perhe

Hampaita tulossa ja ranteet tulessa

Ajoittain tulee ihan huono omatunto, kun en pääse kirjoittamaan enää niin usein, kun toivoisin. Sitten muistan, että blogi on tämän hetken prioriteeteissä suhteellisen alhaalla, kun teen sitä vain omaksi ilokseni. Sen edellä tulee niin moni muu juttu. Hyvänä esimerkkinä syöminen ja lepo.

Siitäkin huolimatta olisi hyvä säilyttää joku säännöllisyys, jotta sinä lukija pysyt matkassa mukana.

Oma hyvinvointi on ottanut tässä vauvailussa hittiä. Instagramin puolella seuranneet tietävätkin jo, että vasemman käden peukalon jännetupin tulehdus on aiheuttanut kipua ja jomotusta nyt kolmisen viikkoa. Johtunee täysin tuosta lähes 8kg kakkamasiinasta. Se tekee myös tästä kirjottamisesta astetta hankalampaa.

Pian 5kk ajan tehty kanniskelu, imetys ja nostelu ovat rasittaneet ranteen siihen kuntoon, että tulehduskipulääkkeitä joutunee nyt syömään ja pitämään siinä tukea. Mikäli ranne tai peukalo vääntyy yhtään huonoon asentoon, niin tuntuu kuin puukkoa poljettaisi peukalon juuresta läpi.

Ensisijainen hoito olisi lepo mutta sitä ei ole saatavilla. Vauvan hoitoa ei voi laittaa paussille. Ja koska olen välttänyt vasemmalla kädellä tekemistä, niin nyt on myös oikean käden ranne alkanut oireilla. Paska.
Tämä on ilmeisesti hyvin yleinen vaiva. Omassa mammaryhmässä tuntuisi joka toinen valittavan samaa asiaa.

Olen pyrkinyt parantamaan ergonomiaa mahdollisuuksien mukaan. Tosin ne mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset.
Antti vaihtaa vaipat sekä pukee / riisuu Oliveria silloin, kun ollaan yhdessä. En nostele niin paljoa, varsinkaan jos tilanne ei sitä vaadi. Rattaat menivät vaihtoon liian leveän käsikahvan takia ja tilalle ostettiin ergonomisemmat, pyöreän käsikahvan omaavat ja pehmeämmin rullaavat rattaat. Niillä liikkuminen esim. mukulakivillä sekä luonnossa ei täristä ranteeseen niin paljon.

Tulehduksen takia ei pelkästään Oliverista huolehtiminen ole se ongelma. Myös ponnarin laitto, käsien pesu, rintsikoiden avaus, pukeminen, Oliverin pukeminen ja vaipan vaihto ja muut hyvin arkiset asiat jolloin ranne kääntyilee normaaliin tapaansa, niin siitä aiheutuu kipua.

Taannoin Tallinnan reissulla vaippa vaihdettiin aamupalan lomassa terassilla. :D

Vaikkakin tämä kuulostaa pieneltä ongelmalta niin tämä on todella v*ttumainen vaiva mikä on jatkuvasti läsnä.
Ja ainoa tapa jolla tämän saisi pois on olla tekemättä niitä juttuja ja antaa sille lepoa. Yeah right.

Hitusen jännättää, että kuinka tämä tulee vaikuttamaan myöhemmin työhön palaamiseen. Mikäli se ei nyt parane. En mä rikkinäisillä, mahdollisesti tuolloin jopa kroonisen tulehtuneilla ranteilla voi hoitaa ammattiani. En mä edes pysty nyt treenata kunnolla.
Yläkropan treenit ovat olleet viikko tolkulla pannassa, salilla olen lähinnä vatkannut laitteissa jalkoja, käynyt juoksemassa ja kävellen vaunulenkeillä. Kerkesin juuri palaamaan tankotanssin pariin ja sitten tämä vaiva ilmaantui viikkoa myöhemmin. Otti muuten aika kivasti aivoon.
Nyt yritän parhaani mukaan kuoria itsestäni juoksijan. Tämä vaiva kuuluu siihen kastiin mitkä eivät hetkessä lähde pois. On siis löydettävä uusia tapoja liikkua. Vaikka niistä ei alkuun niin nautikaan.
Pääasia ja onni on, että pystyy kuitenkin liikkumaan.

Seuraava peliliike on vähentää imetystä parin viikon päästä, mikäli lekurin määräämät tulehduskipulääkkeet eivät siinä ajassa auta. Siirrytään hiljalleen, portaittain korvikkeeseen, jolloin imetyksestä johtuva nostelu, kanniskelu ja hytkyttäminen vähentyvät. Ja täten vähentyyt myös ranteisiin kohdistuva rasitus.
Ja näin myös Antti voi syöttää Oliveria.
Pumppaamalla en saa maitoa tisseistä herumaan tarpeeksi saatikka, että jaksaisin joka päivä ensin pumppaa ja sitten syöttää sen. Jopa sen käsipumpun veivaaminen sattuu peukaloon sekä ranteeseen ja se on hyvin aikaa vievää hommaa.

