liikunta

Takaisin ratsaille

Muistan kuinka nuorempana 13-15 vuoden iässä halusin enemmän kuin mitään muuta alkaa harrastamaan ratsastusta. Perheellä ei kuitenkaan ollut varaa laittaa mua alkeiskurssille ja sekös riipaisi teini Jenniä.

Meidän naapurin tyttö Petra harrasti ratsastusta. Hän kävi ratsastamassa vantaalla Tirskun tallilla. Kerran rohkaisin mieleni ja kävin kysymässä voinko lähteä häneen mukaansa tallille. Kun se päivä koitti olin ihan into pinkeenä. En tuntenut ketään muita mutta ei se mua haitannut. Rakastuin hevosiin samantien ja halusin vaan olla niiden lähellä.

Jonkin aikaa meni kuin vain hoomoilasena palloilin tallilla ja tein tuttavuutta tallilla pyöriviin muihinkin tyttöihin. Näitä tyttöjä enemmän panostin tähän Tirskuun joka tallin omisti. Tein hänelle heti selväksi, että haluan alkaa ratastamaan ja teen mitä vain sen eteen, jotta se on mahdollista. Päättäväisen luonteen omasin jo tuolloin. Kun mä jotain halusin niin tavalla tai toisella sen toteutin.

Kuva Pixabaysta

Koska rahaa ei ollut maksaa alkeiskurssia aloin tekemään ratsastustuntien eteen töitä tallilla. Se oli kyllä ihan orjaduunia nyt kun sitä näin vanhemmiten muistelee.

Meitä oli aina kaksi tyttöä viikonloppuisin aamuvuorossa. Taisi olla aamu kahdeksan tai yhdeksän tietämillä kun piti aloittaa duunit. Ensin kiikutettiin noin 15 hevosta yksi kerrallaan pihalle aitauksiin. Tämän jälkeen putsasimme jokaisen hevosen boksit. Kirjaimellisesti lapattiin lantaa kiloittain kottikärryyn mitkä aina käytiin kaatamassa ihan helkkarin isoon lantakasaan. Hevoset paskoo muuten ihan helkkarin paljon! :D Voin edelleen tuntea sen pistävän metaanin ja kaasun kyllästämän dunkun. Silmiä kirveli ja nenä aukesi.

Boksien puhdistamisen jälkeen piti tietenkin seuraavaksi kärrätä uutta, puhdasta purua tilalle. Saavi tolkulla sitä purua menikin ja sitä oli sitten jokainen reikä ja vaatteen taite täysi. Mutsi tykkäs tosi paljon kun pesun jälkeen kaikki muutkin vaatteet oli siinä purussa. Tässä siivous operaatiossa meni helpolla 2-3h tuntia aikaa.

Kun boksit olivat puhtoiset oli päivä jo sen verran pitkällä, että hepoilla alkoi olla nälkä. Kottikärryt taas esiin ja heinapaalien luokse. Niitä paaleja oli sitten ihan vaan "pari" jotka piti kiikuttaa ulos heppojen luokse aitauksiin. Kun hepat olivat saaneet aamiaista piti valmistaa niille myös päivällistä. Ladottiin heinät valmiiksi bokseihin odottamaan ja sekoitettiin jokaisen hevosen yksilöllinen lisäravinne-ruokamössö sen heinäkasan päälle odottamaan syöjäänsä.

Tässä aamuvuorossa taisi helpolla mennä ainakin viitisen tuntia aikaa ja palkaksi siitä sai kaksi ratsastustuntia. Ja se määrä jaettuna luonnollisesti kahteen pekkaan. Eli yksi kerta per nenä. Voi morjens! Mikä näin jälkeenpäin mietittynä oli todella vähän tuosta todella ruumiillisesta ja raskaasta työtä. Mutta mitä sitä ei olisi tehnyt ratsastamisen eteen. :)

Ei mennyt kauaa kun sain tallilta myös oman hoitohevosen. Sen nimi oli "Whatkij" jos oikein muistan. Hän oli nuori hevonen, väriltään mustanruskea ja valkoinen laikku turvassa. Tallin tuorein asukas ja ainoa ori. Hoitohepan myötä ravasin tallilla harvasen päivä. Aina koulun jälkeen olin siellä iltamyöhään asti ja viikonloppuisin töissä, että pääsin ratsastamaan.

