syvälliset

Kun mikään ei riitä

Kun on paljon ajatuksia pään sisällä, on välillä hyvä päästää niitä ulos. Vaikka näin positiivisella tavalla, vaikka tämä ei heti vaikuttaisikaan positiiviselta tekstiltä, niin sitä se kuitenkin on. 

Olen useina iltoina jäänyt hereille, kun Miska on mennyt nukkumaan. Mä tarvitsen vähemmän unta, ja useasti herätyskin on hieman myöhemmin kuin Miskalla, joten miksi ei. Arvostan myös, kun saan hetken istua ihan yksin sohvalla omien ajatuksien kanssa, ja loppujen lopuksi tajuan, kuinka hyvin mulla on asiat. Kun on taas viime aikoina seurannut uutisia, joista on saanut lukea terrori-iskuista ja vaikka mistä muusta pahasta, tuntuu hieman hölmöltä edes "valittaa" näin pienistä asioista. Mutta, en mä kuitenkaan tiedä, miltä tuntuisi menettää vaikkapa oma perheenjäsen terrori-iskun vuoksi, vaan mulle surua ja päänvaivaa tuottaa ihan nämä arkiset asiat.

Joskus on todella väsynyt. Vaikka nukkuisi useita tunteja, ja elämä olisi muutenkin tasapainossa, niin välillä uuvuttaa. On välillä päiviä, kun ei millään jaksa nousta sängystä ylös, vaan tekisi mieli jäädä makaamaan ja itkemään huonoa elämää. Mulla on talvella muutamia päiviä, jotka alkaa juuri näin, vaikka ei mitään erityistä syytä sille ole.

Mutta, koska olen nainen, ja kun iskee kyseinen väsymys päälle, lähden ruokkimaan sitä. Surustun entistä enemmän, kun pohdin asioita, jotka eivät ole elämässäni niin hyvin, kuin ne voisi tai niiden pitäisi olla. Yksi lempiaiheeni on aina välillä, että tunnen huonoa omatuntoa siitä, että opiskelen vasta nyt, enkä silloin, kun mun olisi pitänyt mennä joko ammattikouluun tai lukioon. Vaikka tiedän, että tämä on enemmän kuin täydellinen vaihtoehto mulle. 

Se on hassua, miksi itselleen tekee näin, koska silloin jos alakuloisuus painaa, pitäisi keksiä kaikkea kivaa, eikä todellakaan tehdä näin.

Parisuhde on myös iso asia elämässäni, mikä saa ajattelemaan ja paljon. Rakastan Miskaa, rakastan olla parisuhteessa ja rakastan meidän yhteistä elämää. Mutta, se ei todellakaan ole aina ihanaa. Ehkä suurin ongelma on, että Miska on mies ja mä olen nainen. Miehillä tunnetusti ei oo niin paljoa väliä, onko koti siisti tai onko vaatteet puhtaita.

Pääasiassa meidän taloudessa siivoaminen jää mulle. Ok, ei ongelmaa, jos tehtävänä olisi vain esimerkiksi pölyjen pyyhkiminen, imurointi ja lattioiden pesu. Mutta, kun siivoaminen tässä talossa tarkoittaa sitä, että ensin saa siivota Miskan sotkut (= pieniä ärsyttäviä roskia siellä täällä, vaatteet lojuu ympäri asuntoa, astiat jää väärille paikoille tai mutaisilla/hiekkaisilla kengillä on kävelty pitkälle sisään), niin se ei ole ok. Ärsyttää mua aivan älyttömästi, ja vaikka sanon kerta toisensa jälkeen näistä samoista asioista, ei siltikään mikään muutu. Tässä kohtaa mun naiseuteni tulee esiin, ja joko marttyyrina teen ne itse tai mökötän, ja annan asioiden olla.

Olisi enemmän kuin ihanaa, että kun kotona siivoaa, niin se pysyisi edes kolme päivää siistinä, mutta ei, eihän se täällä meillä onnistu.

Olisin enemmän kuin tyytyväinen, kun voisin olla ihminen, joka ei ottaisi turhaa stressiä kaikesta. Olen siinä jo onneksi jonkin verran petrannut, mutta vielä olisi tehtävää. Mun oma elämä olisi paljon helpompaa sen jälkeen. Vuoden 2017 aikana mä aion antaa itselleni paljon enemmän aikaa ja vapautta, jolloin Miska saa myös oikeasti ottaa paljon enemmän vastuuta yhteisistä asioista. Jos kaksi ihmistä asuu saman katon alla, ei siivoaminen ole vain yhden tehtävä. 

Omaa stressiä tuottaa myös häät, vaikka olikin mahtavaa todeta, että ensi vuonna niitä juhlitaan, niin samalla nekin alkoi jännittää. Vielä ei olla päästy säästämään, kun mä opiskelen ja Miskalla on nyt välillä ollut todella huonosti tunteja töissä. Mitä jos ei saadakaan rahaa tarpeeksi? Vieraslista on karsittu jo vain oikeasti lähimpiin ihmisiin, mutta siltikin niitä on ihmeen paljon. Paljon kysymyksiä mielessä, miten saisi säästettyä: voiko vieraille olla tarjoamatta ruokaa? Ei kai, mutta huh. Välillä ollaan Miskan kanssa leikitelty asialla, että säästetään vähän, mennään pienesti naimisiin täällä ja lähdetään kahdestaan ulkomaille juhlimaan. Mutta, kyllä me kumpikin halutaan kirkkohäät ja perheet sekä ystävät paikalle <3 

Mä olen kuitenkin kaikesta huolimatta enemmän kuin onnellinen, ja nautin mun elämästäni. Mutta voin sanoa, että odotan ihan todella paljon, kun lauantai-iltana lähdetään juhlimaan mun ikääntymistä laivalle, kun täytän 20. Ihanaa päästä nauttimaan vaan ja unohtamaan hetkeksi kaikki arkiset asiat.

Ja, koska mä nautin stressistä, niin lauantaiksi järjestän kahvikutsut sukulaisille! Haha, ei vaan, ihana nähdä kaikkia ihmisiä ;)

comments powered by Disqus