoa oli takana useampi viikko, joten oma fiilis oli se, ettei enää jaksa. Jos nyt saa sen huudon pullon kanssa loppumaan, niin sitten se lopetetaan niin. Päivät pulloiltiin ja yöt oltiin tissillä. Kokoajan pelotti, milloin tulee se yö, kun ei enää tullakaan nätisti rinnalle, vaan raivotaan samalla tavalla kuin päivällä. Ja sieltähän se tuli, noin 10 viikon iässä. Yksi yö taisteltiin väkisin ilman pulloa, mutta se väsymys mikä aamulla oli, oli niin ultimaattinen, että sillon annoin itselle luvan, että jos Nooa ei rauhoitu rinnalle, niin sitten otetaan pullo. Pari yötä meni vielä niin, että ensimmäisellä syötöllä tissiä ja seuraavalla pulloa. Sitten koitti yö, kun vain pullo kelpasi. Mutta mä olin ehtinyt valmistautua. Mä olin onnellinen. En kokenut huonoa omatuntoa tai riittämättömyyttä, vaikka joidenkin mielestä kuulemma pitäisi. Mä en vaan kyennyt siihen. Me oltiin Nooan kanssa saavutettu kaksi ja puoli kuukautta osittaisimetystä, vaikka synnäriltä lähtiessä sekä kätilö että mä uskoin, ettei imetys tule onnistumaan ollenkaan. Mutta niin me vain Nooan kanssa jaksettiin taistella. Mun tunteina oli ylpeys ja haikeus. 

Meillä kuitenkin oli edessä neuvola, jossa pitäisi tuoda esille se, että imetys on nyt melko varmasti ohi. Voi hitto se jännitti, mutta kun sen sai sanottua, ja neuvolatäti sanoikin ihan positiivisia asioita, oli niin hyvä olla! 

Kannustan ehdottomasti jokaista kokeilemaan imetystä! Se on ihmeellinen asia, ja on ihanaa nähdä, kun oma pieni vauva on tyytyväisenä rinnalla. Mutta se mitä tahdon sanoa, ettei saa olla itselleen liian ankara. Itsensä soimaaminen tai inhoaminen ei auta mitään! Tärkeintä kuitenkin on se, että vauva kasvaa ja saa ravintoa. 

Enkä tahdo enää ikinä kuulla, että korvikevauva olisi jotenkin huonompi tai saisi vähemmän läheisyyttä. Meillä läheisyyttä tulee aivan valtavasti. Nooa nukkuu yöt meidän kanssa perhepedissä, on sylissä suurimman osan päivästä. En siis todellakaan mieti enää yhtään, saako meidän pullovauva liian vähän läheisyyttä. 

Meille imetyksen päättyminen oli paras asia. Nyt niin äiti kuin vauva voi paremmin, eikä tarvitse kokea turhia ahdistuksia tai kuunnella turhia raivareita. Jonkun mielestä päästin ehkä liian helpolla irti, siihen en pysty sanomaan muuta kuin voi voi! Jokaisen oma asia loppujen lopuksi kuitenkin, miten oman lapsensa ruokkii. Samalla tavalla menee kaikki muu vauvoihin ja lapsiin liittyvä. Mä en suostu enää kertaakaan kuvittelemaan olevani huono äiti, vain sen takia, että jonkun mielestä asia on näin. Blah! Mä olen paras äiti meidän vauvalle <3

comments powered by Disqus