Suomi 100

Suomalaisuuden kuvia populaarimusiikissa

Onnea satavuotiaalle Suomelle – ja kiitos sen tarjoamille laulun aiheille ja laulujen tekijöille & esittäjille. Metsät, järvet, kaupungit, yhteiskunnan muutokset, kokemukset, tunteet ja havainnot ympäristöstä ovat kaikki laulujen aiheita ja tarjonneet tarinoita sanoituksiin. Niin kuin Helismaa on kirjoittanut, niin laulun aiheet ovat tuiskussa tunturin, poltteessa auringon tai jäljissä kyynelten tai niin kuin Eppu Normaali on laulanut…"mä lauluja kirjoitan, lauluja siitä mitä mä nään ja mitä tunnen sisällä pään". Lauluilla on monia merkityksiä: ne sanoittavat maailmaa, ihmisenä olemista, tunteita, ne lohduttavat, tanssittavat, joskus ärsyttävät ja usein ilahduttavat. Sota-aikana viihdytyskiertueet lohduttivat ja piristivät rintamilla, korsuradio tiivisti tunteita sävelten muodossa ja samojen kappaleiden tunnelmissa ikävoitiin myös kotirintamalla. Monet sota-ajan muusikot ja säveltäjät olivat itsekin sodassa ja musiikkia syntyi jossain taistelujen lomassa. Toivo Kärjen säveltämä ja Kerttu Mustosen sanoittama tango Siks oon mä suruinen kertonee paljon ajan tunteista. Kulttuurihistorian tutkija Hannu Salmi on kirjoittanut, kuinka sodanjälkeisessä iskelmässä luonnon ja maiseman merkit yhdistyivät tunteisiin: ne muistuttivat jostakin kipeästä menneisyyden kokemuksesta.

Tuota luonnontunnetta ja tunteiden peilautumista luonnon kautta ovat jatkaneet monet tekijät iskelmästä rockiin. Vaikka kaupungistuminen ja moderni elämänmeno kuuluvat nykyisin musiikissa, niin edelleen luonto näyttäytyy yhtenä sanoituselementtinä. Luonnon kuvaamisella ja luontotunteella on niin vahvat perinteet suomalaisessa kulttuurissa, että se pysynee mukana urbaanin kuvauksen rinnalla.

Etenkin kesäkappaleissa kuvasto on tuttua: ”Herään rannalta, on yö...Ja ulkona kesäyö satoi kasvoille kyyneleitä" (Pariisin Kevät) ”Lauluni laulan sulle, kun kesäyön aurinko laskee ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu, läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen…” (Kuningasidea).

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut paljon sadassa vuodessa. Tuota muutos on lauluissa ihmetelty, kritisoitu ja kommentoitu ironisesti. Irwin on haistattanut paskat valtiovallalle, Pelle Miljoona on kertonut millaista on olla työtön ja Juice on monessa laulussa esittänyt yhteiskuntakritiikkiä kuplettimaisesti ja monella raskaamman rockin tekijälläkin on ollut kriittinen sananen sanottavana Suomesta. Ismo Alangon klassikon asemaan päässyt Suomi putos puusta kuvaa hämmentävän hyvin suomalaisen maiseman ja elämän muutosta agraarista kohti modernia ja globaalia maailmaa: Sen ristiriitoja ja erikoisuuksia kun toinen jalka on tenniskentällä ja toinen navetassa. Tutkija Paavo Oinosen mukaan suomalaisten iskelmien vertauskuvallisten paikkojen, ryysyrantojen ja satumaiden, kautta voi ymmärtää suomalaisuutta ja yhteiskunnan kehitystä. Samalla tavalla rockista voi koodata kertomuksia ja esittämistapoja meistä ja maastamme.

Sosiologi Juho Saari ja muusikko Matti Huhta ovat analysoineet yksinäisyyden kuvauksia iskelmässä ja kirjoittavat iskelmien melankolisen lyriikan olevan osa suomalaisten kulttuurista omakuvaa. Keskeisempinä yksinäisyyden tunteina heidän aineistossa olivat kaipaus ja surullisuus. Kuulostavat kovin tutuilta tunteilta kun muistelee eri kappaleita. Esimerkiksi 1980-luvun lopun suositussa Minä olen muistanut –kappaleeseen sisältyvät lainit ”kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin” & ”minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana suruna sielussain”. Lauluissa kaivataan rakkautta, mennyttä tai tulevaa, surua tunnetaan, kun ollaan jääty yksin tai omaa rakasta ei vierelle löydy. Ihmisen perustunteita ja peruskysymyksiähän nämä ovat. Onko Suomi siis Eppujen sanoin tuhansien murheellisten laulujen maa? Se voi olla sitäkin, mutta toisella puolella on vastassa myös huumori, ikävän karkoitusta usein sekin, mutta sitä elon keskelle kaivataan.

Sata vuotta sitten kupletit hauskuuttivat kansaa ja sodan jälkeen rillumareillä heitettiin hyvästejä sodan painolasteille. 1970- ja 1980-luvulla Sleepy Sleepers aiheutti usein pahennusta huumorirockillaan ja seuraavina vuosikymmeninä erilaisista television sketsisarjoista tutut hahmot Akista ja Turosta Kummeliin valloittivat myös musiikkimarkkinoita…”Jumankauta juu nääs päivää”. Niin ja maailman mahtavin ja suurin humppabändi tulee susirajalta Joensuusta. Eläkeläisten humpan ja humalan yhdistelmä tanssittaa ihmisiä myös Euroopassa – ”Humppaa taikka kuole” niin kuin Eläkeläiset laulussaan sanovat.

Näiden edellä esitettyjen teemojen väliin mahtuu toki monta muutakin aihetta, koko elämänkirjo. Kuunnelkaa ja havainnoikaa! Suomenkieliset sanoitukset ovat suomalaisille tärkeitä ja niitä kuunnellaan. Sanat saavat kuitenkin voimansa tulkinnasta, laulun melodiasta, harmoniasta ja sovituksesta. Kappaleiden rytmit tanssittavat tai rauhoittavat. Kaihoisaa mollimelodiikkaa pidetään suomalaisuuden kuvana. Erityisesti iskelmän sanojen ja sävelten kaiho ovat olleet kiinteä pari. Tosin samaa kaihoa on tunnettu myös suomirockissa. Suomirockin omanlaisuuden ydin piilee sen monipuolisuudessa ja eri tekijöiden tyyleissä, joissa yhdistyvät niin kansallinen molli, perinnelauluun viittaava vähäinen melodialiikkuvuus kuin angloamerikkalaiset perinteet duurista ja pentatoniikasta. Tämän päivän suomalaisessa populaarimusiikissa eri tyylit yhdistyvät ja jos vuosikymmeniä sitten rock ja iskelmä fuusioituivat, niin nyt samassa laulussa voi olla iskelmää ja rappia, tekijät vierailevat toistensa julkaisuilla ja tuovat oman sanansa toiseen genreen. Rapista, reggaesta ja edm:stä on tullut 2000-luvulla osa suomalaista musiikkia, samalla tavoin kuin aiemmin rockista ja punkista. Radioaaltojen ja hittilistojen takaa löytyy mitä erilaisempaa suomalaista musiikintekoa, niin tarkkoihin genrerajoihin luottavia kuin niitä rikkovia. Jos vain silmänsä aukaisee ja korvansa asettaa kuulolle, niin löytää suomalaisen musiikin monipuolisuuden – valtavirtaisista teemoista marginaaliin.

Onnea Suomi ja sen oma populaarimusiikki!

Susanna

comments powered by Disqus