ajatuksia

Mitä nyt

Monesti pohditaan, mitä bloggaaja saa kertoa blogissa. Tai mikseipä saisi kertoa mitä tahansa, mutta ennemminkin, mitä haluaa. Kerronko mä itse kaiken? En todellakaan. Vaikka se olisikin kauhean kivaa pystyä olemaan niin avoin, että kaiken voisi vuodattaa tänne, niin ei, en henkilökohtaisesti itse pysty siihen. Kuitenkin yksi asia on, mikä mua joissain blogeissa ärsyttää: se, että kaikki on mukamas aina hyvin. En mäkään halua omasta blogistani tehdä kauhean negatiivista, mutta ei sekään vaan oo mun mielestä kivaa lukea aina siitä, kuinka yhdellä ihmisellä menee mukamas aina niin hyvin. Koska eihän sellaista ihmistä ole olemassa.

Mä voin sen myöntää, että en ehkä niin helposti lähde kirjoittamaan ikävistä tai surullisista asioista, koska jollain tyhmällä tapaa mietin, voinko. Voinko kirjoittaa omassa blogissani, että nyt itkettää tai vituttaa? Tottakai mä voin. Ne on tunteita, joita me kaikki koetaan, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Mulla on päiviä, että kaikki ahdistaa ja tuntuu ihan totaalisen kauhealta. Sitten taas mulla on päiviä, kun kaikki on enemmän kuin ihanaa ja hymyilyttää vaan. Miksi siitä ilosta on niin paljon helpompi kirjoittaa? 

Miksi mä pelkään antaa itsestäni sen negatiivisen puolen? Tai voiko sitä edes kutsua negatiiviseksi, jos ne on ihmisen yksiä normaaleja tunnetiloja. Ilman kaikkea tätä mietintää olisi huomattavasti helpompi luoda tekstiä tänne. Jos vain antaisi palaa. Ehkä tämän tekstin jälkeen on hieman helpompi. On ns. "valmistellut" lukijat tulevaan, eikö?

Ahdistaako tällä hetkellä jokin? Voi kyllä. Ja se on koulu. Se itkettää, ärsyttää, pelottaa ja vituttaa. Ei, en ole lopettamassa sitä, tai mitään muutakaan. Vaikka joinain päivinä tekisi vain mieli luovuttaa. Pelottaa, ehdinkö valmistua ajoissa, kun koulun puolelta asiat junnaa paikallaan vähän liian kauan... itkettää ajatus siitä, jos en valmistuisi ajallaan. Mulla ei ole mitään intressiä jäädä yhtään pidemmäksi aikaa kouluun, sillä mä haluan töihin. Ärsyttää, kun itse yrittää hoitaa asiat, mutta jokin niissä aina menee (koulun) osalta pieleen, ja pian huomataan, että me roikutaan samoissa tehtävissä ikuisuuden.

Siinä ehtii mielenkiinto lopahtamaan, kyseistä tehtävää sekä jopa vähän koko alaa kohden. Mä haluan töihin. Tahdon saada ammatin itselleni ajallaan, en myöhässä. Aikaa olisi kyllin ollut, jollei olisi puolta vuotta pelkästään tapetoida kämäisen harjoitteluloossin seiniä. Argh.

Olipa mukavaa vaihtelua hieman avautua tänne. Vaikka ei tässäkään nyt ihan mitään kauhean rankkaa tarinaa tullut, vain yksi asia, joka on viime aikoina ärsyttänyt suuresti. Ehkäpä kaikki hiljalleen alkaa loksahtamaan paikoilleen, kun vaan jaksaa uskoa tarpeeksi siihen.

Onneksi tässä on paljon mukaviakin juttuja tulossa, en malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä teille! Psst, jokos pitkästä aikaa olisi hääpostauksen aika? Jos vaikka vähän käsiteltäisiin häämusiikkeja ja siinä samalla tansseja :-)

comments powered by Disqus