hyvinvointi

Aseta itsellesi rajoja hyvinvoinnin takia

”kyllä mä voin jäädä pidempään töihin”

”no ei mulla oikein ollut näille vapaille suunnitelmia niin voin tehdä extra vuoron”

”olin ajatellut tänään vain olla mutta okei mennään vaan”

”hoidan vielä tämän työjutun ja meen sitten nukkumaan”

”ei se mun työnkuvaa koske mutta okei”

”jees mä hoidan”

”kyllä mä teen”

Tuttua?

Vapaapäivänä lupauduitkin menemään töihin, eilen jäit tekemään pari tuntia överiä, otit vielä sen yhden hommaan hoitaaksesi vaikka et millään kerkeisi, kotona väijyt työsähköpostia ja siellä odottikin vielä yksi hoidettava asia.

kuva Pixabaysta

Haluat miellyttää ja mukavana ihmisenä suostut tekemään asioita jotka eivät sulle edes kuuluisi. Suhun luotetaan, sulle sysätään lisää vastuuta ja sä hoidat asiat kuntoon. Koska et koskaan kieltäydy tekemästä. Viimeisin kunnon vapaapäivä oli joskus kolme viikkoa sitten.

Jokaisen ihmisen tulee oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa takia asettaa itselleen rajoja. Rajat auttavat voimaan henkisesti paremmin kun niiden sisällä pysyy. Niin työelämässä kuin arkielämässä.

Rajoita töitä

Sorruin itse aikoinaan jatkuvasti siihen, että vahtasin työsähköpostia aamuin illoin, töissä, vapaalla ja vielä kerran juuri ennen nukkumaan menoa. Halusin olla tavoitettavissa asiakkailleni kaiken varalta. Vaikka kukaan asiakkaistani ei sitä odottanut taikka vaatinut.

Tämä johti siihen, että tunsin olevani jatkuvasti töissä. Ne parit ”vain muutaman minuutin” työjutut veivät yhtäkkiä parikin tuntia vapaapäivästä pois. Vastailin mailitse kysymyksiin, varasin asiakkaille aikoja sekä tein heille ohjelmia. Stressitaso nousi ja oma vapaa-aika kärsi. Ja sain syyttää siitä vain itseäni. Koska en ollut asettanut itselleni rajoja.

Ammattini takia työt väistämättä seuraa myös kotiin. Niitä ei pysty täysin ”unohtamaan” työpaikalle. Se kuuluu tähän ammattiin ja on täysin okei. Olen nyt asettanut rajoja kotona tehtävien töiden suhteen oman hyvinvoinnin ja jaksamisen takia. Nykyään laadin asiakkaiden ravinto ja treeniohjelmat arkisin kun työmoodi on muutenkin päällä. Avaan työsähköpostin vasta sunnuntaina, en enää perjantaina töistä lähdettyä enkä ollenkaan lauantaina. Näin saan olla osan viikonlopusta täysin vapaalla. Nauttia omasta ajasta ilman töitä.

kuva Pixabaysta

Jatkuvan suostumisen sijaan on sanottava välillä ”ei”. Kenenkään ei tarvitse, eikä pidä olla aina käytettävissä. Eikä varsinkaan tarvitse olla aina tavoitettavissa. Varaa kotona tietty aika työasioiden läpikäymiseen. Laita työpuhelin äänettömälle ja vaikka laatikkoon piiloon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Aseta työmailiin "out of office" automaattivastaus päälle. Parhaimmassa tapauksessa jätä ne työt työpaikalle.

Työt kyllä odottaa eikä ne muutoinkaan tekemällä koskaan lopu. Sitä palaa itse vain loppuun jos antaa töiden ottaa vallan. On itse huolehdittava siitä, että on omaa (ihan kunnollista) vapaa-aikaa. Aikaa nähdä ystäviä. Aikaa nauttia parisuhteesta. Aikaa olla ja rentoutua. Aikaa hengittää.

Rajoita tekemistä

Mulla oli tuossa ajanjakso kun kalenterista täyttyi etukäteen varmaan viisi viikonloppua putkeen menoja. Oli työpaikan pikkujoulut, anoppilassa käynti, isänpäivänä, Ikea reissu, muutto, ristijäiset ja sovittuja treffejä kaverien kanssa. Kivoja juttuja ja läheisiä ihmisiä mutta aivan liian tiiviiseen tahtiin. Liika on liikaa joka asiassa. Mihin jäi taas se oma aika?

Mä ainakin tarvitsen kalenteriin päiviä kun ei ole mitään sovittua menoa. Haluan sinne tyhjiä päiviä jolloin voin itse päättää mitä silloin teen vai teenkö yhtään mitään. Jos jokainen vapaa on etukäteen buukattu täyteen minuutti aikataululla niin se lisää stressiä ja aiheuttaa ahdistusta. Toivon vaan ajan kuluvan, että saan sen tyhjän päivän niiden menojen jälkeen.

Tällaisina hetkinä päätän etukäteen, että mihin vapaaseen en sovi mitään. Jälleen asetan niin sanotusti hetkellisen rajoituksen itselleni sitä omaa aikaa vaaliakseni.

Tiesitkö muuten, että tutkimusten mukaan stressaavin päivä viikosta on lauantai?

