musiikki

Viikon keikat: Samae Koskisen Korvalääke & SMG

Musiikki, aivan kuten luonto, on tutkitusti ihmiselle hyväksi! Kesäisin musiikki ja luonnon ympäristöt yhdistyvät useilla festareilla, mutta yhtä lailla syksyisin on kiva astua keikkapaikkojen ovista sisään ja antaa musiikin lämmittää mieltä! Kuluneen viikon aikana lääkitsin itseäni Tavastialla Samae Koskisen Korvalääkkeen musiikillisella annilla ja Korjaamolla Scandinavian Music Groupin usein yhteislauluiksi yltyneillä kappaleilla. Samaen keikka kuului Tavastian torstain keikkoihin ja oli leppoisa hyvän mielen keikka. Torstai oli toivoa täynnä Tavastialla! Pääpaino oli uuden Hillitön Elämä -levyn kappaleissa ja hyvinhän ne toimivat! Toki vanhempia kappaleita kuultiin myös, kuten Samaen ensimmäiseltä soololevyltä (jossa tekstit olivat vielä muiden käsialaa) löytyvä Hän asuu näillä kulmilla. Muistan pitäneeni tuosta kyseisestä kappaleesta silloin levyn ilmestyessä ja pidin edelleen. Uuden levyn materiaaleista Aurinko, Ystävä ja Kaljaa soi kesällä paljon radiossa ja aina sitä tuli mukana laulettua, kesäbiisi, mutta toimi syksylläkin :) Toinen uuden levyn kappaleista, joka jäi keikalta mieleen, oli rauhaisampi Syy Herätä. Se vei hetkeksi omiin mietteisiin....ja se erilaisissa kappaleissa onkin hyvää, toinen saa tanssimaan ja unohtamaan, toinen pohtimaan ja herkistymään.

Samaen kitara odottelee soittajaansa!

Lauantaina oli Scandinavian Music Groupin vuoro tarjoilla materiaalia uran varrelta Korjaamon Vaunusalissa. Tupa oli täynnä eri ikäisiä SMG:n musiikin ystäviä ja tunnelma kohdillaan alusta alkaen. Kappaleita esitettiin laidasta laitaan niin uusimmilta tummasävyisemmiltä rock- ja elektronispainoitteisilta levyiltä kuin vanhemmilta folkin kepeämpään poljentoon suuntautuneilta levyiltä. Kombo oli keikkatilanteessa toimiva ja loi tilaan erilaisia tunnelmia. Staattisemmat ja tummasävyisemmät biisit loivat rauhaa ja mystisempää tunnelmaa kun taas folkimmat kappaleet selvästi olivat niitä tutuimpia ja saivat yleisön yhteislauluun ja koviin taputuksiin. Banjoa huudettiin yleisössä bändien poistuessa lavalta ja encoren viimeisenä biisinä soi yleisökuoron säestämänä kappale Vieläkö soitan banjoa?  Yleisö vaikutti kuulemaansa tyytyväiseltä ja niin minäkin  – musiikki toi menneellä viikolla hyvää mieltä livekeikkojen muodossa, suosittelen!

– Susanna

Pedal steel loi omanlaista äänimaisemaa.
...ja lopulta banjo soi!
comments powered by Disqus