Onko pakko olla aina niin iloinen ja pirteä

Unelmaduuni on yksi onnellisuuden avain

Kyllä olen aina iloinen ja pirteä. Olen sitä aidosti AINA! Lähden odotusta ja onnea täynnä jokaiseen työpäivääni. Kuulostaa varmasti ihan hiton ärsyttävältä, mutta kuulostakoon. Mikä on se juttu? ASIAKASKOHTAAMISET!! Mun jumpparit, mun ohjattavat, ne ketä en ole koskaan aikaisemmin tavannut.

Selvitän jo nyt että tämä partikkeli tarinaa koskee TYÖELÄMÄÄ. Olen jo aiemmin kertonut tekeväni unelmaduunia. Kun katsoin telkkarista Maria Veitolan vierailua Mikael Gabrielin luona, jäi Miklun kommentti "Kaikki on mahdollista kun uskoo unelmiinsa ja on valmis tekemään työtä sen eteen" erityisesti mieleen. Ei unelmatyö minullekkaan tarjottimella tullut. Vuosikausia opiskelua, useampia työpaikkoja yhtä aikaa ihan eri alalla, kuitenkin aina asiakkaiden kanssa. Oppimista ja kunnon romahduksiakin matkalla.  Mutta se mikä mukana aina eli oli unelma joku päivä elättää itsensä ohjaamalla ryhmäliikuntaa ja opastaa ihmisä liikkumaan ja syömään.

En minä tähän parikymppisenä, enkä vielä kolmikymmpisenäkään valmis olisi ollut. Eikä sillä että valmis olisi koskaan mutta nyt sillä tasolla että unelma on toteutunut ja saanut aikaan uusia unelmia.

Voiko aina olla iloinen asiakspalvelija

Töissä voi ja pitää olla. MInua ärsyttää aivan suunnattomasti asenne ettei asiakaspalvelijalla voi olla aina hyvä päivä. Joo ei varmasti voikkaan, mutta asiakkaalle sitä ei koskaan pidä näyttää. Jos eniten vituttaa kaikki on varmasti viisasta jäädä kotiin hakkaamaan päätään seinään ja jos sama oireilu jatkuu pitempään alanvaihto ja todella syväluotaava itsetutkiskelu lienee paikallaan.

Itse olen asiakkaan roolissa palvelun suhteen todella vaativa. Vaadin tervehdyksen ja hymyn, kiitoksenkin. En muuta. JA jopa pelkällä hymyllä pääsee mun top-listalle. Paskalla vuorovaikutuksella pääsee mun "ei enää koskaan" listalle. Ei sillä että palvelujen käyttäjänä olisin kenellekkään korvaamattoman tärkeä, en todellakaan, mutta kunhan nyt mainitsin.

Mutta...aina se kuuluisa mutta!! Asiakaspalvelu työtä on niin erilaista. Itse olen ammatissa mihin jokainen asiakas tuee omasta halustaan, tuotan liikunnallista viihdettä, tuotan hikeä, hymyä ja onnistumisen tunnetta. Mutta kun pakitan elämääni vuosia taaksepäin, yöbaarin tiskin taa, huoltoaseman tiskin taa tilanne on täysin erilainen. Myös minusta on kuoriutunut asiakasta vihaava anti asiakaspalvelija...samassa tilassa huumehöyryisen puukko kädessä uhkailevan epelin kanssa ei edes minun kova pintani pidä, minä pelkään. Kaupasta kamaa varastavat pikkunilkit, ei lähde hymyä ja lämmintä halausta. Mutta nämä ovat onneksi vain ääritapauksia ja todellakin vaan yksittäistapauksia. Kuitenkin lähtötilanne on aina sama, tervetuloa iloisen palvelun vuorovaikutukseen jos pelataan molemmat tätä peliä edes suurinpiirtein samoilla säännöillä.

Ja taasen huomaan kirjoitukseni rönsyilevän niin pois otsikon ytimestä ettei tuolla otsikolla ole mitään väliä...sisältö ratkaiskoon mistä tämä kertoo :)

Työminä ja kotiminä

Eivät juurikaan eroa toisistaan. Olen myös kotona ihan sama höyry kuin jumppasalin lattialla. Peruspositiivisuus on kasvanut kiinni tässä elämä aikana. Parikymmentä vuotta sitten Satu oli hyvin erilainen. Maailma oli kiva paikka kunhan säänöt olivat omat...musta ja valkoinen olivat värit ja kiihtyvyys nollasta sataan sekunneissa. Ai että oli nautinnollista draamailla ja tehdä normaalista elämstään jännittävää tekemällä tietoisesti vääriä valintoja. Ystävällinen työminä eli tällöin mutta vapaa-aika minä oli varmasti raskasta seuraa.

Mutta olen kiitollinen  näistä 43 vuodesta kaikkinen kaatumisineen ja onnistumisineen. En olisi minä ilman menneisyyttä mitä olen elänyt. Sitä ei tiedä mitä olisi tapahtunut jos historia olisi ollut erilainen, jos olisin viihtynyt vaikka koulussa paremmin. Mutta pakko sanoa etten usko että onnellisempi olla voisin.

Kotiminä ei vedä koti arkea aivan yhtä suurella kiihkolla ja euforialla kuin työminä kiitää jumppasalin lattialla. Kotiminä nukkuu, on välillä ihan kamalan laiska, kotiminä nauttii tasaisesta perhearjesta, lepsusta lenkkeilystä, leipomisesta ja hitaamaan temmon asioista. Työminä nauttii vauhdista, liikeestä, kovasta musiikista ja eritoten niistä ihanista ihmisistä joita kohtaan päivttäin.

Asiakas vai ystävä

Sekä että. En ajattele jumppareitani asiakkaana. Meillä on vallan tiivis ISO yhteisö Heimo! OneTribe!

Heimon kautta on syntynyt lukematon määrä ennalta arvaamattomia syviä ystävyys suhteita. Heimosta olen löytänyt työntekijät tiimiini. Heimon jengin kanssa vietän vapaa aikaani. Kun tarkemmin tutkaieln koko lähipiirini on jollain asteella linkattu ryhmäliikunta maailmaan tai ainakin työpaikkaani. Se on ihanaa!! Meillä on valtava yhdessä tekemisen meininki <3

Jos tarvitset kaverin jonnekkin se on aivan varma että sen löydät. Muuttoapua, kahvittelu kamun tai vaikka apuja opiskelussa...tiimistä löytyy. Jari onkin jonkun hullun maratoonihypetyksen jälkeen sanonut että te ootte kuin joku lahko :D Joo me ollaan me!! Ja tässähän se kaiken ydin on, kun tälläisen tiimin kanssa aikaasi päivittäin vietät mitä muuta voit olla kuin iloinen ja pirteä AINA!!

Tämmösiä pohtii Hakulinen tänä lauantaina. Toden näköisesti julkaistuani tämän kirjoituksen lyön varpaani kynnykseen tai kyynärpää hermon jonnekkin ja kiroilen kuin paatunut merimies :D Karman laki, mutta ILOINEN ja PIRTEÄ AINA!!

Ole ylpeä juuri siitä mikä olet nyt ja älä lopeta unelmointa!! T: Satu