Eve täällä moi!

Tiedättekö mitä vihaan? Esittelyjen kirjoittamista. Tuntuu, että vaikka kuinka sen yrittäisi tehdä "ei niin tavalliseen" muotoon tai lyhyesti, niin ei, siinä ei vain onnistu.

Anyway, mä olen Eveliina. Mun blogini (sekä aiemmat että nykyinen) on aikamoinen sekametelisoppa. Hyvällä tavalla kuitenkin. Yhtenä päivänä kirjoitan ruoanlaitosta, toisena meikeistä ja kolmantena kirjoitan päässäni tapahtuvia pohdintoja julkiseksi. On ollut aina vaikea luokitella oma blogi tiettyyn kategoriaan, mutta pohdintojen jälkeen olen päätynyt siihen "tylsään" vaihtoehtoon, että olen lifestylebloggaaja.

Asumme Turussa yhdessä avopuolisoni kanssa, ja meiltä löytyy myös pari koiraa sekä kissa. Opiskelen pintakäsittelijäksi aikuiskoulutuksessa, ja vielä olisi hieman yli vuosi opiskelua jäljellä. Olen 19-vuotias, mutta aiempaa ammattia multa ei löydy, ja tästä voisin tehdä oman postauksen, että miksei. Tulee vähän turhan pitkä tästä, jos yritän tähän mahduttaa sen.

En ole ikinä ollut hyvä tekemään esittelyitä, joten multa saa aina kysyä, mikäli jotain mieleen tulee. Pääasiani kuitenkin on se, että ihan mahtavaa olla tässä uudessa blogiyhteisössä mukana, kiitos tästä kunniasta, minkä mä olen saanut. Olen todella kiitollinen. Omaa blogiani olen aina kirjoittanut sillä ajatuksella, että muuten ei niin väliä, kunhan pysytään hyvän maun puolella ja annetaan lukijalle aito ja rehellinen kuva. 

Ja koska haluan tässäkin kohtaa olla teille rehellinen, kun sain tietää pääsystä blogiyhteisöön, en ollut huomannut aiempaa sähköpostia, jossa oli ilmoitettu, että mut on valittu mukaan. Ja voi apua, kuinka paljon odotin jotain tietoa. Kelataan hieman taaksepäin, kun olin laittanut hakemuksen, alkoi sen päiväinen jännitys. Pohdin, että onkohan mulla mitään mahdollisuuksia, koska tiesin, että joukko upeita ihmisiä laittaa myös sen hakemuksen. Kului hetki aikaa, ja jännitin niin paljon ja vahtasin sähköpostiani, kunnes koitti päivä, missä kerrottiin, että hakijoita on oikea tulva. Silloin jo vähän itketti, jotenkin vaan pelkäsin niin paljon, että mulla ei ole enää saumaa. Hetki kului taas, kunnes eräs lauantaiaamu pienessä dagen efterissä sain sähköpostin bloggaajatilaisuudesta. What? Luin viestin useaan kertaan, ja mietin, että onko tämä sitten tilaisuus, jossa ilmoitetaan, ketkä pääsee mukaan. Tämän jälkeen käytin suurennuslasitoimintoa (suomeksi hakua), jolloin sieltä löytyi viesti, joka oli jäänyt täysin huomaamatta. "Onnittelut, sinut on valittu"... apua. Sen jälkeen olin niin iloinen, etten edes osaa kertoa.

Blogitaustaa mulla on paljon. Perustin ensimmäisen blogini jo 2009, jolloin olin 12. Joten laatu oli mitä oli, toivottavasti siinä on tapahtunut parannus tässä vuosien varrella. Kuitenkin aina olen sillä samalla tiellä mennyt, ei ole mitään yhtä aihetta. Tosin, yksi paljon puhutuin aihe saattaa olla meidän häät, joita vietetään 2018. Aina välillä kyllä mietin, että jos sittenkin 2019, koska tajusin, että niihin on kohta enää puolitoista vuotta, ja hetki sitten oli kaksi vuotta. Tässä ymmärsin, kuinka äkkiä aika menee, kun on aikuinen.

Olen todella pahoillani, sillä en osaa kirjoittaa oikeaa ja selvää esittelyä. Lupaan kuitenkin, että muut tekstini ovat selvempiä! Mitä vielä haluan sanoa, toivotan teidät kaikki tervetulleeksi blogini pariin <3 

PS. Oikealta löytyvästä sivupalkista löydät fb-sivuni sekä Instagramin, kannattaa seurailla myös niitä, niin pysytte varmasti perillä mun elämässä ;)

comments powered by Disqus