Puutarha

Marjatarha ja vähän muutakin...

Tässäpä esittelyssä minun versioni marjatarhasta. Sekaan mahtuu toki paljon muutakin:)

Tämä alue on viimeisinpänä valmistunut isompi projekti meidän pihassa. Syksyllä tulee siis kaksi vuotta siitä, kun viimeiset kasvit on istutettu. Viime keväänä taisin pari mustikkaa uusia talven jäljiltä. Onneksi tänä keväänä kaikki olivat hengissä, ja näyttävät nyt voivan hyvin! 

Aluetta kehystää isojen kivien rivi, ja näiden takana on norjanangervoaita. Pääosissa tällä osalla pihaa ovat kivet, sora, tiilet sekä erilaiset kulkuväylät. Kasvillisuutta on istutettu maltillisemmin, koska näiden ei ole tarkoitus peittää liikaa!

Mustikkaa ja vadelmaa on reilusti polkujen varrella. Lisäksi isot kivet mustikoiden seassa ovat olleet kiva oivallus! Tämä osa pihaa on lasten ehdoton lempparipaikka puutarhassa. Mikä sen mukavampaa kuin puikkelehtia kivillä ja poluilla, ja napsia samalla pikku maistiaisia suuhunsa:) Puutarha on rakennettu elämistä varten, eikä se lasten leikeistä säikähdä!

Isojen kivien edessä on oleskelupaikka kuormalavoista. Siinä lasten on kiva oleilla ja popsia eväitään.

Alueella on myös useampi luumu- ja kirsikkapuu, mutta ne antavat odottaa satoaan vielä muutaman vuoden. Lisäksi löytyy perennoja, havuja, pensaita sekä ruusuja.

comments powered by Disqus