lifestyle

Bilettäjästä treeniholistiksi

Otsikossa lepää postauksen aihe. On pienen aikamatkustuksen paikka. 

Usko tai älä niin joku seitsemän vuotta sitten mä vielä hämmästelin sitä jengiä jotka sanoivat, että urheiluun jää koukkuun. Että kun löytää sen mieluisan tavan liikkua niin sitä ilman ei voi olla. Musta se oli ihan paskapuhetta. Mä löhösin mieluummin sohvalla, söin muroja ja kävin bailaamassa viinkonloppuisin kaverien kanssa.

Kesä 2009.

Olin sitä mieltä, että mun päässä se "jäin koukkuun"-nappula oli ruostunut off-asentoon. Mikään liikuntamuoto ei oikein napannut. Liikuin hyvin epäsäännöllisesti. Ainoa vakio liikunta mun arjessa oli koiran ulkoilutus ja sen ohella hyvin epäsäännölliset ryhmäliikunta tunnit. Usein tunnin jälkeen taputin itseä olalle ja palkitsin itseni karkilla. Hyvä Jenni!

Viikonloppuisin se oli korkki auki, pilkkuun asti baanalla ja mäkkärin kautta kotiin aamun ensimmäisellä junalla. Seuraavan päivän darudessa luonnollisesti pizzalle. Jos humalassa tanssimista voi pitää liikuntana niin se oli mulle lähes joka viikkoista. Eli perus parikymppisen elämää. Kiinnosti lähinnä vaan baarit ja miehet.

Ja morjens miten kädetön olin keittiössä. En osannut tehdä ruokaa ja melkein onnistuin polttamaan vedenkin pohjaan. Mun suurinta herkkua (ja lähes päivittäistä ruokaa) oli Cheerious murot mustikkajogurtilla. Jep. Sitä jogurttia meni litratolkulla viikossa. Joskus kun en keksinyt mitään syömistä niin join litran pönikän vaniljajogurttia. Kun "valmistin" ruokaa se oli makaroonia ja Saarioisten lihapullia tai leipää juusto kasalla. Ja taas lisää niitä muroja...

Ei ihme, että olotila oli jatkuvasti väsynyt ja turvonnut. Näytin just siltä miten elin.

Juhannus 2010.
Toukokuu 2011.

Kuka toi Jenni oikein oli?

Nyt kun katson noita vanhoja kuvia en tunnista niistä itseäni juuri ollenkaan. Miten paljon sitä onkaan muuttunut.

Se nappula josta puhuin naksahti on-asentoon vuoden 2012 alussa. Mä sain tarpeekseni tuosta "löysä-laiha" kondiksesta, paskasta olosta, huonosta fyysisestä kunnosta ja peilikuvasta mikä ei koskaan miellyttänyt. 

Muutin elämäntavat täysin ympäri jossain viikossa. Alkoholi jäi lähes kokonaan, opettelin tekemään ruokaa (mikä maistui alkuun ihan kuralle) ja aloin treenaamaan salilla ryhmäliikuntojen sijaan. Tapasin samoihin aikoihin nykyisen aviomieheni Antin ja hänen mukana uppouduin yhä syvemmälle kuntosalin maailmaan.

Oon aina ollut sellainen, että kun mä jotain päätän niin sen mä myös teen. Tämä oli kova paikka osalle mun ystävistä. Moni heistä ei ymmärtänyt miksi mua ei enää huvittanutkaan kännätä ja bailata. Osa ihan närkästyi ja suuttui kun mun focus oli täysin omistettu tälle uudelle elämälle. Mua ei kiinnostanut enää juoda eikä riekkua baareissa aamuun asti.

Alkuun keskityin aivan liikaa diettaamiseen. Söin liian vähän ja treenasin paljon. Testasin mitä typerimpiä diettejä. Koska mulla oli niin suuri hinku päästä eroon "löllö-sellu" reisistä. Lopputulos oli laiha, liian laiha, kunnon talikko. Ei ollenkaan hyvä. 

Olin hyvin tykästynyt tähän uuteen elämään vaikka sen ihan väärinpäin aloitin. Jatkuvan diettailun takia tavallaan missasin sen mun parhaimman "kehitys" ikkunan. Jos olisin niiden typerien nälkäkuurien sijaan ruvennut vain syömään oikein niin lihakset olisivat todennäköisesti kehittyneet nopeammin ja siinä ohella rasvaa tirissyt pois.

Lukuisten virheiden kautta onnistumisiin.

Rakkaus "fitness"-elämäntyyliä ja kiinnostus alaa kohtaa kasvoi entisestään. Opiskelin personal traineriksi vuonna 2013. Sain samantien työpaikan Hyvinvointi-ja liikuntakeskus Fressiltä, jossa olen edelleen töissä. Siinä kohtaa kun harrastuksesta tuli ammatti alkoivat mun ystävät lopullisesti ymmärtämään ettei kyseessä ollut vain hetkellinen (parin vuoden) aivopieru. Paluuta menneisiin kännireissuihin ei enää ollut. Mä olin muuttunut ja sillä hyvä. Mukana menossa mutta selvinpäin. 

