Tyttö ja lohikäärme

Ne ovat osa minua. Ne ovat osa persoonaani. Tärkeitä ja omaan silmään todella kauniita. Lohikäärmeet, suojeluseläimet.

ENSIMMÄINEN

Otin ensimmäisen tatuointini kun täytin 18. Kaunis musta kiemurainen lintu tikattiin ihoon Joensuussa. Linnun oksa oli vasemmalla olkapäällä. Eka kuva otettiin salaa äidiltä. Emme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, Minä tarvitsen tatuoinnin ja äidin mielestä en. Minun iho, minä päätän ja otan! Ja varmasti puolisen vuotta sain kuvaa salassa pidettyä, vasta kun toinen kuva nilkkaani tuli olin valmis näyttämään kuvat.

Muistona tuli mieleeni kun pieni Satu päätti haluta mustat hiukset, äiti sanoi EI, Satu marssi kemikaaliokauppaan, osti hiusvärin, värjäsi hiukset ja samalla keittön parkettilattian, takkahuoneen seinät ja kylpyhuoneen seinät. Äiti tuli töistä kotiin ja minulla oli ja pysyi mustat hiukset. Ja on muuten edelleen.

Ihastelin ensimmäistä tautointiani monta kertaa peilistä, jotenkin tuntui että kasvoin todella aikuiseksi tuon pienen linun ansiosta ja samalla sisälläni oleva kapinallinen sai lisää valtaa.

SIITÄ SE AJATUS SITTEN LÄHTI

En ole koskaan ollut koruihminen. Yläasteen pukaarigeariin tietysti kului valtaisa määrä korvakoruja, nenärengas, ketjut, helyt  ja niitit, mutta siis kun tuosta SEXPISTOLS Satuajasta selvisin niin koruja en juurikaan ole käyttänyt. Jotenkin ne ovat edessä, takertuvat ja ovat kauhean hankalia.

Tatuointi oli myös tähän täydellinen ratkaisu. Kiinni ihossa, peitettävissä ja näytettävissä. Toinen tatuointini oli nilkkaan tehty tribali kuvio vailla sen suurempaa merkitystä, kuva näytti kivalta tatuoijan kansiossa ja vielä kivemmalta hakattuna nilkkaani.

Horoskooppimerkki oli sellainen MUST juttu, joten kolmanetena niskaani laitettiin koristamaan kaunis skorppiooni, mikä on edelleen omalla paikallaan muuttumattomana. Niskaa tikatessa nukahdin hetkeksi, uskomatonta kyllä kokemus oli erityisen rentouttava.

Niskan skorppiooni ja selkärangan dragon.

LOHIKÄÄRMEET

Ajansaatossa myös käsivarteni sai pienen kuvionauhan ja sitä katsellessa nälkä kasvoi ja koko vasen käsivarteni tatuoitiin kiemuroihin.

Aikaa kului ja järki kasvoi (ei oikeasti) ja jostain putkahti ajatus lohikäärmeistä, upeista, itsenäisitä eläimistä joiden taltuttamiseen tarvitaan todellinen soturi! Liekkö tuo vapaus ja kesyttämättömyys olleet se syy miksi kehooni alkoi ilmestyä kauniita mustia ja ISOJA lohikäärmeitä.

Pohkeet, selkäranka, etuolkapäät ja alaselkä. Viimeisin ja ehdottomasti tuskallisin oli käsivarteen jatkettu lohikäärme päättyen takaolkapäähän.

AINA MUKANA

Siinä ne ovat, olen ottanut viimeksi mustetta ihooni vuonna 2008...tänä vuonna olisi kymppivuotis revanssin aika. En tiedä onko, aika näyttää jos siltä tuntuu. Ihostani nimittäin puuttuu yksi kuva, kylkeä koristava lohikäärme. Lupasin sen itselleni kisasuunnitelmia tehdessäni, jos nousen lavalle otan kuvan, no syyn tiedättekin miksi kuvaa ei vielä ole.

En ole koskaan katunut yhtään ottamaani kuvaa. Ne kaunistavat asun kuin asun. JA aina voi tialnteen niin vaatiessa laittaa pitkät hihat. En ole enää aikoihin kokenut kenekään tuijotusta tai paheksuntaa. Vielä 90-luvulla pienekin kuvat olivat epäilyttäviä, rikollisia...melko kamalaa!!

Postauksen kuvat ovat vuodelta 2008....muste on hieman haalistunut muttei häiritsevästi. Kertoo ammattitaitoisesta tekemisestä. Jokainen tämän hetkinen kuvani on Kiteeläisen Janne Toropaisen tekemä, lukuun ottamatta skorppioonia, ainoaa erieläintä, jonka on taiteillut Tipi Kinunen Joensuusta.

Lohikäärmeen luonteeni on löytänyt oman soturin ei taltuttamaan vaan kanssakulkemaan. Äiti on sinut jokaisen kuvani kanssa ja ei varmasti niitä enää edes huomaa. Ja hiukset ovat edelleen mustat kuten se keittiön parkettikin :)

Värikästä viikkoa kaverit!!