matkailu

Valloittava Kroatia

Kuppi kuumaa vieressä ja silmät vielä vähän pöhnässä. Ihanaa pääsiäistä!

Nukkunut kuin tukki pitkästä aikaa. Kyllä oma sänky on vaan aina se paras sänky nukkua. Tultiin torstaina Kroatian lomalta kotiin. Oltiin yhdeksän yötä reissussa. Minä, aviomieheni Antti, siskoni Johanna, siskon mies Niklas ja heidän 8kk tyttärensä Amalia.

Tämä postaus kertoo meidän lomasopasta parhaimmat palat.

Amalia oli valmistautunut aurinkoon. <3

Lensimme Splittiin ja heti kentällä meitä odotti ensimmäinen haaste. Kuinka saada netin kautta vuokrattu auto alle?

Jumaleisson miten lieroja autojen vuokrausfirmat ovat. Varasin ja maksoin meille netin kautta vuokra-auton. Täten oletan, että paikan päällä allekirjoitan vaan jokusen paperin, näytän ajokortin ja saan avaimet. No ei ihan.

"Jos teitä on useampi kuin yksi kuski matkan aikana niin se maksaa joka päivältä enemmän."

"Jos menette rajan yli Bosnia-Hertsegovinan kautta Dubrovnikkiin pitää maksaa myös rajanylitysmaksu."

"Tarvitsemme vielä takuusumman vahingon varalta mikä on joko pari sataa euroa käteistä, jota ette saa takaisin tai reilu tonni luotto-tai pankkikortilla jonka saatte takaisin mikäli mitään vahinkoa ei käy."

"Tämä takuusumma tulee maksaa sen henkilön kortilta kuka autoa ajaa. Kukaan toinen ei voi sitä maksaa."

No niin kellä olikaan yli tonni tilillä rahaa? Rahaa jota ei tarvitse lomalla muuten? Ja ajokortti mukana?

Voisitteko tehdä tästä auton lunastuksesta vielä vähän vaikeampaa?

Tiskillä meni vajaa tunti setvittäessä näitä heidän lisämaksuja sekä sääntöjä. Lisätään siihen vielä snadi kielimuuri ja epäselvää kroatia-englantia niin kyllä oli lystiä heti alkuunsa. Jonoa kerääntyi taakse ja muiden ihmisten huokailut pystyi tuntemaan niskassa.

Pitkän säätämisen jälkeen saimme auton. Ja nyt päästään ketutuksen jälkeiseen huvittavaan kohtaan. Auton piti olla Scoda Octavia "tai vastaava" iso auto. Saimme ehkä automaailman rumimman auton, Fiat Doblon. Ja vielä niin kirkaan ja puhtoisen punaisena ettei kukaan vahingossakaan missaa sitä ilmestystä kadulla. Tähän ei voi muuta sanoa kuin LOL! :D

Matkamme kohti Podacaa pääsi alkamaan. Siellä meitä odotti ennakkoon vuokrattu kämppä. Makarskan Rivieran hyvin mutkaista ranta-kallio-tietä pitkin suhittiin eteenpäin. Toisella puolella upeat merimaisemat ja toisella puolella mahtipontinen vuoristo sai tuntemaan itsensä hyvin pieneksi. Sitä vaan tuijotti maisemia monttu auki.

Matka Podacaan toisti samanlaista kaavaa... 

Ensin mutka oikealle, sen jälkeen vasemmalle jonka jälkeen tuli pieni kylä, uudestaan muutamat kurvit ja pieni kylä ja taas kaarteiden kautta pieni kylä. Makarskan rivieran varrella olevat kylät näyttivät uatosta käsin hyvin kauniita, pieniltä ja intiimin fiiliksen omaavilta. Jokaisen kylän laidalta tai keskeltä nousi esiin todella kaunis ja näöltään hyvin vanha kirkon kellotorni.

