lapsettomuushoidot

Toiveena raskaus - iloisempia uutisia

Viimeksi kun tämä vauva-aihe oli esillä (elokuussa) niin kerroin postauksessa, kuinka työterveyslääkäri määräsi mut lepolomalle ja lähes samaan hengen vetoon, samana päivänä lapsettomuushoitojen lääkäri määräsi panolomalle.

On aika kertoa mitä sen jälkeen on tapahtunut.

Vauvatohtorilta tuli tosiaankin käsky pistää ovulaatiopiikki hipiään (17.8) ja laittaa vielä saman päivänä aikana (eli tuolloin torstaina), perjantaina, lauantaina sekä sunnuntaina kunnon tohinat makuuhuoneen puolella päälle.

Lääkäri sanoi kriittisimmän päivän olevan lauantai. Silloin lasketusti tapahtuisi ovulaatio. No, Antti oli tuon kyseisen päivän polttareissa Tallinnassa, joten se ei onnistunut. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon se asia söi mua. Kelasin heti, että no niin tämä erä meni sitten siinä.

Ensimmäistä kertaa koskaan tunsin, kun ovulaatio tapahtui. Tai ainakin luulen niin. Sellaista pientä kipristelyä vatsan pohjassa. Vähän kuin kuukautiskipu. Ja sehän tietenkin tapahtui juuri silloin lauantaina (19.8).

Peitto heilui kuitenkin torstaina, perjantaina ja sunnuntaina ja piinaava odotus alkoi jälleen. Sormet ristiin, että tämä tehtailu määrä riitti.

Joka kerta näiden vauva tehtailujen jälkeen on alkanut kahden viikon keltarauhashomoni kuuri. Mikä siis tarkoittaa, että törkkään haaro väliin aamuin illoin kapselin mikä erittää keltarauhashormonia ja tukee täten ainakin sitä limakalvon kehitystä ja raskauden mahdollisuutta. Ja varmaan paljon muutakin.

Aiemmilla hoitokerroilla tämä piinaava odotus on päättynyt kutakuinkin samaan aikaan kun noiden kapseleiden käyttö. Kuukautiset ovat alkaneet lähestulkoon heti sen kahden viikon kuurin perään.

Tällä hoitokerralla tunsin noin viikon kuurilla olon jälkeen, että nännejä alkoi arastaa. Niin ei ollut aiemmin käynyt. Toki jokainen hoitokerta voi tuoda uudenlaisia tunteita ja tämä oli selvästi uusi juttu.

Mieleen pulpahti heti toivonkipinöitä. Mitä jos??

Tosin niitä toivonkipinöitä lyttäsi samaan aikaa myös se tieto, että mahdolliset kohta alkavat kuukautiset voivat myös aristaa nännejä vaikkakin ei aiemmin olekaan moista ollut.

Uusien ja outojen asioiden tunteminen jatkui. Kun tämä kahden viikon keltarauhashomoni kuuri läheni loppua, huomasin, että hengästyn todella nopeasti. Aiempaa selvästi nopeammin. Syke paukkui kattoon jo alkulämmittelyissä mikä oli jälleen jotain normaalista poikkeavaa.

Mutta tosiaan mullahan oli juuri myös todettu lievä burnout. Tämä hengästyminen saattoi siis hyvinkin johtua siitä, että mun keho ei ole palautunut ja se on liiallisessa kuormitustilassa.

Keltarauhashormonikuuri loppui perjantaina 1.9.

Meni päivä. Meni toinen. Meni kolmas. Eikä kuukautisia! 
Se oli tähän mennessä uusi ennätys.

Siihen päälle aristavat nännit ja nopea hengästyminen. Koitin hillitä itseni, sillä nämä olotilat voivat viittaa niin raskauteen, alkaviin kuukautisiin tai kehon ylirasitustilaan.

Mua ei ole koskaan aiemmin pelottanut niin paljon mennä pissalle. Joka kerta toivoin sormet ristissä, ettei pönttöön taikka pöksyihin ole ilmestynyt mitään punaista.

Meni neljäs päivä kuurista eikä kuukautisia vieläkään näkynyt. Niiden toivonkipinöiden määrä oli ainakin triplaantunut. Oli jo pakko saada vastauksia. En voinut enää odottaa.

Kotona odotti raskaustesti, jolle ei ollut kerennyt tulla vielä käyttöä.

