matkailu

Tunturifiilistä Pyhällä

Hiihtoloma pohjoisessa on nyt vietetty, joten on aika palata viime viikon tunnelmiin Pyhällä kuvien kera. Paljon eri aktiviteetteja tuli testattua viikon aikana, mutta monta asiaa jäi vielä kokeilemattakin. Parasta tietysti oli ulkoilma ja maisemat. Lunta riitti talvisiin harrastuksiin ja ilma tarjoili välillä viitteitä keväästä lämpimien auringonsäteiden kautta ja toisinaan muistutti talvesta tuiskun ja viiman muodossa. Matkat Pyhälle ja takaisin sujuivat hyvin lentolakosta huolimatta, sillä Norwegian lensi normaalisti ja kaikki matkatavaratkin seurasivat mukana. Rovaniemen lentokentältä pääsee Pyhälle skibussilla parissa tunnissa ja päiväsaikaan matka kuluu rattoisasti maisemia katsellen. Hotelli Pyhätunturi, jossa minäkin majoituin, sijaitsee tunturin puolivälissä ja rinteeseen pääsee suoraan hotellin pihasta. Sijainti on kätevä erityisesti silloin kun ei ole matkassa auton kanssa. Hiihtoladutkin lähtevät muutaman sadan metrin päästä eli sukset kainalossa voi helposti kävellä latujen ääreen. Kaupasta tai laduilta hotellille palatessa saa lopputreenin kun kävelee tunturin rinnettä ylöspäin. Kannattaa jättää siis vielä pikkuisen voimia takaisinpäin palatessa.

Mutta mitä kaikkea sitä viikon aikana ehtikään tehdä? Pääpaino oli tietysti ulkoilmaktiviteeteissa, mutta sisälläkin tuli päivän päätteeksi liikuttua ja viimeisenä iltana siirryttyä after skihin Pyhä Winter Unpluggedin myötä.

Omista välineistä murtsikkasukset matkasivat mukana Pyhälle ja hyvin Madshusin karvasukset toimivat Lapissakin. Ladut olivat hyvässä kunnossa ja erilaisia reittejä riitti paljon. Pyhältä voi hiihtää myös Luostolle ja tulla esimerkiksi skibussilla takaisin päin. Kilometrejähän tuolle välille kertyy vajaat neljäkymmentä. Itse hiihtelin lyhyempiä reittejä tunturin juurella ja Pyhä-Luoston kauniissa kansallispuistossa.

Lumikenkien kanssa tuli myös taivallettua pari tuntia tunturissa. Lumikenkäpäivänä oli ihana keväinen auringonpaiste ja tunturisää näytti parastansa. Kolmentunnin lumikenkävuokra maksoi 15e ja tuossa ajassa ehti hyvin katsella tunturia ja metsiä. Toki kengillä voisi lähteä pidemmällekin ja ottaa reppuun eväät mukaan. Kansallispuistosta löytyy esimerkiksi laavuja taukopaikoiksi.

Rinteissä vietin kaksi päivää lasketellen ja tunturin huipulta maisemia katsellen. Laskettelupäivinä sää oli pilvinen ja lunta satoi aina välillä. Ylhäällä huipulla kävi melkoinen viima, mutta muutaman kymmenen metriä kun laski alaspäin, niin näkyvyys selkeni ja tuuli tuntui tyynempänä. Isolla tuolihissillä pääsi kätevästi tunturin huipulle, josta lähti eri tasoisia rinteitä. Laskemaan pääsi paljon, sillä jonoja hisseille ei juurikaan ollut. Huipulla puhaltanut tuuli houkutti aina välillä pitämään taukoa ja siirtymään kaakaolle ja vohvelille. Herkkujen ja lämmittelyjen jälkeen oli hyvä taas jatkaa menoa!

Sisäaktiviteeteistä kokeilin tunturijoogaa sekä hotellin kuntosalia. Jooga oli mukavan rauhoittava päivän päätteeksi ja teki hyvää huoltaa kroppaa venytyksin. Kuntosalilla oli puolestaan parhaimmat maisemat, joita olen Suomen saleilla kohdannut. Isot ikkunat talviseen tunturimaisemaan olivat hienot. Niiden äärellä treenasi mielellään!

Loman viimeisenä iltana Pyhällä alkoi Winter Unplugged ja kävin katsastamassa hotellissa soittaneet bändit. Ihmisiä oli liikenteessä paljon, mikä on tietysti tapahtumalle ja soittajille hyvä asia. Mukana oli tuttuja bändejä ja vallan hyvältä soitto kuulosti Pyhän maisemissa. Tapahtuma jatkuu koko viikonlopun ja päivälläkin voi nähdä ja kuulla soittoa rinnekahviloissa. Itse lähdin perjantaina kotia kohden, joten kaikkia musisointeja en nähnyt, mutta kiva on varmasti laskujen välissä kuulla livemusiikkia!

Kalevauva laulaa vauva.fi-tekstejä!
Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Tuure Kilpeläinen
Tilhet, pajut ja muut

Ja loppuun pakolliset porokuvat :)

- Susanna

comments powered by Disqus