Vastaan ei juurikaan tullut autoja eikä kylissä näkynyt ihmisiä. Koko riviera näyttä kohtuullisen autiolta.

Saavuttuamme perille Podacaan huomasimme piakkoin, että olimme oikeasti lähes ainoat koko kylässä. Sesonki Kroatiassa alkaa toukokuussa ja meidän pieni Podacan kylä oli vielä aivan tyhjä. Vain me ja muutama hassu naapuri jossain. Olimme yhden kuukauden verran etuajassa ja se todellakin näkyi.

Podacan kylä "takapihan" kukkulalta kuvattuna.
Kuinka usein lomalla saat kuvan täysin tyhjästä rannasta?

Ei ristin sielua rannoilla, eikä teillä. Ravintolat remontissa tai vaan säpissä. Ääninä kuului vain ohi ajavat autot, linnut, kukot ja jokunen koira haukkui jossain. Iltaisin Rivieran varrella olevat kylät muistuttivat aavekaupunkeja. Vain muutama hassu valo jossain ikkunassa ja muuten täysin pimeitä.

Ensimmäiset päivät olivat sateisia ja viileitä. Lämpötila vain joku +12 astetta. Piti oikeasti pukea päälle kerroksia, että ei palellut. Kevyttoppis olisi tullut tarpeeseen. Olin varustautunut aivan liian kesäisesti. Asunnon kivilattiat olivat kylmät. Onneksi villasukat oli pakattu mukaan. Tuli tarpeeseen käydä ostamassa lisäksi pari neuletta ja paksumman koti gollarit lämmittämään.

Slaavilaiseen tyyliin tässä maassa käytetään muuten hyvin paljon verkkareita. Adidaksen kolme raitaa olivat päällä yhdellä jos toisella. Arvaa vaan kuinka monta slaavikyykkyä noi meidän miehet matkan aikana teki. :D

Pilvinen päivä Makarskassa.

Onneksi meillä oli se auto, vaikka ruma auto olikin. Pääsimme matkustamaan isompiin kaupunkeihin. Näkemään muitakin naamoja kuin vain toistemme. Aina kun halusimme lähteä ulos syömään kunnon ravintolaan oli lähdettävä vähintään 30min ajomatkan päähän Makarskaan. Siellä piipahdettiin varmaan kolmisen kertaa ja yhtenä päivänä tehtiin päiväreissu Dubrovnikkiin. Ajomatka sinne kesti kaksi tuntia. 

Ensimmäisten koleidein päivien jälkeen myös aurinko näyttäytyi ja kesäfiilis nousi kattoon. Parhaimmillaan lämpötila nousi suorassa auringossa +25 asteeseen. Varjossa toki oli viileää.

Dubrovnik vanha kaupunki
Tepastelimme Dubrovnikin vanhan kaupungin ympäröimän muurin ympäri.
Rakastuin Dubrovnikin vanhan kaupungin kapeisiin kujiin, kivirakennuksiin ja kivikatuihin. Niin romanttinen paikka, <3
Love is in the air.

Eniten Kroatista jäi mieleen ihmiset. He ovat aivan täysin toista maata kuin suomalaiset. Erityisesti pieniin lapsiin suhtauminen. Kroatia on ihan älyttömän lapsiystävällinen maa.

Kun suomessa menet ravintolaan vauvan kanssa joka vauvamaiseen tyyliin mahdollisesti ajoittain itkee niin saat mulkoilevia katseita osaksesi, mahdollisesti henkilökunnalta pyyntöjä tehdä asialle jotain tai voidaan pyytää jopa poistumaan.

Kroatiassa todetaan vain "hey it's a baby, it's okay" ja henkilökunta tuli aina höpöttämään Amalialle jotakin. He toivat leluja virikkeeksi jos omat eivät kelvanneet. Yhdessä ravintolassa tarjoilija lupasi leikittää ja vahtia Amaliaa sen aikaa, että me saamme syödä rauhassa. Siskokin syödä ruokansa vielä kun se on lämmin. Mieti miten mahtavaa palvelua!

