häät

Meidän häät

Kauan on jo pitänyt kirjoittaa meidän häistä, mutta kaikki ei varmasti tätä hössötystä vielä ymmärrä, kun häihin on kuitenkin vielä puolitoista vuotta jäljellä, mutta muut morsiamet ja miksei sulhasetkin varmasti ymmärtävät, että nyt on todellakin se aika, kun häistä pitää puhua ja asioita varailla. Suosituimmat paikat on jo varattu, parhailla kuvaajilla kalenterit täyttyy ja pitopalveluiden listat alkaa olemaan buukattu parhaimmille päiville. 

Mun ystäväpiiristä on esitetty toiveita, jotta jos voisin hieman kirjoittaa edes meidän häistä, ja mikseipä, on ne mulle yksi ehdoton lemppariaihe. En nyt vielä sen tarkempaa lähde esittelemään paikkaa tai valokuvaajaa, katsellaan niitä myöhemmin. Nyt olisi tarkoituksena lähinnä purkaa oman pään sekä muistivihkon ajatuksia julkiseksi tekstiksi!

Meidän häitä juhlitaan heinäkuun puolessa välissä 2018, ja niin pitkältä ajalta kuin se jonkun korvaan voi kuulostaa, niin mä olen aika kauhuissani. Me ei olla alettu säästämään häitä varten, ja miten oltaisikaan, kun mä opiskelen vielä. Ei ole yksin Miskan tehtävä säästää hääkassaan rahaa, joten vielä mennään nollabudjetilla, eli haha, ei periaatteessa tarvitsisi suunnitella yhtään mitään :D

Meillä on häitä varten buukattuna nyt juhlapaikka sekä valokuvaaja. DJ/karaokeisäntä on myös melko varma. Kirkon saamme varata vasta tasan vuotta ennen vihkipäivää, joten kesällä jännitetään ja soitetaan kaikki sinne, jotta saadaan varmasti hyvä kellonaika sekä oikea kirkko. Kirkoksi me todennäköisesti valitaan Turun Tuomiokirkko tai Mikaelin kirkko. Pitää käydä ennen kesää pyörähtämässä molemmissa, ja katsoa, kumpi tuntuu enemmän omalta. Vihkimisajaksi tahdottaisiin kello 14, mikäli se vain kirkon puolesta on mahdollinen. Ei mielellään aiempaa, ja niitä ei vissiin olekaan, mutta ei mielellään myöskään myöhempää.

Juhlapaikastamme voin sen verran paljastaa, että se on maaseudun rauhassa ja se on vanha navetta. Erittäin ihana ja tunnelmallinen, ja se ei paljoa koristusta tarvitse, kun on itsessään niin kiva. Ja mikä meidän päätöksen vei loppuun, jotta otetaan tuo juhlapaikka, oli vessa(!!) :D Tästä joku saattaa jo arvata, mikä on meidän juhlapaikka...

Hääpukua mä en ole vielä ajatellut yhtään, se on vasta ensi vuoden murhe. Mä en ole sellainen morsian, joka ostaa paria vuotta ennen häitä puvun, koska mun mieli muuttuu vaatteiden suhteen todella usein, niin en uskaltaisi hääpukua näin aikaisin. Jonkun verran mallia oon miettinyt, mutta mutta. En tiiä sen tarkemmin. Oon koittanut myös miettiä, että tahdonko lyhyemmän puvun iltaa varten, toisaalta en, toisaalta se voisi olla aika käytännöllinen, ja niitä saa aika halvalla, joten se ei budjettiin toisi isoa korotusta. Kuitenkin, olisi ihanaa koko päivä saada olla pukeutuneena siihen omaan prinsessapukuun, mutta käytännöllisyyden kannalta, kun haluaa illemmalla tanssia eikä kokoajan murehtia, ettei joku astu helman päälle tai ettei itse jätä sitä mihinkään kiinni, voisi lyhyt puku tulla tarpeeseen, mulla varsinkin!

Meidän pitäisi pian koota ensimmäistä kertaa meidän koko hääporukka yhteen, ja miettiä yhdessä asioita, ja fiilistellä tulevaa, sehän siinä on ehkä se paras osuus. Kyllä mä kuitenkin odotan aika paljon, että pääsen mun kaasojeni kanssa askartelemaan ja kaikkea muuta ihanaa, mutta parasta tässä hommassa on se, että mulla on aivan paras tuleva aviomies ja maailman parhaat kaasot. Uskon, että meidän päivästä saadaan todellakin sellainen mitä halutaan, ja meistä tulee aviopari. 

Mä kirjoittelen enemmän, kun on sellainen fiilis tai kun on jotain uutta kerrottavaa. Hääpostaukset merkitsen aina hää-tägillä, jotta jos ei hääpostaukset kiinnosta, niin ne on aina helppo skipata :D Ei vielä muutama vuosi sitten muakaan jaksanut yhtään kiinnostaa, nyt mä olen kuitenkin uppoutunut syvälle häähumuun. Tänään tulikin mieleen, että nyt pitäisi oikeasti alkaa laittamaan pitopalveluihin viestiä, jotta me saadaan ruokaa pöytään siellä (se onkin se häiden kallein osuus, jaiks). Ja kuinka odotankaan kesää, päästään katsomaan meidän juhlapaikkaa kesällä. Kun käytiin ensimmäisen kerran siellä, niin oli vasta kevät, eikä se todellakaan ollut niin kaunis, mitä se on keskellä kesää <3 Toisaalta en malta odottaa, että tämä puolitoista vuotta menee, mutta toisaalta on pelottavaa, kuinka äkkiä se tuleekaan. Me tarvitaan pieni lottovoitto!

comments powered by Disqus