puutarha

Syksyisiä mietteitä puutarhasta!

Moikat! Enpä kauheasti valehtele, jos sanon, etten ole varmaan puoleentoista kuukauteen juurikaan puutarhassa aikaani viettänyt... huh! Se on vahvasti joko tai- meininkiä tämäkin puutarhailu:) Muutaman kuukauden ajan vietän siellä kaiken arjen kiireiltä liikenevän aikani, mutta joka syksy tulee myös aika, etten vilkaise sinne päinkään;)

Ja puutarhassahan riittää katseltavaa läpi kesän, siitä ei ole kyse. Tälläkin hetkellä kukkijoita on vielä runsaasti. Syysleimut ja syyshortensiat ovat ne suurimmat katseiden vangitsijat. Lisäksi humalat, köynnösruusut ja kärhöt peittävät pergoloita ja köynnöstukia sankkoina kasvustoina!

Jo aikaisemmin kertoilin, että puutarha on nauttinut kesän kosteudesta ja viileydestä. En muista, että yhtenäkään muuna kesänä pionit tai ritararinkannukset olisivat kukkineet yhtä kauan, kuin tänä kesänä! Ja monet monet muut tottakai samalla tavalla!

Puutarhassa alkaa olla sitä kaipaamaani runsautta! Tämän kesän aikana puut ja pensaat ovat myös ottaneet aimo harppauksen kasvussaan! Jään innolla odottamaan tulevia kesiä!

Ruukkukasvit, kasvimaa ja kasvihuone ovat puolestaan aiheuttaneet tuskaisia ajatuksia läpi kesän... satoa on toki päästy keräämään, mutta homeongelma etenkin kasvihuoneessa on suorastaan erikoista... ei minulla kyllä koskaan aikaisemmin ole ollut vastaavaa pulmaa... Ja etanat ovat viihtyneet salaattipenkeissä... olisihan niitä torjuntakeinoja, mutta en ole viitsinyt taistoon lähteä...

Nyt on levollinen mieli, kun sain lopultakin kärrättyä ruukkujen sisällöt metsän puolelle! Voin sanoa, että jokunen kärrillinen kasvijätettä on tullut pelkästään ruukkukasveista:0 Eikä se loppupeleissä säähänkään katso, kun vimma iskee! Eilisessä kaatosateessa sain mahtipuuskan urakoida oikein kunnolla;) Pari takkia ja hanskaparia sain märäksi, mutta tulipahan hittovie hommat hoidettua!

Kasvihuoneessa on vielä tomaatteja tulossa, enkä näitä raaskinut vielä pois heittää. Voi olla, että jos nyt lämpenee kuten luvattu on, loput kypsyvät muutamassa päivässä. Tomaatit on kyllä siitä erikoisia, että kun ne pääsevät kypsymisen makuun, niin ne kypsyvät kyllä tasaiseen tahtiin viileämmässäkin säässä.

Olin jo hylännyt ajatuksen kukkasipulien istutuksesta, mutta taidanpa palkita aherrukseni muutamalla pussilla tulppaaneja ja krookuksia. Sipulien oston ehtonahan oli hoidella pakolliset hommat ensin alta pois;)

Mitään muita pakollisia raivailu- urakoita en ole ruukkujen tyhjennyksen lisäksi itselleni langettanut. Monivuotisten kukkavanat ja lehdistöt saavat jäädä sellaisenaan odottelemaan kevättä. Täysin innosta ja fiiliksestä riippuen raivaillaan mitä raivaillaan...

Suurempia syysistutuksia en aio ruukkuihin laitella. Etuterassilla on tasoja, joista on näkymä sisälle. Näihin ostin kanervat, mutta siinäpä kaikki. Muuta lumelta suojaisaa paikkaa meillä ei talon ympärillä sitten olekkaan, joten turha on muualle mitään laitella.

Jokos teillä on syystyöt tehtynä?? Vai tuppaako raivailut jäämään kevääseen??

Mukavaa viikonloppua! -Asta-

comments powered by Disqus