2018

Vuosi 2018 paketissa

Mitä siis jäi vuodesta 2018 käteen?

Näitä mietintöjä on nyt jokainen somekanava pullollaan, niimpä kirjoitan minäkin.

Vielä toukokuuhun asti mulla riitti aikaa ja motivaatiota rustailla treeniin, raskauteen, hyvinvointiin ja milloin mihinkin aiheeseen liittyviä postauksia. Koko alkuvuoden arki oli aikalailla treenit > työt > himaan > kaavalla.

Toukokuun jälkeen blogin kirjoittaminen tipahti prioriteetti listalla ymmärrettävistä syistä alemmas. Keskimäärin kerran kuukauteen sain aikaiseksi kirjoitettua omia kuulumisia ja muita sydäntä lähellä olevia aiheita.

Tässä vedetään aika viimeisiä.

Tänä vuonna kirjoitusten määrä tuskin nousee mittavasti mutta mahdollisesti pykälän, kun minimies oppii olemaan hitusen itsenäisempi ja myös pystyy viettämään aikaa enemmän vain isän kanssa, kun tissin ei tarvitse olla lähellä. Alkaa oma elämä niin sanotusti "normalisoitumaan", kun pääsen näistä meijerihommista eroon viimeistään Oliverin täytettyä yksi.

Vuosi 2018 on ollut suurien asioiden ja muutosten vuosi.
Kauan odotettu ja toivottu pieni ihme, nykyisin jo niin iso minimies saapui maailmaan ja meistä tuli vihdoin perhe.

6.5.2018

Silmät kostuvat kun yritän näillä maito-aivoilla muistella kulunutta vuotta. Se on ollu henkisen kasvun paikka monilla tavoin. Olen kasvanut äidiksi, mikä ei suinkaan ollut helppoa.
Tämä niin sanottu äitiys"loma" on ehdottomasti rankin työ mitä maailmassa on.
Mistä toi "loma" sana edes on tullut?
Se on samaan aikaa aivan perseestä ja ihanaa. Mikään muu duuni maailmassa ei tuota samoja fiiliksiä.

Se pitää sisällään aivan kaikki mahdolliset tunteet: pakahdun rakkaudesta, inhoan, tykkään, vihaan kaikkea ja kaikkia mutta kuitenkin oon ihan helvetin onnellinen ja kiitollinen samaan aikaan.
Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka on ollut päiviä jotka olen kironnut ja toivonut, että voisin vain jättää babyn jonnekin tai toivonut ettei koko lasta olisi tullut.
Päivät ovat silti aina päättyneet siihen, että katson tuota tuhisevaa ja niin hyvin rakasta minityyppiä kuka kaikkien niiden tunteiden sekamelskojen jälkeen kuitenkin täydentään mun sydämen kokonaiseksi.

Vaikein ja itseasiassa varmaankin ainoa todellinen henkinen haaste on tässä äippä hommassa ollut omasta ajasta luopuminen. Vaikka tiedostin tämän asian ennen vauvan tuloa, niin huomasin myös hyvin nopeasti, että jonkun asian tiedostaminen vs. käytännössä sen kokeminen olivat kaksi aivan eri asiaa. Se on tuottanut ehdottomasti eniten haasteita, kun olen "menijä"-tyyppiä.

Mutta ei Oliver ole mua paikoillaan saanut pysymään, ehei todellakaan. Vauvan kanssa on viipotettu millon missäkin. Kotiin en voi jämähtää, sellaista äitiä musta ei saa millään, koska seinät kaatuu muutoin hyvin pian päälle.
Koko tämän 8kk aikana olen viettänyt täysiä "koti päviä" ehkä kymmenkunta. Haluan mennä ja olla tekemisissä ihmisten kanssa. Täten myöskään Oliver ei ole (ainakaan vielä) alkanut vierastamaan, hän on varmasti tottunut siihen, että päivästä toiseen viipotellaan jossain ja tavataan ihmisiä.

Ensimmäinen matka etelään, eli Viroon. :D
Ensimmäistä kertaa Hoplopissa.

Nykyään olen kohtuullisen sinut sen asian kanssa, että menot ilman lasta täytyy sovittaa yhteen Antin vapaapäivien kanssa. Muutoin bebe on mukana. Treenaamaan pääsen aina Antin ollessa vapailla ja ne vapaat onneksi kestää viisi päivää putkeen.
Ja, kun Antti on töissä niin olen neljä päivää käytännössä yksinhuoltaja, sillä Antti lähtee töihin ennen kuin herätään ja tulee kotiin kun Oliver jo nukkuu.
Pääsen yleensä sen 3-4 kertaa viikkoon liikkumaan. Pyrin käymään pari kertaa salilla, kerran juoksemassa ja kerran tankotanssimassa. Oltsun kanssa käydään lisäksi äiti-vauva joogassa sekä muskarissa yhdessä.

