museot

Visiteeraamassa Sibeliuksilla ja Halosilla

1800- ja 1900-lukujen taitteessa Tuusulanjärven rauhalliseen maalaismaisemaan muodostui Suomen historiassa ainutlaatuinen taiteilijayhteisö. Alue tarjosi rauhaa ja luonnonmaisemia, jotka olivat tärkeitä taiteilijoiden luomistyössä. Toisaalta paikka oli myös sopivan lähellä Helsinkiä, jonne taitelijoiden tie myös usein vei. Helsingin läheisyys on hyvä valtti myös tämän päivän matkailijoille, sillä Helsingistä on helppo saapua museokierrokselle vaikkapa junalla. Nykyisin lähin juna-asemakin on nimetty Ainolaksi, joten oikea pysäkki löytyy helposti. Taiteilijayhteisön rakentuminen alkoi vuonna 1897 kun kirjailija Juhani Aho muutti vaimonsa, kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldtin kanssa Tuusulanjärven rantatielle. Ahon jälkeen taidemaalari Eero Järnefelt rakennutti perheelleen kodin Juhanin ja Vennyn naapuriin 1901, ja paikka sai nimekseen Suviranta. Seuraavana vuonna alueelle kohosivat taiteilija Pekka Halosen Halosenniemi sekä runoilija J.H. Erkon Erkkola. Vuonna 1904 taitelijayhteisö kasvoi vielä yhdellä säveltäjällä, kun Jean Sibeliuksen Ainola valmistui.

Tuusulanjärven rantatien taiteilijayhteisön historiassa on ollut aina jotain itseäni kiinnostavaa ja kiehtovaa. Vuosia sitten kävelin useamman vuoden ajan Ainolan ohi matkallani omiin opinahjoihin. Koska opiskelin sekä matkailua että musiikkia, niin Ainola sai mietteet molempiin teemoihin ja aina ohi kävellessäni mietin miltä elämä on mahtanut näyttää alueella silloin sata vuotta sitten. Tuohon aikaan luin paljon kirjoja taiteilijayhteisöstä sekä Sibeliusten elämästä, ja taisivat ne tiensä löytää omiin koulutöihinkin. Nykyisinhän Ainola, Halosenniemi, Ahola sekä Erkkola toimivat museoina. Näiden taiteilijakotien lisäksi alueella sijaitsee Aleksis Kiven kuolinmökki. Monta mielenkiintoista kohdetta on siis tämän päivän matkailijalla vierailtavana, yhdessä tai erikseen. Tällä viikolla lähdin itsekin Järvenpään suuntaan ja käymään Ainolassa sekä Halosenniemessä. Rantatien kierroksen olen tehnyt kerran aiemminkin, mutta siitä oli jo vuosia aikaa, joten oli aika suunnata uudelleen tarkastelemaan kulttuurihistoriaamme.

Ainolassa vastassa on ensimmäiseksi Aino Sibeliukselle hyvin tärkeä puutarha kukkineen ja omenapuineen. Kukat kukkivat näin elokuun puolivälissä vielä kauniisti ja omenapuut näyttivät olevan pulloillaan syksyn satoa. Museokierrokselle mukaan saadussa esitteessä on pohjapiirros puutarhasta vuodelta 1923, ja siitä näkyy kuinka valtavasti pihamaalla on tuolloin viljelty marjoja, hedelmiä, kasviksia ja juureksia. Viljelmistä on ollut suuri hyöty ruokapuolella, mutta samalla puutarhanhoito on ollut myös mielen hoitoa ja iloa. Pihamaalla on myös Ainon suunnittelema pieni saunarakennus. Sibeliusten aikana pihapiirin asukkaita olivat myös Vilkku-hevonen, sekä kanat ja possut. Itse talo kohoaa keskellä tonttia jykevänä ja toisaalta hyvinkin kotoisana. Jugend vaikutteisen hirsitalon suunnitteli arkkitehti Lars Sonck. Sibeliuksen erityisenä toiveena oli ikkunat, joista avautuisi näkymä Tuusulanjärvelle. Museokäytössä talosta on alakerta, joten yläkerran ikkunoista ei pääse tarkastelemaan järvinäkymää, mutta muuten talossa on kiintoisaa aistia menneen ajan elämää. Ensimmäisinä vuosina Sibeliuksilla oli käytössä vain alakerta, mutta vuonna 1911 myös yläkerta otettiin käyttöön ja sinne siirtyi säveltäjän työhuone ja vanhempien makuuhuone. Nyt nähtävillä oleva alakerran huonejako käsittää salin flyygeleineen, olo/ruokailuhuoneen, kirjaston, keittiön, apulaisten huoneen sekä säveltäjän makuuhuoneen, johon hän siirtyi vanhemmiten. Museossa kävellessä voi miettiä Sibeliuksen flyygelin ääreen tai kirjastohuoneeseen istumaan, Ainon paimentamaan lapsia ja vaalimaan säveltäjän työrauhaa ja kotiapulaisten hääräämään keittiöön. Monenlaisia tarinoita kätkee talo varmasti sisälleen.

