Kuulumisia

Moikka, näin niinku pitkästä aikaa. Edellinen postaus on tullut ulos lokakuussa, joten on varmaankin hyvä aika höpötellä vähän jotakin pientä.

Syyspuoli oli sitä samaa kuin aina ennenkin. Treeneissä käynti oli vielä kiellettyä (siitä oma postaus jossain kohtaa), mutta aika kuluikin sitte koulujuttujen ja kokousten parissa hyvin. Joululomalle pääsin muistaakseni 21. päivä ja vietin melkein koko loman vanhempien luona. Joululahjat ovat mainitsemisenarvoinen asia! Sain lahjaksi järjestelmäkameran (pieni step up kännykkä- ja pokkarikuvista) ja rahaa/lahjakortteja + aikaisemmin ostin itselleni takin, iskä osti uuden salibandymailan ja nyt myöhemmin (eli siis tänään saapuivat postissa) kengät.

Uudeksi vuodeksi lähdettiin sitten reisuun sukuloimaan ja yhdistettiin siihen sitten kiva shoppailu- ja Ikea-reissu. Rahaa paloi, mutta kerran vuodessa on lupa olla hullu ja ostaa kaikki mitä nenän eteen sattuu :-D Paluu arkeen löi vasten kasvoja jo 2. päivä tammikuuta, jolloin alkoi siis täysin tavallinen arki myös treenien osalta.

Tavallinen arkeenpaluu oli aivan täydellinen lahja jumalalta maailmalle, aloin nimittäin olla jo niin tylsisynyt... Kauden ensimmäiset pelitkin pääsin pelaamaan loppiaisena ja saldona uudelleen vääntynyt nilkka. Sanoisin tuota jo tosi huonoksi tuuriksi, mutta antaa sen nyt tässä parantua ja puolentoista viikon päästä kohti uusia koitoksia Vaajakoskelle.

Mitäs muuta vielä... No luvataan että kivoja postauksia ja vähän pidempiä juttuja on tulossa tässä lähiaikoina. Pyrin myös jatkossa ottamaan vähän aktiivisemman asenteen blogia kohtaan ja yritän kirjoittaa ainakin kerran viikossa!

comments powered by Disqus