Nuku rauhassa Peppi

Tänään lähti pieni Peppi taivaaseen <3 Hän oli siis mun äitini luona, yhdessä me kuitenkin hänet hankittiin, silloin seitsemän vuotta sitten. Päätimme äidin kanssa, että hankitaan kissa. Mä näppäränä rupesin selailemaan nettiä, ja löysin Turun Sanomien ilmoituspalstalta vapaana olevan oranssin pennun. Äiti otti yhteyttä, ja muutaman viikon päästä hän saapui meille. Kasvattajamies toi hänet Mynämäestä meidän luokse.

Peppi oli aluksi ihan tyhmä mun mielestä, enkä ymmärtänyt, miksi hän kokoajan halusi olla vain sohvan alla piilossa. Kuitenkin kolmas päivä uudessa kodissa koitti, ja Peppi kömpi piilostaan pois ja alkoi tekemään tuttavuutta meidän koiran kanssa. Ja siitä se lähti, heistä tuli parhaat ystävykset, ja mä rakastin kissaani niin paljon. Vähän liikaakin, kun hän ei alkuun todellakaan ollut ihmisrakas kissa. Ei tykännyt olla sylissä, ei todellakaan nukkunut ihmisten kanssa ja tykkäsi aika paljon olla omissa oloissan.

Mä olen niin eläinrakas, että pelkään eläinten menettämistä niin kovin. Enkä ole sitä aiemmin joutunut kokemaan, niin että osaisin käsitellä asiaa ja tajuaisin kaiken. Joten tämä otti koville, vaikka monet sanoisi varmaan tässä kohtaa, että hei, sehän oli vain eläin. Mulle ei kuitenkaan ole näin, mulle Peppi oli yksi meidän perheenjäsen. Ja tulen kaipaamaan häntä niin kovin. 

Peppi jouduttiin lopettamaan tänään, kun hänen veriarvot olivat todella korkealla. Vielä olisi voinut yrittää Helsingissä saada hoitoa, joka olisi maksanut yli tonnin, eikä mitään takeita, olisiko se auttanut Peppiä. Joten jokainen varmaan ymmärtää, että siinä kohtaa tämä oli oikea ratkaisu, vaikka ei se siltä tällä hetkellä tunnu.

Mä kävin viemässä äitin ja Pepin eläinlääkäriin, mutta en jäänyt sinne. Koska ei kukaan osannut aavistaa, mitä siellä tulee tapahtumaan. Jos olisin tiennyt, olisin todellakin jäänyt. Mutta turha se on jossitella... 

Pitää vain yrittää muistaa, että nyt Pepin ei tarvitse kestää kipuja, vaan saa nukkua rauhassa. Uskoa, että hänen on parempi siellä. Vaikka se on todella vaikeaa, kun kokoajan tahtoisi vielä hieman silittää. 

Heippa Peppi, nuku rauhassa siellä pilvien päällä <3 

comments powered by Disqus