Puutarhapolku Ainon maailmaan. Saunamökki pihapiirissä. Syksyn satoa. Kirjastohuone, joka oli Sibeliusten lempipaikka, mutta myös moni museovieras on nimennyt tämän lempihuoneekseen. Lämmönlähde viileisiin syksyihin ja kylmiin talviin. Säveltäjämestarin työpöytä. Josko Halosilta soitettaisiin ja pyydettäisiin kylään! Vohvelit on näemmä maistunu Sibeliuksillekin! Komean näköinen talo!

Ainolasta suuntasin kohti Halosenniemeä, joka sijaitsee nimensä mukaisesti järvenrannalla niemessä. Myös Halosenniemestä talon takaa löytyy puutarha, jossa Maija Halonen Aino Sibeliuksen tapaan viljeli monipuolisesti kasviksia ja juureksia perheen ruokapöytään. Talon ympäristö on muuten hyvin luonnontilaista ja paikka onkin luonnonsuojelualuetta. Niemi taloineen on komea näky ja voi hyvin ymmärtää miksi Halonen valitsi tämän nimenomaisen paikan talolleen. Pekka Halonen oli ihastunut kapeaan ja kallioiseen niemeen talvisilla hiihtoretkillään ja maakauppojen jälkeen niemeen kohosi jyhkeä erämaa-ateljee ja perheen koti. Talon massiivisuus yllättää joka kerta kun sen vierelle astuu, kyseessä ei siis ole mikään ihan pikkumökki. Sisälle taloon astuessa vasemmalla puolella aukeaa ateljeehuone korkeine kattoineen ja isoine ikkunoineen. Luonto, jonka kuvaaminen oli Pekka Haloselle merkityksellistä, näkyi näin hyvin suoraan ateljeen ikkunoista. Halosenniemen esittelyteksteissä Pekka ja Maija Halosen kodin sanotaan olleen kotoisa paikka, jossa myös muut taiteilijat perheineen viihtyivät: kotikonserteista ja saunailloista muotoutui Halosenniemen perinne. Perheessä oli kaikkiaan kahdeksan lasta, joten vilinää ja työtä riitti myös omassa arjessa, jota työteliäs ja käytännöllinen Maija hoiti. Taiteilijalle lapset toimivat hyvinä maalauskohteina, mikä ei tietysti aina lapsia miellyttänyt, sillä vapaat leikit olisivat toki kiinnostaneet enemmän. Sisällä talossa pääsee katselemaan kodin lisäksi monia Halosen tauluja. Tästä syystä kuvaaminen sisätiloissa on kielletty, mutta sisätiloja voi tutkia tämän virtuaalikierroksen kautta.

- Susanna

Vaikuttava näky tuo Halosten koti ja ateljee!
Ateljeehuoneen isot ikkunat.
Rantasauna
Näillä rantakallioilla varmaan Halosen lapset leikkivät ja välillä pysähtyivät isän maalausten malleiksi kun käsky kävi!
comments powered by Disqus