Koska silloin useimmilla on vapaata ja ihmiset stressaavat sitä mitä pitäisi tehdä. Edessä on pari päivää ilman perus arkirutiineja ja täten on ”pakko” tehdä jotain hyödyllistä. Käyttää se vapaa-aika tehokkaasti hyväksi.

No ei muuten ole.

Vaikka ystäviä ja sukulaisia on ihana nähdä mutta mikäli heidän näkemisen tarve aiheuttaa jo stressiä niin jätä välistä. Kyllä he ymmärtävät kun kerrot, että nyt ei sovi. Haluat toistaiseksi olla suunnittelematta mitään. Katsot sitten kyseisenä päivänä haluatko nähdä, tehdä ja mennä. Se on enemmän kuin okei haluta välillä olla tekemättä yhtään mitään.

Rajoita somea

Oikein ärsyttää miten tiukasti sitä itse on somessa kiinni. Kun tv:ssä tulee mainostauko niin luurista välähtää Facebook tai insta päälle. Kun istun töissä tauolla on puhelin nenässä kiinni. Kun on tylsää niin puhelin tai läppäri aukeaa. Milloin siitä tuli puolet mun elämästä? Miksi en voi vain olla ja vaikka tuijottaa kattoa?

Lupasin vihkivalassani miehelleni muun muassa näin:

"En halua huomenna huomata etten ollut läsnä
hetki on nyt,hetki on tässä.

Sydämeni yhteiset sekunnit talteen ottaa, sitä tärkeämpää ei olekaan, mennään yhdessä kiikkutuolin kautta kuoppaan."

Haluan lunastaa tämän lupauksen ja pitää siitä kiinni. Miksi somesta on kuitenkin niin vaikea päästää irti? En käsitä.

Rajoja olen sille asettanut mutta ei ne vielä riitä. En plärää somea esimerkiksi ystävien seurassa enää juurikaan. Haluan olla paikalla ja läsnä kun heitä muutoinkin näkee niin harvoin. Olen päättänyt pysyä kokonaan poissa Snapchatistä ja Twitteristä. Facebook ja insta vievät jo aivan liian paljon aikaani. Vielä on asetettava lisää rajoja somelle kotona. Oltava enemmän läsnä. Hetkessä mukana. Ilman virtuaalista elämää.

Kun esimerkiksi Pokemon Go tuli niin katselin kauhulla sitä meininkiä. Ihmiset jahtaavat "yhdessä" virtuaalihahmoja mutta kuitenkin he ovat poissa todellisuudesta sekä toistensa luota. Salilla jengin puhelin laulaa ja jokainen liike on taltioitava snäppiin. Julkisissa kulkuneuvoissa kukaan ei katsele enää ulos ikkunasta. Kaikki katsovat puhelinta. Ravintoloissa ihmiset ottavat kilpaa ruokakuvia ja viestittelevät mesessä mutta eivät toistensa kanssa. Ja nuorten "status" tuntuu perustuvan siihen kenellä on eniten seuraajia instassa. Milloin some meni näin överiksi? 

Muistatko miten hyvältä ne parin tunnin maratonpuhelut hyvän ystävän kanssa tuntui? Paljon paremmalta kuin naputtaa ne asiat sataan eri viestiin.

Tai yön pikkutunneille venynyt kyläily jolloin yhdessä parannetaan maailmaa ja pohditaan syntyjä syviä?

Somesta on hyötyä ja iloa, sitä en kiellä. Se on kommunikaatiota, tietoa, inspiraatiota ja paljon muutakin hyödyllistä. Se avaa paljon hyviä mahdollisuuksia mutta silti se haukkaa päivistä aivan liian suuren palan. Enkä varmasti ole ainoa joka näin tuntee.

Rajoita ihmisiä

Paremman hyvinvoinnin puitteissa rajojen asetus pätee myös ihmissuhteissa. Kenen kanssa vietät aikaasi. On olemassa ihmisiä jotka tuovat energiaa. Niitä ihania ja rakkaita ihmisiä jotka saavat huonosta päivästä paremman. Joiden läsnäolo saa hymyn kasvoille. Jotka tukevat ja auttavat. Joita ajatellessa lämmön tunne kumpuaa sisältäpäin.

Ja sitten on niitä jotka vievät energiaa. Imevät kuiviin. Ottavat enemmän kuin antavat. Ihmisiä joiden seurassa negatiivisuus on lähes aina läsnä. Mikään ei ole koskaan hyvin. Lasi on aina puoliksi tyhjä. Omasta positiivisesta asenteesta huolimatta heidän negatiivisuus tarttuu. Hyvästä päivästä tuleekin huono. Nauru vaihtuu valittamiseen ja päivän päätteeksi tekee mieli hakata päätä seinään. Tiedätkö tunteen?

”Surround yourself with those that bring out the best in you, not the stress in you.”

Ympäröi itsesi niillä ihmisillä joiden seura saa sinut voimaan paremmin. Rajoita niitä ihmisiä joiden seura aiheuttaa pahaa mieltä. Silloin suurilta osin päivät täyttyvät ilosta, välittämisestä, auttamisesta ja toisen tukemisesta. Väistämättä se vaikuttaa positiivisesti omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Millaisia rajoja sun tulisi asettaa?

-Jenni-

comments powered by Disqus