puutarha

Puutarhassa puuhasteltua

Moikka! Arkeen sitä on taas välillä palailtu, muutaman täysin pihalla vietetyn vapaapäivän päälle... Monenmoista on tullut touhuiltua. Kelikin on vaihdellut lähes helteistä aina yöpakkasiin asti! Hyvin usein aamulla on pilvetön taivas, mutta jo muutaman tunnin päästä pilvirykelmä on ottanut vallan taas itselleen. Pihalla puuhaillaan säähän katsomatta, mutta kyllä aurinko antaa kummasti lisäpotkua aherrukseen!

Sateet ovat tulleet nyt kyllä oikeasti tarpeeseen. Olen jakanut ja levitellyt perennoja ihan urakalla ja eilinen kosteus riittää takaamaan niille hyvän kasvuun lähdön! Jos ilma jatkuu pilvisenä ja koleana, niinkuin luvattu on, jakotaimet pärjäävät jo ilman lisäkastelua. Pyrin välttämään ylimääräistä, ja itseasiassa ihan turhaa kastelua maahan istutettujen kasvien osalta! Jos vettä alkaa kantaa kukkapenkkeihin, niin sitä saa olla tekemässä kokoajan. Näin kasvien juuretkin joutuvat hakeutumaan paljon syvemmälle.

Toisaalta tämä koleus hankaloittaa kasvihuoneen laittamista. Olen tomaatteja ja paprikoita aika paljon jo istuttanut, mutta osa odottelee vielä kasvihuoneen lattialla pusseissa... Syynä tähän ovat lattian täyttävät kukka- amppelit, joita ei uskalla viedä vielä ulos.

Kesäkukat ovat osittain jo paikoillaan. Tänä vuonna olen ostanut enimmäkseen orvokkeja ja pelargonioita. Lisäksi ruukuissa on paljon pikkupuita ja suosikkiani viiruhelpiheinää. Tämä heinä on monivuotinen ja siksi niin näppärä napata omalta pihalta ruukkuihin! Kestää hyvin myös tuulta ja sadetta, eikä lakoa kovin herkästi! 

Vaihtelin myös " rompeasetelmia" puutarhassa. Vaikka tontilta monenmoista kierrätystavaraa löytyykin, niin lisäähän sitä aina kaipailisi... Moni kohta odottaa vielä viimeistelyä, mutta ehkä sitten ensi viikonloppuna?? Paljon olen saanut aikaan, mutta puutarhalla on sen verran kokoa, että pikasilmäyksellä muutoksia ei juurikaan tunnu huomaavan:0 Jospa sitten kukinnan aikaan... Pioneja jaoinkin aikaisemmin mainitsemani lisäksi vielä pari kappaletta, ja sain siis moninkertaistettua nämä kaunokaiset!

Istutusalueiden reunuksia olen aina kohdalle sattuessani muokkaillut, ja näiden parissa on tarkoitus jatkaa pikimmiten. Etenkin yhdessä kohtaa tiilet, kivet ym. ovat peittyneet reunuskasvien ja siementävien perennojen alle... Täytynee purkaa perinpohjin:) Mukavaa, mutta myös aikaa vievää! Keittiötarhaani ostin lisää siemeniä, mutta kun en enää muista, että mihin ruukkuihin olen jo istuttanut ja mihin en:) Kaikissa kun on mullat... Täytyy odotella siementen itämistä, ettei mene salaatit ja persiljat päällekkäin:0

Sellaista minun puutarhailuuni tällä erää. Jokos olette rohjenneet laitella kasvihuonetta tai kesäkukkia??

comments powered by Disqus