Tämä vauva-arki on antanut meidän parisuhteelle hieman avaria. Ollaan Antin kanssa rakastettu tuota minimiestä niin paljon, että se on jättänyt parisuhteen taka-alalle ja ollaan unohdettu pitää huolta myös meistä. Yhden käden sormissa ovat ne kerrat kun ollaan menty kahdestaan jonnekin.

Ensimmäinen joulu perheenä.

Jatkuva univaje ja sen kanssa eläminen on tuonut esiin aivan kaikki mahdolliset piirteet. Siinä missä olen ollut aivan jäätävä lehmä (Antin sanoin kakkapää), niin myös se ihana rakastava vaimo (ainakin toivottavasti).

Noin kuukausi sitten saatiin ensimmäinen yö ilman lasta, kun mun sisko haki Oliverin hoitoon, niin miten menikään se yö?
Noh, mun tissit olivat koko yön räjähtämässä maidosta, eli sain käydä pariin otteeseen niitä pumppailemassa ja muutoin kuuntelin läpi yön, kun Antti yrjösi ja ripuloi veskissä. Meille tuli sopivasti noro kylään, mikä tosin saattoi olla lähtöisin minimiehestä sillä siskon koko perhe seurasi perässä veskiin parin päivän viiveellä.

Riidoilta me ei todellakaan olla vältytty. Ennen Oliveria me ei edes riidelty, niin tämän vuoden aikana on kyllä kiritty kuluneita ei-riitaisia vuosia. Keskusteluita astetta kovempaan ääneen on käyty useita. Suurimmaksi osaksi liittyen uusiin rooleihin äitinä ja isänä. Odotuksista kosksien toisen tekoja tai sitä mitä toinen ei tee. Sättimistä ja haukkumista on esiintynyt puolin ja toisin sekä toisistaan eriäviä mielipiteitä mitä tulee Oliverin kasvatukseen. Mutta onneksi ne on AINA puhuttu läpi ja niistä pyritään ottaa opiksi.
Meidän vuosi näyttää sydänfilmille. Tunteet hyppivät ylös ja alas, aivan uusiin svääreihin.

Mutta sitähän se Eläminen on, eiks niin?

Olen saanut tämän vauva elämän aikana aivan ihania uusia ystäviä olemassa olevien rakkaiden lisäksi. Joukon aivan mielettömiä naisia. Toisia Äitejä isolla Ä:llä.
He ovat olleet tämän vuoden toisiksi paras juttu. En tiedä miten päin olisin selvinnyt ilman näiden mahtavien mamien tukea ja niin monia vauva treffejä. Se määrä kilsoja mitä vaunuillen on kävelty ja näitä arjen suuria muutoksia yhdessä palasiin purettu ovat mittaamattoman arvokkaita.
En ole mikään toinen kesä kävellyt niin paljon kuin viime kesänä. Edes silloin kun mulla oli oma koira.
Mä olen niin kiitollinen näille äitikavereille. Olen sitä mieltä, että yksi jokaisen äidin "must have" juttu on toinen äiti samassa tilanteessa.

Juorukerho.

Onneksi laitoin pystyyn facebookissa oman mammaryhmän. Ilman sitä ei näitä ihmisiä olisi tullut mun elämään.
Näistä äideistä mä tiedän, että osa kulkee mun elämässä vielä pitkään. Yhdestä huhujen mukaan tulee Oliverin anoppi.

Vuosi 2018 oli tunteiden kuohuttama ja henkisen kasvun vuosi.

Vuodelta 2019 toivon ja odotan...

  • Levännyttä mieltä ja täyspitkiä öitä
  • Aikaa kaksistaan Antin kanssa
  • Aikaa yhdessä perheen kanssa
  • Lomaa
  • Taapero treffejä
  • Säännöllisyyttä ja kehitystä treeneissä
  • Onnellisuutta
  • Rakkautta
  • Unelmien toteutumista
Kippis uudelle vuodelle!

IHANAA ALKANUTTA UUTTA VUOTTA MYÖS SULLE! <3

Asetitko sä itsellesi tavotteita?

-Jenni-