perhe

Hyvästit imetykselle!

Alkuun on aivan pakko kiittää ja virtuaalisesti halata itse kutakin edelliseen postaukseeni kommentoinutta. Sain todella paljon tukevia, kannustavia sekä kohtalotoverien viestejä siitä miten vauvavuosi on ollut haastavaa ja raastavaa aikaa monille muillekin.
Kuulla muiden tarinoita siitä, miten on mistäkin aiheeseen liittyneestä selvitty.
Jokainen viesti merkitsi mulle paljon!
KIITOS, KIITOS, KIITOS! <3

Kyllä se vaan niin on, että näistä negatiivisista jutuista ei puhuta tarpeeksi ääneen.
Vaikka näitä lapsia haluaa ja rakastaa ihan perkuleen paljon, niin tämä ensimmäinen vuosi on niin täynnä muutoksia, uuden oppimista, vanhasta luopumista ja vaihetta toisen perään, ettei siinä tahdo pysyä pääkoppa mukana.

Sitten asiaan…

Ennen Oliverin syntymää asetettiin Antin kanssa tavoitteeksi imettää ensimmäinen vuosi. Oliverin syntymän jälkeen olen ollut valmis lopettamaan imetyksen varmaan tuhat kertaa tässä välissä. Syitä siihen on ollut monia...

Yksi suurin syy oli jännetupin tulehdus, joka sattui niin maan perkeleesti käteen etenkin imetyksen aikana siinä staattisessa pidossa. Onneksi kortisonipiikki on pitänyt kivun poissa tähän päivään asti.
Loput syyt liittyivät rintaruokinnasta johtuviin ärsytyksiin, kuten esimerkkinä se samperin sähläys jolloin lapsi riehuu, vääntelee ja kääntelee tissillä eikä keskity olennaiseen.
Kun lapsi imee juuri sen verran, että maitoa alkaa nousemaan, jättää homman siihen, kääntää pään pois jolloin maitopaineet jäävät tisseihein ja se ei muuten tunnu mukavalle.
Sitten oli ne rintaraivarit. Haha.
Meidän kotona se ”ultimate” keino saada tissi suuhun oli, että Oliverin ollessa tissillä pompin jumppapallon päällä keittiössä, jossa liesituuletin sekä vesihana olivat täysillä – miten näitä kikkoja silloin edes keksi??
Nyt ne naurattaa mutta silloin enempikin itketti.

Juhannusjuomat molemmilla menossa.

Ja oli se sitten pinnallista tai ei niin kyllä mua on ottanut päähän, se etten ole voinut pukeutua kuten haluaisin koska tietyissä vaatteissa ei vaan voi imettää. Eikä nämä NELJÄ numeroa maidosta suurentuneet kannut olisi edes mahtunut kaikkiin mun vaatteisiin.
Olen koko vuoden syönyt vähä hiilihydraattisesti en niinkään laihtumisen takia vaan sen, että paljon hiilareita oli yhtä kuin myös helkkaristi paljon tehokkaampi maidontuotanto. Mikä taas tarkoitti ihan oikeasti perunapeltoa muistuttavia, maidon ylituotantoa puskevia, räjähdysalttiita tissejä.

Eikä muuten ole tuulesta temmattu juttu myöskään asia nimeltä imetyshormonit. Kuten edellisistä postauksista on voinut päätellä, niin tämän eukon pääkoppa on ollut kovilla tässä vauva arjessa. Niitä mun kilari-itku-vitutus-purkauksia ei yhtään edesauttanut se, että imettää sillä ne hormonit boostaavat kaikki tunteet kymmenkertaisiksi.

Tämä tekijä oli ehkäpä se kaikista suurin syy siihen miksi halusin lopettaa imetyksen.

Joku varmaan ihmettelee no miksi ei lopetettu aiemmin?

Pääosin siksi, että Oliverin lehmänmaito allergian takia hänelle ei käynyt normaalit kaupan korvikkeet ja apteekin jauhekorvikkeet eivät hänelle maistuneet. Testattiin ilman heraa, ilman Caseinia ja myös sitä kaikista pilkotumpaa versiota.
Eikä sillain ihmetytä tämä nirsoilu, sillä jos on saanut 6kk maistuvaa tissimaitoa, niin eihän sitä nyt kukaan vaihda huonompaan, maitoon mikä haisee ja maistuu ihan paskalle tissimaitoon verrattuna.
Olen itse haistanut ja maistanut molempia, niin ero on kyllä jäätävä.