Kokonaisvaltainen hyvinvointi alkoi kiinnostamaan treenaamisen lisäksi. Halusin oppia lisää henkisen puolen hyvinvoinnista ja musta tuli pt:n lisäksi wellness coach vuonna 2014.

Kaipasin uusia haasteita ja päätin lähteä tavoittelemaan kisalavoja. Kisaaminen oli kutitellut mielessä jo pidemmän aikaa. Palkkasin itselleni kisavalmentajan kesällä 2014 ja kisasin syksyllä 2015. Lajina oli Bikini Fitness ja pitkien +168cm sarja. 

Jyväskylän NFE-karsinnat syksy 2015. (kuva: Body-lehti)
Kuva: Mike Siren.

Untuvikkona sijoituin Jyväskylän karsinnoissa kolmanneksi. Jatkopaikka irtosi Lahteen ja SM-kisoihin. Pääsin kymmenen parhaimman joukkoon sijoittuen kahdeksanneksi. Koko kisamatka dietteineen oli yksi elämäni rankin mutta samalla hyvin opettava kokemus. Se vaati kovaa tahtoa ja päättäväisyyttä, paljon mielen lujuutta ja motivaatiota. 

Mun arki on yhtä fitnesstä. Lavoille en enää kaipaa mutta tämä elämäntyyli on ja pysyy. Sama valmentaja on mulla edelleen. Nähdään noin kerran kuukaudessa. Haluan pitää treenien tehot korkealla ja siksi ajoittain jonkun pitää potkia muakin perseelle.

Melkein pitää toppuutella itseä pitämään lepopäiviä treenistä. Mä en voisi kuvitella arkea ilman sitä. Käyn viikossa viisi kertaa salilla. Yksi näistä on aerobinen päivä ja loput punttia. Viimeisen vuoden aikana multa on jäänyt ehkä viisi treeniä välistä. Suuntaan salille aina into piukeena. Ihan sama missä mä oon, kotona vai palmujen alla lomalla niin treenit hoituu.

Ruoka valmistuu joka päivä omin kätösin ja siitä kädettömästä Jennistä on kuoriutunut tosi hyvä kokki. Ja mä syön paljon! Vähintään yhtä paljon (tai jopa enemmän) kuin mun mies. Alkoholia nautin ehkä kolme kertaa vuodessa. Ei se maistu mulle enää. Viimeksi join lasin viiniä jouluna ja sitä ennen elokuussa häämatkalla yhden shotin. Aika villiä. :D

Elokuu 2016 (kevyessä nestepöhössä lomalla)

Usein multa kysytään, että miten mä pidän motivaatiota yllä?

Kuinka mä jaksan viikosta toiseen aina mennä treenaamaan?

Mulla ei ole siihen mitään yksiselitteistä vastausta...

Mua alkaa ahdistaa ja multa leviää pää jos en pääse salille. Mulle tulee laiska ja vätys olo jos en pääse salille. Mun kroppaa alkaa kolottaa jos en pääse liikkumaan. Mulle tulee fyysisesti ja henkisesti paha olo jos en syö terveellisesti ja käy treenaamassa.

Saan ihan mielettömät kiksit rankoista ja hikeä vuotavista treeneistä. Se tunne kun vetää itsensä ihan piippuun on niin siistiä. Kun näkee peilistä miten keho muuttuu ja muovautuu on mulle palkinto. Voittajafiilis tulee kun omat ennätykset ylittyy ja mä miltein tunnen sen miten kroppa vahvistuu.

Sali on mun toinen koti ja mä vaan diggaan treenaamisesta ihan helkkarin paljon.

Se on mulle huumetta.

En tiedä miltä tuntuu olla koukussa huumeisiin mutta ymmärtääkseni niiden käyttö saa aikaan samankaltaiset olotilat mitä mä saan treenistä. Tavallaan oon myös narkkari. Riippuvainen endorfiinistä.

Se tunne hyvän treenin jälkeen.
Tammikuu 2017.

Täytän maaliskuussa 32-vuotta ja olen elämäni kunnossa. Vahva niin henkisesti kuin fyysisesti. Onneksi mä tajusin silloin aikoinaan vaihtaa baarit kuntosaliin. Löysin mun elämän. <3

Mulle kommentointiin kerran toiseen postaukseen, että tällainen treenaaminen on "ruumiin palvontaa". Pienenä korjauksena tälle henkilölle, että ruumis tarkoittaa kuollutta kehoa. Ja mä nimenomaan haluan pitää mun kehon elossa. Korjaisin tätä sanomalla pikemminkin "kehon palvontaa".

Ja kyllä, mä palvon sitä. Keho on mun temppeli.

Se olis sunnuntai ja "selkäsaunan" paikka. Mave-tanko odottaa nostamista. Kuullaan taas! :)

Mihin sä oot koukussa?

-Jenni

comments powered by Disqus