So-Up -blogiyhteisö suljetaan 31.1.2020. Kiitos kaikille bloggaajillemme ja lukijoillemme yhteisistä vuosista!

ajatuksia

SLIP DRESS

Hellouu! Tänään luvassa asua muutaman viikon takaa. Viime aikoina on tullut kuvailtua paljon syksyisempiä asuja, ja haluaisin niin kovasti julkaista niitä jo täälläkin. Olisi kuitenkin hassua julkaista ensin syksyasuja ja sitten lätkäistä näitä hempeän kesäisiä rytkyjä näytille, joten ehkä suosiolla annan syyskuvien odotella kansioiden syövereissä vielä hetken.

Asussa kuitenkin inspiroitumista slip dress -trendistä, eli siis yöpaitamaisista mekoista. Aluksi naureskelin tälle idealle, mutta hetken päästä aloinkin harkita tätä tosissani. Hassuahan se on liikkua julkisesti yöpaidan näköisessä koltussa, mutta oikein yhdistettynä lopputulos voi olla myös todella kiva! Ja toisaalta, oonko mä ennenkään välittänyt mitä mun pukeutumisesta ajatellaan? Välillä tulee joissakin asioissa ajateltua muiden mielipiteitä ihan liikaa, mutta pukeutumisen saralla mua ei pätkääkään kiinnosta. Pukeudun niinkuin haluan, sanoi muut mitä sanoi.

Yhdistin oman "yömekkoni" rentoon oversize-neuleeseen, sekä samansävyisiin korkoihin ja beigeen pikkulaukkuun. Joku saattaakin muistaa kengät viime kesältä, ja on ne vaan ihan älyttömän hyvät jalassa. Omaan silmään ainakin tästä asusta tuli tosi kiva!

neule ja mekko Mango / laukku Zara / korkkarit New Look / korvikset kirppis

Kuvat on siis otettu Joensuussa kesäkuun lopussa. Tuo päivä oli ihana, lämmin ja aurinkoinen. Mä hymyilin, paljon. Käytiin tulomatkalla Kolilla nauttimassa maisemista. Räpsittiin paljon kuvia, musta on kuva, josta tulee mieleen kuin koko maailma olisi avoinna. Siltä musta tuntuikin. Mä hehkuin, höpöttelin, nauroin. Se kuva ja paljon muita reissun kuvia oli tulossa julkaisuun heti silloin, mutta yhtäkkiä elämä heitti häränpyllyä ja poistin kuvat julkaistavien kansiosta. Ne kuvat oli kauniita.

Mitä tykkäätte asusta ja yömekkotrendistä?

comments powered by Disqus