Nyt on onneksi aloitettu jo soseiden maistelu ja tätä nykyä ei enää vain maistella vaan meillä syödään jo pieniä määriä päivittäin. Suuhun on tähän mennessä mennyt kotitekoista bataatti sekä avokado sosetta. Päivittäin nosta annosta hieman.
Välikommenttina sanottava, että on muuten tyypin paska alkanut haista ihan kunnolla ja tulla ulos astetta kiinteämmässä muodossa.

(jep, nämä ovat juurikin niitä vauva-arjen jänniä, mainitsemisen arvoisia tilanteita)

Kunhan nämä ruokailut saadaan suurempaan rooliin ja, kun Oliveria voi alkaa istuttaa syöttötuoliin, niin sekin vähentää ranteille kohdistuvaa rasitusta.

Oliver diggailee avokado soseesta tosi paljon. Kun hän näkee lusikan täynnä vihreää mönjää, aukeaa suu jo valmiiksi apposen auki. Tulee selvästi vanhempiinsa sen suhteen, että ruoka kuin ruoka maistuu. Ja sitä voisi syödä kerralla paljon.

Nyt myös etu alahampaat tekevät tuloaan läpi ikenistä, niin tuo muksu on viihtynyt tissi suussa lähes tunnin välein. Ja ihan kaikkea halutaan syödä. Oli se sitten mun peukalo, olkapää tai karvainen nalle niin kaikkea jyrsitään suussa. Ikeniä selvästi kutittaa.
Ja tämä samainen tilanne herättää mun öisin 1-2h välein tunkemaa tuttia takaisin suuhun, jotta on jotain mitä jyrsiä. Kerkesihän tässä nukkua 5 yötä kunnolla hulinoiden ja tämän hammashommelin välissä.

Positiivisiakin juttuja on. Olen saanut pikku herran nukkumaan nyt yli viikon ajan jo seitsemältä, jonka myötä itselle vapautuu pari tuntia omaa aikaa, kunnes seuraan yhdeksältä perässä nukkumaan. Jeps, villejä ovat nämä kotiäidin illat.
Myös aamun ja keskipäivän päikkärit menevät rutiinin omaisesti. Nyt tosin unille meno on ollut puolen tunnin huutotaiston lopputulos, kun Oliver ei millään haluaisi nukahtaa eikä malta luovuttaa hereillä olemisen suhteen. Joku vastustamisen vaihe ilmeisesti tämäkin.

Iltapäivän päikkärit ovat edelleen se haastavin juttu. Välillä onnistuu ja välillä ei. Ne aika pitkälle määrittävät sen tuleeko illasta kiukun täyteinen vaiko hyvän tuulinen.
Ja koska ne päiksyt ovat vain sen 30min kerallaan niin niitä tulee olla vähintäänkin kolme kertaa päivässä, mieluiten jopa neljä. Että tulisi yhteensä edes parin tunnin edestä unta.

Tänään Oliver muuttaa omaan huoneeseen. Katsotaan vähenevätkö hänen öiset hillumiset, kun ei mamin maito tuoksu siinä vieressä. Tämä saattaa olla juuri se mitä tarvitaan, että nukutaan koko perhe yöt levollisemmin ja paremmin tai päinvastoin se virheistä pahin ja saan rampata yöllä kymmenen kertaa eri huoneeseen laittamaan sitä tuttia suuhun nukkumatta itse ollenkaan.

Vaikka muhun sattuu, yöt ovat kehnoja, Oliver huuto raivoilee, tulee hampaita ja pahan hajuista kakkaa, niin on tämä silti jotain niin siistiä. Olla äiti.
Saman päivän aikana tekee mieli heittää tuo lapsi partsilta alas ja seuraavalla sekunnilla taas rustistaa hajalle rakkaudesta (älä ota edellä mainittua liian kirjaimellisesti).

Hän on jo niin iso poika! 4kk mitat olivat 7,6kg ja 68cm.

Vaikka aamuisin kuinka väsyttäisi mutta kun kurkkaan pinnasänkyyn ja vastassa on sellainen ”naantalin aurinko” - hymynaama sulaa mun sydän joka kerta.
Tai kun poika katsoo mua syömisten ohella täysin lumoutuneesti. Tai kun hän nauraa niin kovin, että maidot tulee suusta ja nenästä ulos niin mulla taas meinaa itku tulla siitä lämmön ja onnen tunteesta. Tai kun näen, miten hän oppii ja kehittyy päivä päivältä enemmän, sellaiset proud mama - momentit ovat jotain niin siistiä.

Toiset mutsit tietää mitä tarkoitan. <3

Me aletaan nyt katsomaan pikkimiehen kanssa muumeja. Siitä sarjasta tykätään molemmat. :)

Aurinkoista viikon jatkoa!

-Jenni-