Sateenkaaren värisiä ajatuksia

Minulla on mennyt monta peninkulmaa matkaa kasvaa rakastamaan ihmisiä.Kaikenlaisia ihmisiä. Olen kokeillut todella monia suvaitsevuuden tyylisuuntia lähtien pikku punkkariajoista jolloin kaikki radikaali oli hienoa ja perusporvaristo aivan luokattoman tylsää sakkia.

Pahimpaan skinhead aikaan seurustelin paikallisen kaljun rotan kanssa ja heitin tottakai omat aivot totaalisen narikkaan kannattaen poikaystäväni ja hänen jenginsä ajatusaailmaa.AIVAN KAMALAA!!

Fitness aikoina oman kuplani täyttivät..no minä itse ja muut samanhenkiset. Silloin ei päässä oikeastaan liikkunut yhtään mitään ajatusta, vain mahtavay muskelit ja lisäravinne viidakko.

Kun tarkkailen omaa menneisyyttäni huomaan olleeni aika yksin ja hukassa kaikista hyvistä ystävyys suhteista huolimatta. Vaikka minua varmasti jo silloin pidettiin kaveripiisissä suht avoimena ihmisenä ja vahvana mielipide vaikuttajana tulee väkisin mieleen että mitkä lie ajatuksista ovat omiani olleet ja mitkä vain kulloiseenkin tilanteeseen sopivia tunnelman nostattajia.

Olen kotoisin suht pieneltä paikkakunnalta missä kaikki oikeastaan pyöri yhden kylän raitin varrella. Ihmiset olivat ja ovat edelleen onnellisia. Elämä oli tavallista ja hieman ehkä väritöntä.  Nykyaika on saavuttanut lapsuusmaisemani, mutta omaa lapsuuttani viettäessä kaikki nykyajan jutut tulivat hieman viipyillen elämääni. Tosin edelleen elämäni onnellisinta aikaa on TAVALLINEN ARKI:

Ensimmäisen värillisen ihmisen taisin livenä nähdä 16-vuotiaana. Ns. muita erilaisuuksia olen tavannut tipoittain matkani varrella.

Joskus tuossa aikaisemmin kirjoitin eläneeni erittäin vaikean vuoden liittyen koira asioihin ja tähän liittyvään taisteluun liittyen. Tässä kohtaa kun kaikki on selvää olen enemmän kuin onnellinen tuosta raastavan vaikeasta jaksosta. Varmasti kyseisen vuoden aikana itkiessäni epätietoisuutta vauvani kohtalosta itkin läpi monta muutakin kurvia elämäni varrelta.

Muutoma viikko sitten keskustellessani minulle todella rakkaan ystäväni kanssa kerroin itsevarman ja viihdyttävän Satun sisällä olevan osin myös hyvin suuren tunneköyhyyden. Kyseinen keskustelu on myös tämän kirjoitukseni alkusysäys.

Kesä, ystvät

Minulla on suuria tunteita, suuri määrä rakkautta mutta myös kyvyttömyys käsitellä surua. Suru tekee minut vihaiseksi, viha tekee minut surulliseksi. Onnekseni olen elämässäni siinö tilanteessa ettei suru tällähetkellä mieltäni valtaa.

Tässä on muuten myös yksi suuri syy miksi jatkan opiskeluani psykkisen valmennuksen opinnoilla. Omakin pääni kaipaa tuunausta. Ja nykysin minua ympäröi joukko ihmisiä joiden seurassa uskallan olla minä. Vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mutta tämä ei johdu ystävistä, tuulen suunnasta tai tähtien asennosta vaan se johtuu minusta. Minä uskallan.

Olen tullut siihen pisteeseen jossa näytöt on annettu ja voin ylpeästi seistä omien tekojeni takana. Tehdä mitä haluan ja olla rohkeasti minä. Ota tai jätä, ihan sama, minä en lupaa muuttua mihinkään.

Ja tämä oivallus on tehnyt sen mistä tämän tarinan piti otsikon mukaan kertoa. Minä rakastan ihmsiä, erilaisia kaikenlaisia.

Minua kiinnostaa valtavasti kuka sinä olet, miksi sinä olet ja mihin sinä olet menossa. Minua kiinnostaa miten olet päässyt tähän pisteeseen ja mitä sinä suunnittelet elämässäsi tapahtuvan.

Ja jälleen kerran palaan tähän samaan asiaan!! Miettikää kuinka hieno duuni mulla on! Se määrä ihmisä joita kohtaan päivittäin. Se määrä tarinoita joita nään päivittäin. Kaikki asiakkaani ovat minulle timanttisen tärkeitä. Ystäväpiirini on muotoutunut suurimmaksi osaksi työni kautta kohtaamistani ihmisistä.

Viime viikolla vieteettiin Pridejuhlia. Ihanan värikkäitä pridejuhlia. En juurikaan tapahtumia seurannut muuta kuin iltalehden nettisaitin kuvista. Minä en ole julistava ihminen, en harrasta kansan vaelluksia, politiikkaa, mielenilmauksia. En kannata mitään uskontoa, en  elämäntapaa.

Minä uskon ihmiseen, kaikenlaiseen ihmiseen. Haluan tutustua, osan kanssa ystävystyä, kaverustua, olla hyvän päivän tuttu, riippuu tilaanteesta.

Mun jengi <3

Elämä on opettanut ettei ensiu silmäys kerro mitään, ei yhtään mitään. Pikku huomiona kun tutustuin avomieheeni lähes kymmenen vuotta sitten en oikein pitäntyt hänestä ollenkaan :) Parin viikon yhteisen työrupeaman jälkeen kävimme paremman tekemisen puutteessa drinkillä ja se oli menoa se. Tässä ollan nyt ja NYT ON HYVÄ!

Me <3

Olen kohdellut ihmisä huonosti elämäni aikana ja en aio sitä anteeksi pyytää mutta sanon vaan että olen oppinut ja opin kokoajan lisää.

Tutustukaa, kunnolla ja päättäkää sen jälkeen kuka on kuka.

Ihanaa viikkoa toivottelee Satu

P.S Kiitos kun jaksoit lukea loppuun...vaikka en taas pysynyt missään asiassa. Ensi postauksessa mennään ihan muihin juttuihin ja sillon  treenataan kuntosalilla.