Kun tarvitsi vaihtaa vaippaa niin sanoivat "you can do it here, no worries, it's a baby" ja osoittivat viereistä tyhjää ruokapöytää. Siis ilman yhtäkään mulkoilevaa katsetta, nyrpistynyttä nenää tai siirtymispyyntöjä sisko olisi voinut vaihtaa Amalian paskavaipan viereisen ruokapöydän päällä. Jeps.

Systeri ei kuitenkaan halunnut pilata muiden ruokahetkeä Aman paskavaipoilla. Hän useimmiten teki tämän operaation hieman syrjemmässä jos siihen vain oli mahdollisuus. Tosin kukaan paikallinen siitä ei olisi ottanut nokkiinsa, lähinnä meidän oma suomalaisuus esti tekemästä sitä. Hitusen on erilainen kulttuuri mitä tulee ravintolasyömiseen ja vauvoihin.

Toinen mieleenpainuva hetki oli ostoskeskuksen hississä. Sinne sullouduttiin me kaikki sekä yksi paikallinen aikuinen mies. Tämä mies alkaa kimeällä "vauvamaisella" äänellä höpistä ja vilkuttaa rattaissa olevalle Amalialle. Katsoimme häntä vähintääkin hämmästyneen näköisenä johon mies totesikin ettemme taida olla paikallisia. 

Juu ei olla. Suomessa kukaan ei puhu toisilleen hississä. Ei edes vaikka tuntisit sieltä jonkun. Ollaan hiiren hiljaa ja tuijotetaan näyttöruutua milloin pääsee jäämään kyydistä pois. Ei todellakaan, missään vaiheessa avata suuta jos ei ole täysin pakko. :D

Split

Olimme varanneet Podacan asunnon koko ajalle mutta hiiren hiljainen ympäristö alkoi tehdä meistä kaikista mökkihöperöitä. Varasimme toisen asunnon Splitin keskustasta viimeiselle kolmelle päivälle ja lähdimme Podacasta pois etuajassa. Hieman otettiin siinä rahallisesti takkiin mutta kuka näitä laskee...

Asunto sijaitsi vain 10min kävelymatkan päässä Splitin vanhasta kaupungista. Siellä odotti aurinkoiset päivät, todella kaunis vanha kaupunki, läheltä löytyvät ravintolat, kaupat ja lisää ystävällisiä ihmisiä. Helpotti suuresti menemistä ja tekemistä kun kaikki tarpeellinen löytyi kävelyetäisyydeltä.

Nyt oli siskolla ja Niklaksella myös mahdollisuus lähteä kaksistaan syömään jättäen meidät lapsenvahdiksi kun ravintola löytyi lähempää kuin 30min ajomatkan takaa. Onneksi Amalia kiltisti nukkui sen illan niin lapsenvatikeikka meni hyvin helpolla.

Liikunta ei tälläkään reissulla unohtunut. Antin kanssa päästiin Splitissä puntille. Sattui niinkin mukavasti, että lähin sali oli alle 300m päässä aunnosta. Oli kiva päästä viikon lenkkeilyn ja pihajumppien jälkeen rautoihin kiinni.  

Hyppää!!

Muutamaa päivään lukuunottamatta tein aamun alkajaisiksi aina jotain liikunnallista. Huomasin tarvitsevani omaa aikaa kun muutoin jokainen päivä meni suurimman osan ajasta koko köörin voimin. Oli pakko päästä itsensä kanssa välillä yksikseen ja unohtaa kaikki muut ihmiset hetkeksi. Ja se onnistui mitä parhaiten aamuisella juoksulenkillä meren äärellä tai tehokkaalla pihajumpalla. Niiden lisäksi käveltyjä askelia kertyi koko reissun aikana n. 70 000 eli olisko kilsoissa joku 50km...??

