lifestyle

Viallinen sunnuntaiversio?

Useimmiten ihmiset jakavat facebookissa ja blogeissa elämästään hyviä asioita. Että kaikki on mallillaan ja päivät menevät ainakin ruusun nuppujen päällä. Elämä hymyilee. Ollaan onnellisia. Onnistutaan ja voitetaan. Nauretaan ja eletään täysillä. Harvemmin julkaisut ja postaukset kertovat vastoinkäymisistä ja elämän syvistä montuista. Niitä ei haluta tuoda julki. Omista ongelmista ja ikävistä asioista kertominen tässä suorittaja keskeisessä maailmassa, jossa filtterin läpi ollaan aina vaan parempia sekä onnellisempia rikkoisi sitä kuvaa ettei olekaan superihminen.

Itsekin sorrun tähän. Kirjoitan positiivisista sekä neutraaleista asioista enimmäkseen ja pidän tietyt asiat omanani. Tietoisesti en ole halunnut paljastaa elämästäni kaikkia nurjia puolia. Osan kyllä. Aikuisikä on kasvattanut omasta suojamuurista korkeamman. Nuorempana olin hyvinkin avoin. Kerroin vaikka naapurin mummolle koko elämäntarinan jos sitä kiinnosti. Elämä on opettanut mulle paljon. Ikäviä asioita on sattunut useammin kun kerran. Niistä on puskettu eteenpäin ja ne ovat tehneet musta samaan aikaan vahvemman, että myös varautuneemman ja sulkeutuneemman. Nyt koitan hieman rikkoa tätä muuria…

Ensi kuussa mennään Antin kanssa naimisiin ja lähdetään siitä muutaman päivän kuluttua viettämään häälomaa (+kesälomaa) Indonesiaan. Olen tällä hetkellä hyvin, hyvin onnellinen. Vierellä on sellainen mies josta aikoinaan unelmoin. Tämä mies haluaa tehdä musta vaimon, Jenni Mutkan. En voisi kuvitella elämää ilman Anttia. Haluan vanheta yhdessä. Hän on mun ihminen. Tämän ihanan alkavan yhteisen taipaleen lomassa on kuitenkin pieni särö. Me halutaan perustaa perhe. Unelmissa on raskaus ja yksi (kiltti) lapsi. Olla äiti ja Isä.

Ensi lokakuussa tulee kaksi vuotta siitä kun mulla on viimeksi ollut kunnon kuukautiset. Ne jäivät pois kun lopetin tuolloin e-pillerit. Tässä välissä niitä on houkuteltu esiin keltarauhashormoni kuurilla 6kk ajan lähes tuloksetta. Aivan lohduttoman mitättömät kuukautiset kuurien jälkeen tuli. Viimeisimmästä kuurista on nyt noin 2kk aikaa eikä menkoista ole tietoakaan. Kävin työterveyslääkärin luona puhumassa asiasta ja sain lähetteen hormonaalisiin verikokeisiin. Kokeista selvisi, että aivolisäkkeen tuottamat hormonit siltä osin mitkä vaikuttavat ovulaatioon ja yleensäkin kuukautisiin ovat kunnossa. Samoin kilpirauhanen. Näillä tiedoilla ongelma lähde sijoitettiin munasarjoihin. Koska olen 31-vuotias nainen jolla on toiveena raskaus eikä kuukautisia tuli lähete seuraavaksi hormonipoliklinikalle jatkotutkimuksiin. Kävin näitä tutkimuksia varten jälleen verikokeessa. Siitä selvitetään mun AMH-taso.

”AMH-mittaus on munasarjojen toiminnallisesta kunnosta kertova mittaus. Sen avullaselvitetään munasarjojen toiminnallista reserviä.Se mittaa anti-mullerian -nimisen hormonin tasoa naisen veressä ja kertoo, kuinka paljon naisen munasarjoissa on pieniä, varhaisia munarakkuloita.” (Mehiläinen)

Tästä selviää mun munasarjojen kunto ja munarakkuloiden määrä. Munarakkuloita on annettu jokaiselle naiselle tietty määrä syntyessä eikä lisää ole tulossa. Mitä jos multa ovat kaikki jo tuhoutuneet? Tapaamme lääkärin tämän verikokeen tulosten ja jatkon tiimoilta heti kun palaamme häälomalta elokuun viimeinen päivä. En millään haluaisi odottaa sinne asti. Kaikki-tänne-nyt-heti-luonne vaatii saada vastauksia. Mä haluan tietää onko mun kehossa jokin vialla.

Tilannetta ei yhtään auta se, että mulla on ihan jäätävä vauvakuume. Todella moni läheinen on saanut tai on juuri saamassa lapsen. Viime viikolla viimeksi syntyi yksi. Onnea Heidi ja hänen perheensä!

unnamed

Kun kyse on omasta kehosta ja siinä olevasta ”viasta” tekee se tästä hyvin henkilökohtaista ja vaikeata. Tiedän senkin, että nykypäivän tekniikalla ja taidolla mulle hyvin todennäköisesti babybelly saadaan. Työterveyslääkäri kuka on entinen lapsettomuuslääkäri sanoi, että luultavasti edessä on piikki persuksiin (tai sinne päin) joka kuulemma ”grillaa” munasarjat käytiin. Mutta jos niitä munarakkuloita ei ole niin mitä hyödyttää, että kone porskuttaa?

Kuulun niihin jotka stressaavat turhaan ja kaikesta. Mietin jo nyt ennen kuin tiedän edes tuloksia, että mitä jos musta ei voi tulla äitiä? Jos en voi saada omaa lasta? Oikea aika tälle huolelle olisi vasta lääkärin tapaamisen jälkeen, riippuen tietenkin vastauksista mutta vaikea sitä on mielestä poistaa. Onko sulla ollut vastaavaa tilannetta? Olisi mukava kuulla vastaavista kokemuksista.

Onneksi hääloma on kohta edessä. Se tulee tekemään enemmän kuin hyvää. Saan ajatukset pois arjesta, tästä ja rentoutua. Lomalla on edessä muun muassa Balin korkeimman huipun Mt. Agungin (+3000m) valloittaminen. Trekkaamme keskellä yötä vuoren huipulle katsomaan auringon nousua. Tätä kokemusta odotan aivan sairaan innoissani! Loman tuoma rentoutuminen ja kiireetön oleskelu toivottavasti vaikuttaa positiivisesti myös tuohon niin monimutkaiseen hormonitoimintaan. Pysyn siinä toivossa, että tänä vuonna näen vielä ne kaksi viivaa.

-Jenni-

Mt. Agung, Bali, Indonesia (kuva googlesta)

Ps. loppuu vielä korjaus liittyen edelliseen postaukseen, että seuraava Fitbodyn artikkelini julkaistaan heinäkuun sijaan elokuun lopussa.

comments powered by Disqus