Nyt on siis melkein juhlan paikka, sillä ollaan elelty noin viikko ilman rintaruokintaa ja olen jokseenkin yllättynyt, miten kepoisasti tämä vaihto tissistä kauramaitoon on mennyt.

Vielä kuukausi takaperin Oliver suostui vain vähän maistella kauramaitoa. Juomista enemmän hänestä oli vain siistiä leikkiä nokkamukilla yrittäen purra muovista nokkaosaa siitä irti.
Yksi ilta Oliver sattui leikkimään nokkamukilla. Hän imi sitä tyhjää mukia huvikseen, jolloin päätin ohimennen testata, josko maito maistuisi. Lorautin sinne hyvän määrän kauramaitoa ja minityyppi vetikin sitten suu lomolla kaikki huiviin. Eikä edes vuotanut yli, vaikka sitä tippalukkoa-mikälie-mekanismia ei ollutkaan tässä mukissa.

Siinä kohtaa mä hypin riemusta ja päätin siinä hetkessä, että nyt aletaan muuten juoda tätä asteen verran enempi.
Silloin taisin imettää vielä 4-5 kertaa päivässä. Aamulla, päivällä, iltapäivällä, illalla ja aamuyöllä.
Tiputin tissin määrän heti seuraavana päivänä viidestä kolmeen kertaan. Tissiä tuli enää aamulla, päivällä ja illalla. Jätin pois iltapäivän ja aamuyön syötöt.

Tämän tiputuksen huomasi mun tissien lisäksi myös Oliver. Iltapäivärinnan pois jäänti ei tuntunut hänestä missään mutta tuon aamuyön poisjäänyt maito harmitti kyllä.
Se oli varmaan noin kolme yötä, kun Oliver heräsi itkemään sitä, ettei tullut enää aamuyön tissiä. Päättäväisesti tarjosin silloin vain syliä, hytkytystä ja vettä.

Yllätyin kuitenkin, että nämä herätykset kestivät pisimmillään vain 15-20min, kun taas aikoinaan unikoulussa (tuntuu ikuisuudelta, vaikka siitäkin koulusta on vasta muutama kuukausi) saattoi nämä ”nyt haluan ja vaadin sitä tissiä”-herätysten taistelut kestää jopa kaksi tuntia.
Ehkäpä poika oli nyt sen verran isompi, että ei jaksanut itsekään taistella enää sellaisesta mitä ei niin kovin enää tarvinnut. Tai sitten en vaan enää muista miten ne yöt meni. Sekin voi olla. Sillä en muista mitään edes viime viikosta, just ja just eilisestä. Muistin menetyksestä kiitän myös maidosta täyttyneitä aivoja.

No anyway tällä kolmen kerran setillä mentiin noin 4 päivää, jonka jälkeen uusi tiputus. Tissiä enää kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Siinä kohtaa tuli rintapumpulle tarvetta.
Pumppailin pahimmat paineet pulloon, jotka tarjosin sekoitettuna kauramaidon kanssa.
Silloin rupesi jo huomaamaan, että Oliver odottaa kauramaitoa ja juo sitä äärimmäisen mielellään mikä oli hyvinkin mieltä huojentava juttu.

Pieni kevät mies

Sama kaava, noin neljä päivää kahdella imetyksellä jonka jälkeen se tiputettiin yhteen. Enää tissiä vain illalla ennen unia. Tämä meni myös huomaamatta ja kivuttomasti sillä tilalla oli jotain mistä toinen tykkää.
Sitten koitti se ilta, että oli aika jättää myös iltatissi pois. Se ei mennyt ihan päivälleen johtuen Oliverin sijaan musta.
Mä en ollut valmis luopumaan siitä imetyshetkestä. Iltatissi on aina ollut se mielekäs, rauhallinen, seesteinen, mun ja Oliverin välinen hetki.
Hän katsoo mua silmät ammollaan niin rakastavasti, vaikka olisin ollut miten huono mutsi sen päivän aikana. Huomasin, etten ollut valmis jättämään sitä vielä pois.
Halusin katsella sitä rakastavaa ja niin söpöä katsetta syvälle mun silmiin vielä parina iltana, jonka myötä pystyin jättää hyvillä mielin imetyksen ja yhden aikakauden taakseni. Saada se niin sanottu ”closaus”.