Ai, että mä diggailin sitä pollea. Me bondattiin heti. Muistan miten Whatkij aina leputti turpaansa mun olkapäällä ja alkoi välillä mussuttaa mun kaulaa. Hän oli niin kiltti. Kun aitauksen luona huhuilin nimellä ja hän tuli aina paikalle. Käytöksen perusteella osasi aina päätellä millainen päivä Whatkijlla oli menossa. Hyvä vai huono. Hänen silmät olivat täynnä tunnetta ja ajatuksia. Mulla oli ihan sellainen fiilis, että meillä oli yhteys, meidän oma juttu.

Se ihanuus oli yksi syy miksi niitä raskaita aamuvuoroja jaksoi painaa. Vaikka tallilla oli paljon hevosia niin tietenkin aina kulutin mun palkaksi saadut tunnit Whatkijn selässä. Pari kertaa sieltä tultiin myös kaaressa alas. Onneksi ilman mitään sen suurempia loukkaantumisia.

Nyt mulle on tullut kaipuu hypätä takaisin ratsaille.

Kuva Pixabaysta

Mulla on tapana tehdä kerran viikossa jotain muuta kuin salia. Jotain mikä on totaalista vastapainoa raudan nostelulle. Yhdessä vaiheessa se oli kuntonyrkkeily. Säkin hakkaaminen oli hyvin puhdistavaa ja terapeuttista. Tunnin jälkeen oli aina sellainen rauhallinen Zen-fiilis. Myöhemmin nyrkkeilyn tilalle tuli jooga sekä juoksu. Jooga on ehdottomasti sellainen mille on haluamisen lisäksi tämän hyvinkin hektisen arjen keskellä selvä tarve. Se tulee pysymään matkassa aina.

Tämä "lajista" toiseen hyppiminen on ollut kiva tapa päästä kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja, oppimaan uutta ja avartamaan omaa osaamista. Kaikista kokeiluista olen saanut jotain pysyvää käteen. Nyt kesällä tuon juoksun voisi vaihtaa ratsastamiseen. Kävisi kerran viikossa joogassa, kerran ratsastamassa ja kolme kertaa salilla.

Näin ääneen sanottuna ihan helkkarin hyvä plääni. :)

Löysin itseni googlettamasta Helsigissä olevia ratsastuskouluja. Paikaksi valikoitui Keskustalli Ruskeasuolla. Sinne pääsisi kesällä pyörällä konkeloiden sukkelasti 20 minuutissa kotoa. Lähetin tallille sähköpostia, että voisiko tällainen hyvin ex-ex-ex-ratsastajan onnistua päästä mukaan kesäkaudelle.

Vaikka välissä on kulunut ainakin 15 vuotta aikaa niin olettaisin, että ratsailla olo palautuu mieleen yhtä nopeasti kuin pyörällä ajo. Sen taidon kun kerran oppii niin ei sitä (kait?) koskaan täysin unohda. Sen toivossa on hyvä elää, kyllä sieltä tyylikkäästi alas tullaan jos ei opit puske muistin syövereistä esille. 

Ratsastaminen ja se yhteys hevosen kanssa on varmasti hyvinkin rentouttavaa ja terapeuttista. Niin kuin kaikkien eläinten kanssa oleminen. Vähän samaan tapaan kuin jooga mutta täysin erilaista. Jälleen täydellistä vastapainoa salille ja muulle arjen kuormitukselle.

Kun tätä ajatusta on mutustellut ja muistellut ratsastamisen fiiliksiä nuoruudesta niin kyllä mä haluan kokea uudelleen sen yhteyden ja tunteen mikä nuorena oli hevosten kanssa. Siinä oli jotain maagista. Todellisuudessa mulla varmaan palaa hermot kun en omaksu ratsastusta samantien uudelleen, eikä se hevonen halua tehdä yhteistyötä jonka seurauksena kökötän paikoillaan sen selässä keskellä areenaa ja kiroan. :D

Kesä tule jo niin pääsen takaisin ratsaille!

Tällä kertaa ilman orjaduunia ja lannan lappaamista.

Mitä luulet, onko ratsastaminen yhtä vakiona mielessä kuin pyörällä ajaminen?

Aurinkoista perjantaita ja ihanaa viikonloppua!

-Jenni-

comments powered by Disqus