So-Up -blogiyhteisö suljetaan 31.1.2020. Kiitos kaikille bloggaajillemme ja lukijoillemme yhteisistä vuosista!

joulu

HELLO DECEMBER

Huh, miten aika rientää! Tuntuu että syksy vasta alkoi, ja nyt onkin jo joulukuu. Vaikea sisäistää tämä joulukuuksi, sillä ulkona ei vieläkään näytä kovin jouluiselta. Viikonloppuna Kuhmossa ollessani Joensuusta oli sulanut lumet kokonaan, nouuuu. Eilen illalla sateli hieman uutta valkoista harsoa maan peitoksi, mutta ei näyttäisi siitäkään olevan paljoa jäljellä. Kuhmoon tosin jäi kauniin valkoinen maa, joten voin varmaankin luottaa siihen että siellä päästään nauttimaan valkoisesta joulusta. Viikonlopun ajokeleistä ja huonosti hoidetuista teistä en edes aloita ;) Hehe.

Ajattelin tänään käynnistellä pikkuhiljaa Jennin jokavuotisen tonttupajan, eli suunnitella joulukortteja ja paketoida lahjoja läheisille. Joulukortteja en olekaan ikuisuuteen tehnyt itse, ja lievästi sanottuna homma kauhistuttaa kun ei ole tänne sitä luovuutta liiemmin suotu :'D Hamstrasin eilen kivoja tarvikkeita ja materiaaleja korttien tekoa varten, ja hämmästyin kuinka paljon kaikki härpäkkeet lopulta maksoivat. Jospa saisin kivat kortit aikaan, voisin vilauttaa niitä täälläkin jos lopputuloksesta tulee kiva! :)

keeppi Rokita* / tekoturkiskaulus kirppis/Glitter / paita BikBok / hame Rokita* / laukku Stradivarius / nilkkurit H&M / kaulakoru Glitter

*saatu blogin kautta

Voi, miten tykkäsinkään viikonlopun asustani. Sain blogiyhteistyönä Ompelimo Rokitan minulle valmistaman hameen ja keepin, ja olin niistä ihan mielettömän innoissani. Yhdessä Millan kanssa suunniteltiin vaatteet minulle, miettien juuri minun näköisiäni yksityiskohtia. Oon ihastunut midihameisiin ihan täysin, ja hempeän beigen värinen hame sopii kaiken kanssa yhteen. Keeppikin tulee niin tarpeeseen, ei tarvitse enää viileämmillä keleillä stressata mitä laittaa hartioilleen juhliin lähtiessä! Keeppi on lämmintä villakangasta, ja varmasti tarkenee kylmemmilläkin keleillä kun yhdistää alle esimerkiksi neuleen tai pitkät käsineet. 

En ole aiemmin teetättänyt vaatteita ompelijalla rippimekkoani lukuunottamatta, ja olin yllättynyt prosessin helppoudesta. Aluksi otettiin mittoja ja valittiin materiaaleja, sitten sovitettiin kierrätysmateriaaleista valmistettua protokappaletta istuvuuden varmistamiseksi. Protokappaleen pohjalta ompelija valmisti itse vaatteen, jota sitten pääsin viimeisen kerran sovittamaan. Rokitan ompelija Milla tekee myös Joensuun lähialueilla kotikäyntejä, ja saatiinkin aikataulut helposti sopimaan yhteen, joten vaatteet valmistuivat todella nopeasti! 

Nyt olisi luvassa kiva juttu teille lukijoille! Vuoden loppuun (31.12.2015) asti blogini lukijat saavat Rokitan valmistamista villakangastakeista, viitoista ja keepeistä -15% alennuksen mainitsemalla nähneensä tarjouksen blogistani! Jos tarvitset vielä esimerkiksi jouluksi kivaa päälle pantavaa, niin otahan Millaan yhteyttä! Milla taitavana ompelijana valmistaa arkeen sopivien vaatteiden lisäksi juhla- ja hääpukuja, korsetteja, nahkatuotteita ja jakkupukuja. Laadukkuus ja kestävyys on taattu!

Nyt suuntaan hetkeksi kouluun, kivaa joulukuun alkua!

comments powered by Disqus