Niistä pihajumpista teen postauksen seuraavaksi. Eli stay tuned! :)

Bikineitä ei tällä reissulla päälle laitettu eikä talviturkkia pois heitetty vaikka se kovasti mielessä kutkutti. Vaikka auringossa lämmin olikin niin tuo ~11 asteinen meri sai liplatella ilman meitä. Mun tuurilla olisin tallonut kuitenkin merisiilen päälle. Niitä oli rannan jokainen isompi kivenlohkare täynnä. Ihastelin merta mieluummin kuivalla maalla.

Kun lomailee muiden ihmisten kanssa sitä vasta tajuaa miten kiinni on omissa rutiineissa ja tavoissa. Nyt kun matkassa oli mukana pieni Amalia oli mun ja Antinkin välillä mentävä pikkuneidin aikataulun mukaan. Ovesta ei lähdetty yhdessä kaupungille ennen kuin neiti oli herännyt päikkäreiltä ja syötetty. Minne päätettiinkään mennä niin oli ensin selvitettävä kuinka se onnistuu rattailla. Voin kertoa, että se Dubrovnikin vanhan kaupungin muuri oli aika huono idea. Oli sitten muutama porras ylös ja alas. Systeri luovutti kärryjen kanssa puolessa välissä.

Vaikka meidän ei ollut pakko elää Aman aikataulun mukaan niin väistämättä se meihinkin vaikutti. Varsinkin Podacassa ollessa koska sieltä pääsi vain autolla pois ihmisten ilmoille ja ravintoloihin. Ei me voitu lähteä kahdestaan vaan oli matkustettava yhdessä. Splitissä ollessa pystyimme lähteä liikkeelle eri aikatauluissa kun palvelut olivat lähellä.

Onneksi Amalian yöunet menivät oikein mallikkaasti, paljon pahempaan oltiin henkisesti varauduttu. Saatiin siis nukkua ihan hyvin. Myös lennolla hän muutamaan kiukkua lukuunottamatta käyttyi oikein suloisesti.

Saman katon alla asuminen oman siskon kanssa toi omat haasteensa esiin. Kun laittaa kaksi samasta puusta veistettyä jääräpäistä ja temperamenttista naista samojen seinien sisälle niin siinä kärsii vähintäänkin miehet. Vaikka ollaan siskon kanssa erilaisia niin ollaan me silti hyvin samanlaisia. Tekemiset ja kiinnostuksen kohteet eroavat välillä paljonkin mutta luonteet eivät juurikaan.

Hermot menevät useammin kuin kerran päivässä ja kummankin hiljentää ruoalla. Auta armias sitä hetkeä kun meillä oli nälkä samaan aikaan. Kukaan ei halua, että me avataan suuta. Sieltä ei tule mitään kaunista ulos. Antti ja Niklas sai osansa meidän nälkäkiukuista. Ajoittain oltiin vähintään yhtä lapsellisia kuin Amalia. Hänkin hiljenee ruoalla. Ei voi erehtyä kenen lapsi on kyseessä. :D

Samaa meissä siskon kanssa on myös meidän miehet. Molempien miehet ovat rauhallisia ja stressivapaita yksilöitä kun me taas siskon kassa juuri päinvastaisia. Ei meillä edes voisi olla yhtä tempperamenttisia miehiä, ei kukaan pysyisi elossa sellaisessa suhteessa. :D

Kaikesta huolimatta loma oli todella hauska ja onnistunut. Viihdyttiin, kiukuteltiin ja naurettiin. Ainoa miinus oli loman ajankohta. Se, että oli niin vielä kuollutta eikä aurinko näyttänyt täysin parasta puoltaan.

Nyt kotona on kiva päästä omiin rutiineihin takaisin. Täysin itserakkaasti ajateltuna.

Millaisia lomasuunnitelmia sulla on?

-Jenni-

comments powered by Disqus