ajatuksia

Kun yritin liikaa

Mun pitäisi olla jo menossa, mutta oli pakko hieman avata suuta tästä aiheesta. Kiusaaminen on ollut taas niin paljon pinnalla, vaikka sen ei todellakaan pitäisi olla. Ei, älkää vain ymmärtäkö väärin, että mun mielestäni kiusaamisesta pitäisi vaieta, ei ikinä, ei todellakaan. Vaan, jos kiusaamista ei olisi, ei siitä myöskään missään kirjotettaisi. 

Jotkut saattavat tietää, että ylläpidän Facebookissa ryhmää "Edes yhtenä päivänä maailman tärkein". Perustin kyseisen ryhmän 2013 syksyllä, kun ahdistuin aivan liikaa ympärillä vellovasta pahuudesta. Tapasin muutaman nuoren ihan kahden kesken, veimme jäseniä konserttiin ja suklaatehtaalle. Kirjoittelin ihmisten kanssa, kuuntelin murheita ja olin läsnä. Välitin auttajia autettaville, nukuin välillä todella vähän ja lopulta, ylikuormitin itseni. Olin vasta 16. Ei mun olisi kuulunut puhua kiusattujen nuorten äitien kanssa, kuinka äidit ovat itse niin loppu tilanteeseen, että he haluavat tappaa itsensä. Tai lukea itsestä netistä kauheita valheita, saada ilkeitä viestejä tuntemattomilta. Ja kun mainitsin asian netissä, vastaus oli "sä olet itse halunnut julkisuuteen". 

Mä en ikinä halunnut julkisuuteen, mä halusin saada hyvän auttamisporukan ympärille. No, julkisuuden kautta se loppujen lopuksi meni, nyt meitä on yli 18000. Kadunko, että perustin ryhmän? Ei, en todellakaan. Vaikka sen kautta musta tulikin kiusattu netissä. Multa kysyttiin aina haastatteluissa, onko mua itseä kiusattu. Mun vastaus oli aina ei, koska eihän mua oltu in real life kiusattu, eikä sillon 2013-2014 nettikiusaaminen ollut vielä oikea termi. Ei kukaan periaatteessa tiennyt, että täällä kivassa netissä, voisi joku kiusata. Kyllä vaan pystyi. Sain aikuisilta naisilta pääasiassa viestejä, joissa luki todella ilkeitä juttuja. "Sä olet vain julkisuuden perässä oleva idiootti", "sä haluat vain viedä tämän ryhmän kautta ihmisten rahat huora" tai "sä olet niin kauhean rumakin, et sä voi kenenkään auttaa". Näitä viestejä tuli yllättävän paljon. Pahimmat paikat olivat kuitenkin keskustelupalstat, fb:n ryhmät (varsinkin eräs äitiryhmä) ja uutisten kommentit. Yritin olla lukematta, mutta jos sitä tiesi, että siellä puhutaan musta, pakkohan siellä oli käydä kurkkaamassa. 

Joskus sitten oli ollut taas kausi, että olin saanut lukea vaikka mitä roskaa itsestäni, ja oli ihan kauhea olo. Satuin itse selaamaan tätä kyseistä äitiryhmää, jossa oli eräs nainen provoilluit ihan tyhmästi, mutta vakavalla asialla, ja kommentoin siihen. Todella tyhmästi, kadun näitä sanoja aina ja ikuisesti. Hävettää. Miten ihminen, joka halusi olla kiusattujen puolella, oli nyt siellä haukkumassa toista? Loppujen lopuksi niin vaan kävi, kun hartioilla oli raskas taakka kannettavana. Itkin usein, olin ehkä jollain tavalla masentunut. Olin kiukkuinen läheisille ihmisille, vaikka ei se tietenkään heidän vika ollut. Mietin usein, mitä järkeä on yrittää tehdä hyvää, jos sitä kautta itselle tulee eniten vain pelkkää pahaa?

Sitten tapahtui se suurin asia, josta tuli itselleni pitkään painajaiset, omantunnon tuskat (vaikka tiesin, että en ole mitään tehnyt), iso suru ja musta aukko. Jouduin miettimään, miten tästä voi jatkaa eteenpäin? Musta oli sellainen väite tuotu useiden silmäparien eteen, josta otettiin screenshotteja ja laitettiin eteenpäin. Eräs ihminen, kommentoi aiemmin mainittuun äitiryhmään, että mä olisin kiusannut erästä ihmisistä niin paljon, että hän on yrittänyt tappaa itsensä ja on sairaalahoidossa. Mun koko elämältä putosi hetkeksi pohja, tuli yksityisviestejä, nettiryhmä räjähti. Kukaan ei uskonut mua. Kaikki uskoivat sokeasti tätä naista. Mä itkin, mä itkin niin paljon. Sillon mä viimeistään jouduin miettimään paljon, haluanko jatkaa tätä. Viikkoja meni, ennen kuin tämä asia alkoi edes vähän unohtumaan. Siitä huolimatta, vielä tänä päivänkin, kyseinen asia tulee välillä mua vastaan. Mä tein rikosilmoituksen sekä tästä naisesta, joka jakoi tämän kommentin netissä ilman, että sillä oli mitään totuusperää sekä tästä ihmisestä, joka oli mukamas yrittänyt tappaa itsensä takiani. Kun 17-vuotias tyttö joutui tuollaisen pyörremyrskyn kohdalle, voin kertoa, että pää oli aika sekaisin.

En kirjoittanut tätä postausta siksi, että haluaisin sääliä. Tai siksi, että haluaisin ryhmälleni mainosta. Vaan siksi, kun kiusaaminen on nyt taas tapetilla, ja haluan itse auttaa, mutta se hieman pelottaa. Ymmärrätte varmasti miksi, jos äskeisen tekstin luitte. Oman kiusaamisvastaisen ryhmäni kautta tai vuoksi, miten sen nyt ottaa, musta tuli kiusattu.

comments powered by Disqus