lifestyle

Vuosi 2017 opetti avokämmenellä - kiitollisena vuoteen 2018

2017

"Vuodelle 2017 en aseta yhtäkään ulkoiseen habitukseen liittyvää lupausta.
Lupaan jatkaa panostusta kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Erityisesti sillä henkisellä puolella johon liittyy stressi, armollisuus ja kehon kuuntelu.
Suurimpana tavoitteena on raskaus mutta se ei ole täysin musta kiinni joten aika näyttää milloin se tapahtuu. Jos ei tänä vuonna niin toivottavasti ensi vuonna. Viimeistään ennen kuin kilsat tulee mulla täyteen."

Näin kirjoitin vuonna 2016 juuri ennen vuoden vaihdetta. Enpä olisi arvannut, että tästä vuodesta tulee yksi henkisesti rankimmista vuosista koskaan. Se antoi todellisen opetuksen siitä mitä on "tough love". Avaria tuli nassuun yksi toisensa perään. 

"Lupaan jatkaa panostusta kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Erityisesti sillä henkisellä puolella johon liittyy stressi, armollisuus ja kehon kuuntelu."

Tämä vuosi ei todellakaan antanut mahdollisuutta panostaa stressittömänpään elämään.

Laskin, että tämän vuoden aikana olen kirjoittanut epäonnistuneista lapsettomuushoitojen yrityksistä seitsemän kertaa. Vaikka pidän itseäni vahvana niin silti jokainen epäonnistunut kerta, jokainen pettymys nakersi hiljalleen, salaa lähemmäs kohti henkistä romahdusta.

Sain alkuvuodesta, helmikuussa töissä ylennyksen, pääsin esimieheksi. Se oli iloinen asia sen hetken elämässä päällä olevan muun myllerryksen keskellä.
Uuden pestin tuomat vaatimukset ja odotukset kuitenkin varastivat aikaani yhtäkkiä aivan liikaa. Tein töitä tai töihin liittyviä asioita koko ajan. Tein töitä kotona ennen töihin menoa, sitten töissä ja vielä töiden jälkeen kotona. 

Tätä jatkui monta kuukautta. Helmikuusta aina elokuun loppuun asti. Mikä luonnollisesti alkoi vaikuttamaan myös parisuhteeseen. Oli aina jokin työasia kesken, kun Antti kaipasi seuraani.
Olin jatkuvasti äkäinen, työasiat pyörivät mielessä päivin ja öin. Koska perfektionisti. Halusin olla täydellinen ja tehdä työni helkkarin hyvin. Ja näillä (nyt niin mitättömillä verukkeilla) laiminlöin meidän avioliittoa.
Työasioista hyvin korkalle levellille noussut stressi ja siihen päälle monet pettymytkset toivotun raskauden suhteen. 

Lopputulos ei yllätä ketään. Burn out.
(voit lukea sen hetken fiiliksistä täältä)

Ymmärsin myöhemmin, että töistä oli tullut mulle se "vauva". Asia mikä piti hoitaa niin hyvin kun vaan osaan. Mille annoin aikaani ja panostin siihen ihan sata nolla. Unohdin, että elämä tapahtuu töiden ulkopuolella.

Vuosi 2017 oli tammikuusta syyskuuhun asti kaikkea muuta kuin sitä parempaa kokonaisvaltaista hyvinvointia mitä lähdin tavoittelemaan. Se oli aivan jäätävä henkinen kamppailu. Kuinka pitää itsensä kasassa, kun asiat menivät mönkään kerta toisensa jälkeen. Ja samaan aikaan vaadin itseltäni täydellisyyttä töissä. Halusin olla paras ja päästä tiimin kanssa huippu tuloksiin. Vaikka ajoittain unohdin Antin niin hän ei unohtanut minua. Ilman hänen jatkuvaa tukeaan olisin varmasti palanut loppuun siinä määrin syvemmin ettei sieltä työmaalle olisi ihan heti palattu.

The pain of yesterday is the strength of today

Syyskuussa elämä päätti, että olen saanut tarpeeksi avaria kasvoille (luojan kiitos) ja, että nyt on se aika ottaa opiksi näistä koettelemuksista.
Samaan aikaan yhdestä kauan toivotusta tavoitteesta tuli vihdoin totta.

Se hetki, kun tikkuun ilmestyi tuplaviivat niin kaikki muuttui.