Vastaus oli haalea mutta on siinä toinenkin viiva. Haalea viiva mutta se on viiva. Tuplaviivat!

En voinut uskoa. Eikä Anttikaan. Hän sanoi olevansa varovaisesti optimistinen. Seuraavan viidennen päivän (6.9) agenda oli ostaa parhain raskaustesti mitä apteekista löytyy.

En tykkää pissiä suoraan tikulle koska se on (ainakin mulla) sotkuista puuhaa. Pissaa roiskuu joka puolelle, kun se kimpoaa siitä tikusta. Tämä raskaustesti tehtiinkin sitten hyvin ”juhlavasti”.

Meillä ei ollut mitään fiksua kippoa tai kertakäyttöistä mukia mihin sitä olisi voinut pissan lirauttaa. Sen sijaan kaapista löytyi yksi pariton viinilasi. Sillä mentiin. Lorotin pissat viinilasiin, istuttiin yhdessä meidän pienen wc:n lattialla ja tuikattiin testitikku lasiin.

Meni siinä ehkä 30 sekuntia aikaa, että tulos ilmestyi ruutuun.

Siinä oli plussa. Ihan helvetin selkeä plussa!
Hyvin outoja asioita vipelsi päässä.

Voiko oikeasti olla?
Ei voi olla! 
On se!

Olen raskaana! Me odotetaan! Ei helvetti vihdoinkin! Voiko tämä olla totta?!?

Ilmoitin seuraavana päivänä naistenklinikalle positiivisesta testituloksista ja sain ajan varhaiseen raskausultraan torstaina 28.9.

Paloin halusta kertoa tämän iloisen ja odotetun uutisen heti koko maailmalle!
Mutta kunnioitin Antin halua pitää tämän meidän salaisuutena siihen asti, että saadaan vahvistus raskaudesta ja siitä, että kaikki on kunnossa varhaisultrasta. Ja, että ollaan tämän jälkeen ensin kerrottu kaikille läheisille.

Latasin puhelimeen kolme erilaista raskaus appiä ja niiden mukaan laskettu aika olisi toukokuun puolen välin tienoilla. En tiennyt muuten sitä, että raskausviikot lasketaan viimeisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä. En tajua mitä järkeä siinä on koska ei se raskaus ole tuolloin vielä alkanut.

Laskurin mukaan olin raskaustestin aikana jo päälle kolmannen viikon, melkein neljännellä vaikka oikeasti se vauva oli vasta reilun parin viikon alkio. Oli tiedossa hyvin tarkkaan ne päivät, joista yhdestä se on alkunsa saanut.

Katsoin kiinalaisesta sukupuoli kalenterista, että kumpi mahtaisi tulla. Se sanoi tyttö. Kyseinen kalenteri on kuulemma pitänyt monilla tutuilla usein paikkansa. Lukaisin yhdestä raskaus apsistä artikkelin missä tutkijat olivat selvittäneet mitkä asiat vaikuttavat sukupuoleen. Siellä sanottiin, että mikäli kärsii kovasta stressistä hedelmöittymisen hetkellä, niin vauva on hyvin todennäköisesti tyttö. Tämä johti juurensa siihen, että pojat, eli Y-kromosomit eivät kestä korkeaa stressihormonitasoa jonka takia X-kromosomit jäävät henkiin.

Niin no mulle oli juuri tehtailupäivänä lääkäri todennut lievän burnoutin. Jännä nähdä tulevaisuudessa, että miten käy. Se ainakin on varmaan, että hemmetin kova taistelija siellä on.

Fiilikset ovat testipäivästä asti hyppineet onnen ja pelon välillä. Vaikka tulisi nauttia tästä hetkestä mutta samaan aikaan olen realisti ja tiedän, että on miljoona asiaa mikä voi vielä mennä pieleen. Eli tapani mukaan murehdin jotain mikä ei vielä ole tapahtunut.

Syyskuussa tuli vuosi täyteen lapsettomuushoitoja. Erilaisia hormonaalisia hoitoja tehtiin sen aikana yhteensä 7 kertaa. Olin jotenkin tottunut siihen, että sieltä kuitenkin tulee negatiivinen tulos. Mitä seuraa järkyttävä pettymys ja hajoaminen. Mikä takia tämä plussa ei meinaa sitten millään mennä kaaliin. En tajua, enkä ymmärrä vieläkään, että olen paksuna. 