Hän on jo niin iso poika.

Samaan syssyyn lopetuksen kanssa Oliver sairastui minkä johdosta en osaa sanoa, että onko iltatissistä tullut jotain vastarintaa vai onko se ollut itkua vatsataudista johtuen. Tämä pääsiäinen ei siis mennyt ihan putkeen.
Kaikki menot on jouduttu perumaan ja munien etsinnän sijaan ollaan nähty aivan liikaa oksennusta ja ripulikakkaa. Pyykkikone on laulanut päivät pitkät ja koko kämppä haisee paskalle. Missattujen menojen sijaan päivittäin villikortti on ollut kaupassa käynti.

Mutta on tässä ollut jotain ihanaakin, meinaan Oliver on tämän pääsiäisen aikana oppinut paljon uutta. Hän ojentaa äidille ja isälle tavaroita pyynnöstä, laittaa pienempiä tavaroita isompien sisälle ja korkkeja puuropusseihin sekä pilttipurkkeihin takaisin.
Ei tarvitse näyttää kuin muutaman kerran miten laittaa esimerkiksi kippo toisen sisään tai jonkun päälle, niin hän tekee sen perässä.
#proudmama

Tästä pienstä kaaoksesta huolimatta tissiä ei ole annettu ja nukkumaan on kaikki saatu. Omat tissit ovat hiljalleen normaalin kokoiset, maitoa ei enää juurikaan nouse eikä heru yhtään pumppuun, niin tässähän voipi perkules vieköön todeta, että imetys on virallisesti loppunut.

Ja mitä niihin imetyshormoneihin tulee, niin oikeasti tunnen jo nyt, että käsittelen eri tavalla asioita, en kilahda taikka itke enää niin herkästi. Hermot ja maltti kestävät pidempään ja muutoinkin pään sisäinen olotila on jokseenkin erilainen. Positiivisesti erilainen. Sitä on vaikea selittää. Ehkä yksi hyvä esimerkki on se, että tämä kakan täyteinen pääsiäinen ei ota kupoliin niin vahvasti kuin mitä voisi kuvitella.
Näen pienen vilauksen sitä Jenniä mikä olin ennen hormonihoitoja, raskautta ja imetystä.

Ja kohta mä saan viiden päivän loman olla vaan Jenni!
Ei vastuuta äitinä eikä vaimona!
Viisi päivää aikaa vain mulle ja mun tarpeille!

WOOP WOOP !!

Lähden 30.4-5.5 Maltalle moikkaamaan mun hyvää ystävää. Tämä reissu oli syy miksi tissi oli saatava juuri tähän hetkeen pois eikä yhtään myöhemmin.

Ja ennen kuin Antti jää Oliverin kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla kahdestaan, niin hänkin pääsee pitkäksi viikonlopuksi lomalle.
Yhteisen perheloman sijaan päätettiin alkuvuodesta, että otetaankin molemmat etäisyyttä tähän vauva arkeen. Sillä vain tällä keinolla me saadaan molemmat oikeasti kunnolla levättyä, latauduttua ja olla yksin vain niiden omien tarpeiden kanssa.
Nämä reissut puolin ja toisin tulee tekemään vain ja ainoastaan hyvää, niin meille yksilöinä kuin yhdessä.

Sitten kun mä palaan reissusta niin seuraavana päivänä Oliver täyttää vuoden ja hän saa lahjaksi hyvin levänneen äidin (okei siitä viikkoa myöhemmin hän saa myös juhlat).

Otan Maltalle läppärin mukaan, niin voin uppoutua pitkästä aikaa omiin ajatuksiin ja tykittää ne kerralla tekstin muotoon.

Aah, mä niiiiiiiin odotan tätä lomaa.

Musta tuntuu, että nyt alkaa jonkin uuden alku. :)

T. Jenni


*Kuva Maltasta Pixabaysta