häät

Turun häämessut

Turun häämessut on nyt myös ohi, ja samalla myös mun häähumuni rauhoittuu hetkeksi. En oo vielä katsonut yhtään, ono tänä vuonna vielä jotain messuja, ja jos on, niin missä. On ehkä ihan hyvä nyt hetkeksi pistää paussi, kun tuli pari viikonloppua putkeen messuiltua. En oo kyllä nyt vielä yhtään järkevämpi pitopalvelun kanssa, paitsi kahdesta aion nyt messujen pohjalta kysyä tarjouksen. Itkettää jo valmiiksi, miksi sen pitää olla niin kallista!

Saavuttiin messuille lauantaina yhdentoista aikaan, ja päästiin mukavasti heti kiertelemään, kun oli nimet listalla. Heti sisään astuessa sai messukassin, jonka sisältä paljastui mm. jättimäinen häälehti. Oikeasti, siinä on yli 300 sivua. Odotan innolla, että siihen ehtii paremmin tutustua!

Ensimmäinen mikä otti silmään, oli nämä äänestykset. Äänestettävänä oli siis vuoden sormus, puku, kimppu ja valokuvaaja. Joko mä kävelin ihan silmät ummessa, tai sitten en tajunnut ideaa, mutta mä en kyllä nähnyt ollenkaan, että missä olisi voinut näitä äänestää. Mutta mutta, oli kyllä aika jännäkin puku ehdolla, kun katsotaan tuota ensimmäistä kuvaa :D

Tämä osasto kiinnitti mun huomion! Niin kivaa ja kaunista kaikkea, mutta ei, meille ei tule ilmapalloja. Tai.. ei ainakaan paljoa. En mä tiedä, oli vaan ihanan näköisiä, täytyy siis ehkä harkita ;)

Kattauksiakin oli useampi esillä, mä poimin nyt niistä eniten ja vähiten omaan silmään osuvat. Tuo ylempi on se siis, mistä pidin ja alempi se, joka ei herättänyt kauheasti mitään positiivisia ajatuksia mussa. Tai siis, en itse haluaisi meidän häihin kyseistä teemaa, mutta en todellakaan sano, että se olisi ruma, koska jos ihmiset ovat itsekin tuon tyylisiä ja mekot ym matchaa, niin sittenhän toi on vaan upea lisä.

Siinä mielessä meidän häät on aika tylsät "massahäät", kun juhlapaikkana on navetan vintti ja koristeena käytetään kauniita pieniä tunnelmavaloja ja pitsiä, todella perus. Sitten taas jos olisi tämä alempi tyyli edustettuna, niin siinä olisi jotain sellaista, mitä ei ihan jokaisella ole!

Messujen puolessa välissä kelpasi pysähtyä skumppalasille, josta mahdollisesti löytyi meidän tervetuliaismalja. Sopivan makeahko, muttei missään nimessä liian. Näitä pitää toki vielä testata niin, että Miskakin maistaa, ja kertoo, mitä tykkäsi esimerkiksi juuri tästä, mutta olisikohan joku kuitenkin parempi meidän maljaksi :)

Messuista jäi ihan hyvä fiilis, vaikka ei vieläkään tuntunut siltä, että nyt kolahti. Mutta, en toki sinäänsä tiedä, mitä mä sieltä messuilta etsin. Mikä saisi tuntumaan siltä, että nyt oli täydelliset messut. Toki se ehkä vaikuttaa vielä tänä vuonna, kun periaatteessa on vielä niin pitkä aika, etten mä ainakaan vielä ostele sen kummemmin mitään. Ainoa paikka, mistä nyt jo voisin jotain hankkia, on hääkirpparit netissä!


Ensi vuonna menen ehdottomasti messuilemaan jälleen ainakin Turussa, ensi vuonna niistä saa varmasti paljon enemmän irti. Ja ei nyt voi sanoa todellakaan, että hyödyttömät messut olisi ollut, sillä sainhan mä nyt parin pitopalvelun tiedot, mitkä herätti kiinnostuksen. Myös sormusesitteitä on tullut aika innokkaasti selattua, mutta kun mä en osaa päättää.
Nyt ehkä hetkeksi häiden osalta blogi hiljenee, en kyllä ihan täysin varmaksi sitä uskalla luvata, jos tuleekin inspiraatio kirjoittaa niistä jotain. Nauratti vähän, kun joissain blogeissa, missä ollaan menossa kesällä 2018 naimisiin, on jo suunnilleen istumajärjestykset kirjoitettuna ja kutsut lähetettyinä. Okei, ei ehkä kutsut, mutta save the datet kortit. Meille ei kyseisiä kortteja todellakaan tule, ihan turhaa rahanmenoa, ja voidaan ehkä vuoden päästä alkaa miettiä, kuka istuu missäkin. Tai no, en mä kyllä vielä helmikuussa, viisi kuukautta ennen häitä mieti sitä. Ensi helmikuussa ehkä voin alkaa pohtimaan pukua ja sormusta.


Enkä mä halua yhtään syyllistää näitä (yli)innokkaita morsiamia, ihanaa vain. Itse en kuitenkaan vielä jaksa noin intensiivisesti keskittyä häihin, joihin on reilusti yli vuosi aikaa. On kuitenkin ihana lukea teidän höpötyksiänne ja suunnitelmianne, ja päästä itsekin aina fiilikseen uudelleen ja uudelleen :) Mikäli kiinnostaa, täältä löydät postauksen Helsingin Love me do-tapahtumasta, jossa olimme siis viikkoa aiemmin!


PS. Jos joku osaa antaa suosituksia Turun alueella toimivista pitopalveluista, niin nyt sitä vinkkiä tulemaan! Ja hei, vielä toinen, jos sulla on suositella jotain hyvää hääblogia tai jos itse kirjoitat, niin laita linkkiä alle :)

comments powered by Disqus