häät

HÄÄÄÄÄÄÄT

Meidän häihin on jäljellä 30 päivää, siis apua. Ihan sairaan vähän. Täytyy kyllä sanoa, että onneksi kyseessä on vain pieni tilaisuus lähimpien kanssa ilman suurempia juhlallisuuksia, koska muuten saattaisi hiljalleen alkaa hiipimään iso stressi päälle. Nyt voi huokaista helpotuksesta, sillä ei ole mitään stressattavaa. Kaikki on hoidossa.

Yksi asia mua on kuitenkin harmittanut, ihan tosi paljon. Meillä ei ole mitään ohjelmaa, koska tilaisuus on kuitenkin vain suurin piirtein niin, että syödään kakut ja juodaan kahvit, ja that's it. Mutta, mun ainoa pieni toive olisi se, että joku laulaisi meille yhden kappaleen meidän häissä. Mä haluaisin kuulla joko Mikko Harjun "Mä olen tässä" tai Reino Nordinin "Antaudun", mutta meidän lähipiiristä ei löydy ketään, joka osaisi laulaa (ei millään pahalla toverit :D). Se olisi sellainen, että sitten mä olisin onnellinen. Harmittaa, kun monilta kuulee aina, että se ja se läheinen lauloi häissä. Miksei meillä ole ketään, joka omaisi jumalaisen lauluäänen?

Eihän meidän häiden jälkeen loppujen lopuksi tule mikään muuttumaan. Mun sukunimi tulee vaihtumaan, onpa muuten hassua saada suomalainen ja lyhyt sukunimi. Mä olen kuitenkin 20 vuotta elänyt ruotsalaisen sukunimen kera. Toisaalta se on myös todella haikeaa, on se kuitenkin niin iso osa mua. Kuitenkin yhdistelmä sukunimet ei ole oikein mua varten, siitä tulisi entistä pidempi vain. Ihan jo haluaisin omaa isääni kunnioittaa sen verran, ja pitää oman sukunimeni, mutta haluan saman sukunimen, kuin Miskalla ja tulevaisuudessa vauvalla. Eiköhän tästäkin haikeudesta ajan myötä toivu <3

Mitäs muuta, kun miettii, mitä nämä häät muuttaa... ei kyllä oikeastaan mitään. Musta tulee vaimo. Siinä se. Toki mulle avioliitto merkitsee ihan eriä, kuin avoliitto. Avioliittoon mentäessä pitää olla täysin varma, kaikki empiminen pitää olla jäänyt taakse. Pitää luvata kunnioittaa toista entistä enemmän. Lopettaa kaikki tyhmäily. Avioliitto on mulle tosi pyhä ja kunnioitettava asia. Jos kirkossa lupaa papin edessä rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, ei sitä saa rikkoa. Mä en ole uskonnollinen ihminen muuten, mutta tässä asiassa mulle usko on pyhää.

Mun hääpuku löytyi ihanan helposti. Se on Asokselta. Hintaa hieman vajaa 100€. Rakastan tuota mekkoa. Se sopi mun mielestä todella hyvin mulle ja sopii ihan täydellisesti pieniin häihin. Vielä tulee kyllä se päivä, kun mä saan pukeutua isoon, muhkeaan prinsessamekkoon. Koska tämähän on kaukana siitä. Mielettömän kaunis se kuitenkin on.

Meikkaaja sekä kampauksen tekijä ovat myös selvillä ja varattu. Uskon, että heidän käsissään olen enemmän kuin turvassa. Kumpikin osaa hommansa enemmän kuin hyvin.

Mitä multa sitten vielä puuttuu? Kukkakimppu. Mua on aika paljon ärsyttänyt, että ne ovat niin kalliita. Kun tilaisuus on nyt oikeasti pieni, en nää järkeä maksaa mitään lähemmäs satasta kimpusta. Täytyy miettiä vaihtoehtoja, nopeasti kyllä, meinaan kohta alkaa olemaan jo oikeasti kiire. Tai ehkä se kiire on jo. Kengät puuttuu myös, mutta niiden kanssa ei onneksi tule ongelmaa, sillä ne on valkoiset korkeavartiset Converset. Kaapissahan sellaiset olisi, mutta ne on niin kamalassa kunnossa, että pakko hakea uudet. On se päivä kuitenkin sen verta tärkeä, että täytyy olla oikeasti valkoiset Conssit jalassa. Muuten kaikki alkaa olemaan kunnossa.

Miskalla on vähän huonompi tilanne, häneltä kun uupuu vielä puku ja kengät. Onneksi ne löytyy uskoakseni todella helposti! Jos joku osaa vinkata, missä olisi mahdollisia pukualennuksia, niin olen pelkkänä korvana!

Onneksi meillä on kaikki hyvällä mallilla. Ja isot tukijoukot auttamassa meitä. Kyllä tästä hyvä tulee. Psst! Tosin unohdettiin aiemmin soittaa vihkipapille, tänään se yhtäkkiä tuli mun ajatuksiin, ja soittelin samantien. No, hän ei ollut tänään töissä, huomenna uusi yritys. Pitäisi saada varattua kirkkoharjoitus. Kanttoriin pitäisi myös olla yhteydessä, mitä hän suostuisi soittamaan. Jos ei otettaisikaan ihan perinteistä Prinsessa Ruususen marssia.

Mä olen tässä sua varten
Sua aina kuuntelen
Riitojen jälkeen keskellä arjen
Hymyillen sua suutelen
Mä olen tässä
Pelkäämättä heikkoutta ihmisen
Jos sä tahdot niin mä tahdon
Niin mä tahdon <3

Vielä mä odotan jotain maailman suurinta ihmettä tapahtuvaksi, että kuulisimme jomman kumman tai molemmat nämä kauniit biisit meidän päivänä.

comments powered by Disqus