Olen hoitojen ohella käynyt hankkimassa lisä apua raskaaksi tulemiseen vyöhyketerapiasta sekä akupunktiosta. Kiitos Ulla ja Sirpa tuesta ja hoidoista. Uskon vahvasti näiden hoitojen tehneen mun kehosta vastaanottavaisemman.

Olin mielessäni jo luovuttanut näiden pistoshoitojen suhteen ja olimme Antin kanssa tehneet päätöksen lähteä julkiselta yksityiselle IFV hoitoihin tämän hoito rundin jälkeen. Laittaa asuntoa varten säästetyt rahat vauvan saantiin.
Ja nyt meillä onkin mahdollisuus saada vauva ja myös se oma asunto. 

Kolmen viikon odotus raskausultraan tuntui ihan helkkarin pitkälle. Päivittäin lueskelin raskaus appseistä mitä vauvalle tapahtuu. Kuinka se viikko viikolta kehittyy. Miltä se nyt näyttää. Minkä kokoinen se nyt on.

Screenshot Vau.fi sovelluksesta

Se on muuten todella mielenkiintoista luettavaa. Ihmisen keho on ihan järkyttävän viisas ja niin ihmeellisen monimuotoinen kapistus.

Aloin myös tuntemaan uusia alkuraskauden oireita.

Viikolla kuusi nopean hengästymisen ja arkojen nännien lisäksi alkoi ruumiinlämpö vaihdella tiuhaan tahtiin. Yhtenä hetkeä olin jäässä ja toisena tukehduin kuumuudesta. Tsekkasin kuumemittarilla ruumiinlämpöä ja se vaihtui 45minuutin sisällä 35,8 asteesta 37 asteeseen. Ei mikään ihme, että ensin viluttaa jonka jälkeen tuntuu, että voisin repiä nahkanikin irti.

Samaan hetkeen ruumiinlämmön vaihteluiden kanssa alkoivat yöunet kärsimää. Nukahdan edelleen hyvin mutta herään siinä kolmen kieppeillä vessaan, jonka jälkeen en saa enää unta. Peiton alla oli liian kuuma ja peiton yllä liian kylmä. Tai en löydä hyvää asentoa. Kierin ja pyörin lähes aamun asti. Siinä viiden aikaan saan unen päästä uudelleen kiinni.

Viikolla seitsemän alkoi snadisti ällöttää, sellainen kuvotusfiilis ilmetä aika ajoin. Kaikki mun lempiruoat sekä välipalat mitä olin syönyt vuositolkulla, päivittäin alkoivat yhtäkkiä maistua puulta.

Töissä hämmästyivät, kun en tehnyt enää salaattia. Olen siis duunannut tunnollisesti yli pari vuotta töissä ruoaksi raikkaan ja tuoreen salaatin.

Tämä oire hitusen harmitti. Nyt ”täytynee” joka päivä fiiliksen mukaan miettiä mitä tekisi mieli syödä. Tämä tuo haastetta ruoka preppiin, kun voi hyvinkin olla, ettei sitä eilen tehtyä ruokaa tee mieli seuraavana päivänä. Sen sijaan se saattaa etoa ja oksettaa.
Ainoa ruoka mikä vanhoista tutuista vielä maistuu, oli kaurapuuro.
On tehnyt eniten mieli kaikkea suolasta ja hapanta ruokaa, erityisesti hiilihydraatteja.

Keho on viisas ja se kyllä kertoo mitä tarvitsee. Tosin niitä dipattuja sipsejä mitä tekee mieli jatkuvasti ei tohdi syödä ihan siihen tahtiin. En ole ostanut sipsejä vuosiin mutta tehtiin tuossa yksi viikonloppu poikkeus. Ai, että ne maistuivat hyvälle.

Mutta mikä parasta mitään vuotoja ei ole tullut!

Ja tästä 24/7 krapula olosta päätellen baby on yhä edelleen masussa. Minkä vuoksi en edes valita olotiloista taikka unesta. Tämä raskaus itsessään on sellainen työvoitto, että pyrin ottamaan sen tuomat oireet positivisesti vastaan. Niin pitkälle kuin mahdollista.

On ollut todella vaikea olla kertomatta raskaudesta. Monet tutut ovat kysyneet mitä kuuluu, niin olen vastannut tyyliin:
”no mitäs tässä, same old, same old. Ei mitään suurempia highlightteja”.

