lifestyle

*FAKE IT UNTIL YOU MAKE IT*

Edellisessä postauksessa kirjoitin erilaisista hyvinvoinnin osa-alueista joiden perusteella pystyy hyvin hahmottamaan millainen on oman hyvinvoinnin tila ja mitkä asiat omassa elämässä tarvitsevat mahdollista muutosta.

Olen itse viimeisen vuoden ajan työstänyt muutosta oman henkisen hyvinvoinnin saralla.

Vuosi sitten tein mielessäni päätöksen muuttaa omaa asennetta ja pinttyneitä ajatusmalleja toisenlaiseksi, positiivisemmaksi ja paremmaksi.
Halusin päästä irti katkeruudesta, kateudesta, ennakkoluuloista ja turhaan valittamisesta.
Olla sen sijaan kannustava, tukeva, avoimen mielen omaava, se jolla lasi on aina vähintään puoliksi täynnä, iloinen ja jopa outo yksisarvisiin uskova, positiivinen ja haipeissa oleva tyyppi.

Mietin uudelleen minkälaisten ihmisten kanssa vietin aikaani. Huomaamatta vähensin ympäriltäni negatiivisuutta tuoden tilalle enemmän positiivisuutta. Lisäsin sinne niitä ihmisiä joiden asenne elämään ja tapa kohdella muita ihmisiä oli juurikin sitä mitä itseltä toivoi.

Puhuessa ystävien kanssa tai tehdessä esim. someen päivityksiä tuntui tämä uusi mentaliteetti aluksi todella oudolle. Ei yhtään luonnolliselle, jopa epämukavalle ja tosiaan myös feikille.
Ja sitä se alkuun olikin, feikkiä.
Sillä samaan aikaan henkilökohtainen elämä koetteli astetta raffimmin, että olinko tosissani tämän uuden "elämä on ihanaa ja yksisarviset paskoo glitterii" - asenteen suhteen. Tätä muutosta tuli jarruttelemaan muun muassa pieni burn out ja sitä edeltäneet lapsettomuushoitojen monet pettymykset.

Oman asenteen ja niiden pinttyneiden ajatusmallien muuttaminen ei ole helppoa. Ei siis todellakaan. Se on vielä vaikeampaa kun liikunnan aloittaminen tai terveellisesti syöminen. Se vaatiin todella paljon toistoja. Omien ajatusten tutkimista, niihin uppoutumista ja niiden kyseenalaistamista. Pettymyksiltä, vitutukselta eikä katkeruudelta vältytty matkan varrella.

Mutta se tärkein, en luovuttanut. Vietin vieläkin enemmän aikaa sellaisten ihmisten kanssa joiden olemusta ja tyyliä halusin imeä itseeni yhtä innokkaasti, kun vauva tissiä.
Hiljalleen se iloinen, lämpöinen, positiivinen ja haipeissa oleva asenne juurtui syvemmälle ja syvemmälle. Ajan kanssa se alkoi tuntumaan luonnollisemmalle ja luonnollisemmalle. Ja näitä saman henkisiä ihmisiä alkoi pulpahdella sieltä ja täältä vaan lisää ja lisää ympärille.

En tiedä milloin se hyppy aidan toiselle puolelle "virallisesti" tapahtui mutta nykyään huomaan omaavani sen asenteen ja ajatusmallin mitä kaipasin.
En muista milloin viimeksi olisin tuntenut katkeruutta tai kateutta. Niiden sijaan on ihan pirun siistiä tuntea vilpitöntä iloa toisten puolesta. Tsemppaa ja kannustaa.
Huomaan etsiväni hyviä puolia asiasta kuin asiasta, vaikka itse elämä ei aina niin hyvä välttämättä olisikaan. Niistä pienistä asioista ei kiinnosta nillittää.
Ja ne yksisarviset on tullut mun elämään jäädäkseen. Ne kuvastaa mulle sitä, että elämässä kaikki on mahdollista. Jopa ne uskomattomalta tuntuvat asiat.

Tässä henkisessä muutoksessa sanonta "fake it until you make it" piti enemmän kuin hyvin paikkansa. Kyllähän myös teko nauru muuttuu oikeaksi nauruksi kun sitä vain tarpeeksi kauan itselleen feikkaa.

Nyt mun elämässä on ihan tosi monta syytä olla haipeissa ja mä todellakin bailaan niiden yksisarvisten kanssa sateenkaaren päällä!

Elämästä nauttiminen on vain asennekysymys!

AIVAN SUPERIA JA ELÄMÄNJANOISTA VIIKONLOPPUA! 
GOOD VIBES ONLY!

-Jenni-

Ps. enää tasan viikko laskettuun aikaan. JÄNNÄÄ!!