Ymmärsin sillä sekunnilla, että prioriteetteihin ja omaan käyttäytymiseen on tultava muutos. Että mikään työ ei ole oman terveyden menettämisen arvoinen. Missään työpaikassa en ole korvaamaton. Minun ei tarvitse, eikä kuulu vaihtaa vapaa-aikaani jatkuvasti töihin. Työt voivat odottaa, ne eivät kuitenkaan koskaan lopu.

Töissä oleviin tulostavotteisiin kohdistunut suuri stressi laski samantien. Yhtäkkiä oli aivan se ja sama mitä tulostaulu näyttää sillä masussa kasvoi jotain niin paljon numeroita ja budjetteja tärkeämpää. Tajusin, etten voi stressata töiden takia meille pahimmassa tapauksessa keskenmenoa.

Siitä lähtien töihin on ollut jälleen kiva mennä. Veikkaan, että myös tiimiläiset ovat tämän mielen vaihdoksen huomanneet. On paljon helpompi olla hyvä ja kannustava esimies, kun ei ole manannut itseään ja osaamistaan enää ojan pohjalle. Olen tehnyt parhaani ja antanut luvan myös epäonnistua. Mikä on täysin ok, vaikka en siitä vieläkään niin tykkää.

Opin antamaan myös periksi. Tykkään (haluan) pitää kaikki maailman piuhat, johdot ja langat omissa käsissäni. Kontrolloida miten elämä etenee ja mitä vastaan tulee. Joskus on kuitenkin parempi antaa ajan näyttää ja elämän vaan viedä. Raskauden odottaminen opetti ennen kaikkea sen etten voi kontrolloida kaikkea. Ohella myös pidempää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Nekään eivät ole ominaisia taitoja mulle.

Nyt on kun vuosi vetelee viimisiään huommaan etten ole vihainen taikka katkera. Enkä muutoinkaan tunne oleva kiinni menneessä. Ne olivat asioita joiden oli tultava mua vastaan. Ne asiat kasvattivat mua ihmisenä. Ne asiat vahvistivat meitä, meidän avioliittoa. Kulunut vuosi oli henkisesti hyvin rankka, yhdessä selvisimme siitä. Tiedän, tämä on niin klisee mutta pakkoa sanoa, että nyt olemme entistä vanhevmpia yhdessä.
Uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus. Näin tämän pitikin mennä.

Vuosi josta selvisimme yhdessä! <3

2018

Päällimmäisenä nyt kun uusi vuosi on ovella niin mielessä on kiitollisuus ja onni. Vuoden 2018 lupaukseni tai pikemminkin teemani voin kiteyttää yhteen sanaan. Perhe.

Sen ympärillä tulee menemään seuravaat parikymmentä vuotta mutta tämä ensimmäinen on varmaankin se kaikista opettavaisin. Siinä tämä jäbä (ilmeisesti tuleva kick boxaaja) on pääosassa, kuitenkaan itseäni tai Anttia unohtamatta. Sitä unohdusta en halua enää koskaan uusia.
Tulen oppimaan lisää tästä valloittavasta elämästä...

Millaista on olla äiti? 
Millaista on olla vanhempi?
Millaista on perhe-elämä?


Saan tuntea toisenlaista rakkautta, äidin rakkautta.
Tulen oppimaan yhä enemmän irti päästämisestä. Mut sysätään pois ohjaajan paikalta ja joku toinen (pieni rakkauspakkaus) ohjaa niitä raittaita toukokuusta eteenpäin ja minä vikisen kyydissä. :D

ENKÄ MALTA ODOTTAA SITÄ!! 

Vauva-arjen ja perhe-elämän lisäksi ollaan suunnitellut Antin kanssa tulevaisuutta muutoinkin uusiksi. Olen nyt jo miettinyt mitä teen mammalomalla ja mahdollisesti sen jälkeen. Millaista elämää haluan elää, mitä haluan tehdä ja missä me halutaan asua. Mutta ne suunnitelmat ovat vielä hyvin ajatuksen tasolla, avaan niitä myöhemmin kun aika on niille suotuisampi.

Tuleekohan meille punapäinen prinssi? <3 (kuvassa siskon tyttö Amalia)

Haluan toivottaa sulle sydämeni pohjasta aivan ihanaa uutta vuotta 2018! 

Muista, että sinä olet tärkein.
Tavoittele sinun unelmiasi ja tee niitä asioita jotka tuovat sinulle hyvän olon ja onnellisuuden.
Älä anna periksi.
Ota riskejä.
Ole rohkea.  

-Jenni-

 

comments powered by Disqus