Se tuntui niin väärälle. En tykkää valehdella. Pahoittelen, mikäli olet kuulunut niihin jotka tässä lähiaikoina ovat saaneet kuulla tuon vastauksen.

En nukkunut ultraa edeltävänä yönä(kään) hyvin. Tällä kertaa jännitys valtasi mielen yön puolessa välissä.

Onko mun masussa oikeasti elämänalku?
Vai onko mulla valeraskaus ja olen päässäni vain kuvitellut kaiken?
Onko niitä yksi vai kaksi?

Onneksi varhaisultra oli sovittu aikaiselle aamulle klo 8.30. En olisi halunnut venata vastauksia enää yhtään kauempaa. Päivä oli 28.9 ja raskaus oli edennyt viikolle 7+3 ja babyn tulisi olla noin mustikan kokoinen.

Istahdimme Naistenklinikan odotushuoneeseen 10 minuuttia etuajassa. Yllätykseksi pääsimme lääkärin luokse vain pari minuuttia myöhässä totutun 15 minuutin sijaan. Huoneessa oli vastassa lääkäri, hoitaja sekä hoitajaopiskelija. Jokaisella hyvin iloinen ilme kasvoillaan.

Lääkäri kyseli alkuun vointia mutta sen enempää turisematta perinteiseen tapaan olin jo hetken päästä ilman housuja ja ketarat levälleen sängyllä.

Hoitava lääkäri alkoi tutkia ultralla kohtua. Hän käänteli ultra keppiä sisuksissani samalla todeten, että tarkistetaan, onko siellä yksi vai kaksi tapausta. Mullehan oli kehittynyt molempiin munasarjoihin hyvän kokoiset ja muotoiset munarakkulat. Siinä piilee aina silloin kaksosten mahdollisuus.

Vaavi löytyi heti.

Meidän pötkö <3
Ultraääntä vastaava 3D kuva What To Expect - raskaus sovelluksessa.

Pienen pieni sydämen tykytys näkyi ultrassa vilkkuvana länttinä. Perämitaksi tuli 13,7mm. Mikä vastasi viikkoja oikein mallikkaasti. Sen mukaan laskettu aika olisi 13.5.2018.

Tämän vauvan työnimi on siunattu aikoja sitten ”Pötköksi”.

Lääkäri sanoi, että näyttää sille, että yksi on tulossa. Hänen ääni ei tosin kuulostanut omaan korvaan satasen varmalta asiasta mutta tällä erää kuitenkin näytti sille, että yksi pötkö siellä on. Eiköhän seuraavassa ultrassa asia viimeistään varmistu.

Kaikki näytti hyvälle sen puoleen mitä tässä kohtaa pystyi sanomaan. Lääkäri ja muu hoitohenkilökunta huoneessa hymyilivät leveästi ja sanoivatkin näiden tilanteiden olevan myös heille suuria ilon hetkiä. Mikä on hyvin ymmärrettävää, kun he päivästä toiseen ovat tekemisissä erilaisten lapsettomuudesta kärsivien parien kanssa.

Onnitteluiden jälkeen ohjeistuksena tuli ottaa pikimmiten yhteyttä omaan neuvolaan ja varata sinne aika. Naistenklinikalle ei mennä enää jatkossa kuin ultraääniin ja ehkä sitten synnyttämään.

Ensimmäinen neuvolakäynti on nyt myös jo takanapäin ja nyt tämän postauksen julkaisuhetkellä, meidän pötkö on iältään jo 9+4. Eli kymppiviikolla mennään ja koko vastaa oliivia.

Alan pikkuhiljaa tajuta sen, että me ollaan raskaana. Vihdoinkin tämä kauan odotettu tilanne kävi toteen.

Ensi viikolla edessä on kämpän vaihto. Muutto. Saimme hyvään hintaan suuremman vuokra-asunnon vain muutaman korttelin päästä nykyisestä. Sopivasti kolmio, jonka ylimääräisestä huoneesta tulee työhuoneen ja lastenhuoneen yhdistelmä. Vihaan muuttamista yli kaiken mutta en malta odottaa, että päästään sinne taloksi. Se tekee tästä tulevasta perhe-asiasta entistä todellisempaa.

I love you to the moon and back.

Meidän elämä tulee muuttumaan niin paljon. Yhdestä suuresta unelmasta tulee totta.

Meistä tulee perhe. Musta tulee äiti. Antista tulee isä.

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA! <3

-Jenni-

comments powered by Disqus