sisustus

WINTER DECOR

Holaaa! ♥ Blogi on elänyt taas muutaman päivän hiljaiseloa mun kiireiden takia. Tai no, loppuviikko ei ollut kiireinen, vaan olin lopen uupunut viikon mittaiseen sairasteluun, ja sunnuntai olikin ensimmäinen kuumeeton päivä viime viikolla. Mutta onneksi täällä aletaan viimein olla taas elämän syrjässä kiinni! Sunnuntaina tosiaan palasin Joensuuhun, ja siitä asti olenkin juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eilen olin koulussa ja koulujuttuja tekemässä klo 10-22, jolloin kävin välissä ainoastaan syömässä kotona. Hiukkasen uuvuttavaa, ehh. Kaikenlaista pikkusälää ja käytännön juttuja on täytynyt taas tänne palattua hoitaa, ja elämä rullailee ihan tuttuun tapaan eteenpäin.

Tosin oon nukkunut hyvin huonosti pari viime yötä, ja nähnyt painajaisia - fiilikset ei ole siis olleet ihan parhaat mahdolliset. Lisäksi se että muistan lähes täydellisesti vuoden takaisen tammikuun toisen viikon, yhden elämäni ihanimmista viikoista, on repivää. Varsinkin juuri keskiviikko, huominen. Muistan pelottavalla tarkkuudella ilmeet, eleet, sanat, hymyt. Saanhan skipata huomisen yli? 

Mutta nyt! Sain viimein muokattua teille kuvia mun talvisesta ja hieman jouluisestakin sisustuksesta ♥ Hieman myöhässähän nämä joulukuuset sun muut on, laitoin ne nimittäin jo varastoon ensi joulua odottelemaan. Mutta samalla näette mun uudistuneen sisustuksen, laitoin nimittäin syksyllä lähes kaiken uusiksi.

Ja voi kyllä, valkoinen miellyttää mun visuaalista silmää suuresti myös sisustuksessa! Valkoinen avartaa ihanasti, ja luo hennon harmonista tunnelmaa. 

Muokkasin kuvat pitkästä aikaa Lightroomilla, ja näistä tuli totaalisen kökköjä Photarin läpi menneisiin verrattuna, möhh.

Haluaisin höpistä sisustuksesta paljon lisääkin, mutten juuri nyt jaksa taistella temppuilevan alustan kanssa, kun tekstikursori heittää sanan tai max. kahden välein tuonne tekstin alkuun, ja saa koko ajan skrollata takaisin alas. Kuinka ärsyttävää!

Miltä talvinen sisustukseni näyttää sun silmään?

comments powered by Disqus